keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Hiljaiset joet

Maarit Verronen: Hiljaiset joet
Aviador oy 2018
lukija: Leena Rapola
 
Maarit Verrosen teos Hiljaiset joet herätti kiinnostukseni, vaikka dystopiat eivät oikein lukemistooni kuulukaan. Olen kuitenkin huomannut, että oikeastaan aina, kun jotain tieteiskirjallisuuteen vivahtavaa luen, pidän siitä. Hiljaiset joet kuuntelin äänikirjana ja se osoittautuikin sujuvaksi kuunnella. Erityisesti teoksen alkuasetelma oli uhkaavasta katastrofista huolimatta jotenkin miellyttävä, mutta tarinan edetessä juoni ja etenkin miljöö alkoivat kiertyä kiehtovaksi.
 
Lia on jokivarressa asuva ja siellä työkseen retkeilevä nainen, joka on työskennellyt vuosikausia ulkomailla. Kuten kaikki muutkin, hän seuraa huolestuneesti maailman tilaa, joka alkaa enteillä suurta tuhoa. Ympäristö alkaa tuhoutua kosmisten mullistusten seurauksena, mutta yhteiskunnassa on osattu varautua pahimman varalle jo vuosikymmentenkin ajan. Valitettavasti turvapaikka on luvassa vain harvoille ja valituille: niille, joilla on supergeenit, tai niille, joilla on varaa maksaa paikastaan. Vailla lopullista suunnitelmaa Lia ja hänen tielleen osuneet viisi eri-ikäistä lasta lähtevät matkaan kohti jonkinlaista turvapaikkaa.
 
Verrosen kirjoittama kuva maailmasta on kauhistuttava, mutta toisaalta kun pohtii niitä signaaleja, joita luonnonvarojen tuhlaamisesta ja saastumisesta tulee, niin eipä Verrosen dystopia niin kauhean epätodennäköiseltäkään enää tunnu. Jostain syystä kuitenkin nautin tällaisen itselleni hyvin epätyypillisen teoksen kuuntelemisesta. Etenkin kuvaus pyrkimyksistä pelastua tuholta oli kiinnostavaa ja kiehtovaa, mielikuvitusta ruokkivaa.
 
Olennaista tässä kirjassa mielestäni ei ole dystopian kauhistuttava vaikutus, vaan se toiveikkuus ja inhimillisyys, jota henkilöhahmoissa esiintyi. Suurenkin tuhon hetkellä tai oikeastaan juuri siksi ihmiset ripustautuvat pieneenkin toivonkipinään. Toisaalta suuren tuhon ja epätoivon hetkellä ihmisistä tulee esiin myös raadollisempi puoli, joka saa toimimaan omaa etua ajatellen. Ihmiskuvauskin on tässä teoksessa mielestäni onnistunutta. 
 
Oikeastaan voin hiukkaakaan liioittelematta sanoa, että tässä kirjassa on jokainen asia kunnossa: teksti on sujuvaa, miljöö kiehtova, henkilöhahmot ja ihmiskuvaus onnistunutta ja juoni kiinnostava. Siitä syystä pystyn helposti suosittelemaan tätä kirjaa muillekin - myös niille, jotka eivät dystopioita yleensä lue. Verrosen tuotantoon voisin  mieluusti tutustua myöhemmin lisääkin.

4 kommenttia:

  1. Tämäkin on mulla vinkkauskirjana, kehuin lukiolaisille :) Hieno itse luettuna, mutta taidanpa kuunnella myös nyt kun sain tietoon että on äänikirjana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ajattelin myös, että tästä tulisi hyvä vinkkauskirja. Ysiluokkalaisille varmasti sopisi jo myös eikä ole liian paksukaan, niin ei tule rimakauhua. :)

      Poista
  2. Kiitos kirjavinkistä. Mietinkin, että en ole pitkään aikaan lukenut Verrosta, aiemmasta tuotannosta olen lukenut ainakin kirjat Pieni elintila ja Karsintavaihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin lauantaina töissä ja katselin jo Verrosen muita kirjoja, mutta jätin vielä lainaamatta. Taidanpa tsekata nuo mainitsemasi kirjat ainakin, jos jonkin jo lainaisi kuitenkin.

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.