tiistai 16. heinäkuuta 2024

Tervahovi

Johanna Valkama: Tervahovi
Ilkkalan Susanna, osa 3
Otavan äänikirja 2023
lukijana Elina Varjomäki

Ilkkalan Susannasta kertova trilogia päättyy Tervahoviin. Tukholmaan asettunut Susanna Katariina Weck on jo hiljalleen vetäytymässä sivuun kauppiaselämästä, kun häneen oveensa kolkuttaa leskiminiä ja outoja unia näkevä lapsenlapsi. Susanna Katariina ottaa lapsen hoiviinsa ja päättää kouluttaa tästä kauppaporvarin, seuraajan itselleen. Lapsen unennäön kyvystä on myös hyötyä, kun valtaapitävät etsivät suuntaviivoja tuleville päätöksilleen.

Olen pitänyt trilogian edeltävistä osista, joissa niin ajankuva kuin hahmotkin ovat mielenkiintoisia. Olen ihaillut erityisesti sitä, miten Valkama on poiminut tapahtuma-ajasta mielenkiintoisia asioita ja ilmiöitä, jotka ovat koskettaneet myös päähenkilömme elämää. Sama taito sitoa päähenkilöt aikaansa näkyy myös Tervahovissa, mutta muuten kirja jää mielestäni hieman ohueksi. Jotenkin Susanna Katariina tuntuu jo lipuvan pois lukijoilta, vaikka hän tarinan keskushenkilö onkin.

Pidin kuitenkin siitä, miten teoksessa nostetaan esille nuoren kuningattaren hovi ja päätöksenteko. Vuonna 1643 nuori kuningatar Kristiina oli vähitellen astumassa valtaistuimelle ja ottavansa hallinnon omiin käsiinsä. Oikutteleva Kristiina ei tehnyt päätöksiään aina kovinkaan kaukonäköisesti, mikä löi leimansa ajan ihmisten elämään - hyvä onni ja suosio saattoi hetkessä vaihtua aivan päinvastaiseksi. Kristiinan valtakausi oli selvästikin historiallisesti merkittävä, joten oli mielenkiintoista saada pieni kurkistus siihen.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.