Olen yrittänyt miettiä mikä on se juttu, joka saa minut niin kovasti pitämään hänen kirjoistaan. Pidän hänen huumoristaan ja kirjoitustyylistään, mutta on muutakin. Luulenpa, että osasyynä on se, että hänen henkilöhahmonsa eivät ikinä ole yksiulotteisia, vaan heistä löytyy rosoa ja särmää. Juonessa on usein tietyt ennalta-arvattavuutensa, mutta matkan varrella paljastuu yleensä aina jotain yllättävää ja käänteentekevää. Hänen hahmoilleen asiat eivät ole liian helppoja, vaan toisinaan matkan aikana heidän on oivallettava paljonkin sekä itsestään että muista. Pidän McFarlanen naispäähenkilöistä luultavasti myös siksi, että he ovat älykkäitä ja itsenäisiä aikuisia naisia, eivät mitään avuttomia tyttösiä.
Samoissa mietteissä olen edelleen. Minun on ollut vähän ikäväkin McFarlanen kirjojen pariin, sillä vaikka viihdekirjallisuutta kulutankin nykyään aika paljon, niin hänen kirjojaan en ole tässä lähes kolmen vuoden aikana kuunnellut kuin yhden. Nyt valitsin tämän uusimman kuunteluun ja viihdyin kyllä hyvin.
Roisin ja Joe ovat olleet yhdessä jo yli kymmenen vuotta. Viime aikoina suhde on tosin alkanut vähän väljähtyä, sillä Joen ura käsikirjoittajana on alkanut todella ottaa tuulta alleen ja se on vienyt häntä ympäriinsä välillä pidemmiksikin ajoiksi. Nyt Roisin, Joe ja heidän kaveriporukkansa on kokoontunut viettämään yhteistä viikonloppua, jolloin juhlitaan monestakin syystä, myös Joen uuden rikosdraaman televisiojulkaisua.
Yhteinen viikonloppu ei tuo tullessaan sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta, jota Roisin on kaivannut niin parisuhteeltaan kuin kaveripiiriltäänkin. Käy pikemminkin niin, että yhteinen aika horjuttaa kaikkia perustuksia ja luottamusta, jota Roisin on puolisoaan kohtaan tuntenut: Joen uusi sarja on täynnä Roisinin puolisolleen kertomia salaisuuksia, osin kipeitä ja hyvin yksityisiä. Tämä saa hänet pohtimaan mitä kaikkea Joe onkaan siirtänyt tosielämästä sarjaansa. Entä jos sarjan uskottomassa päähenkilössä onkin enemmän Joeta itseään kuin mitä hän antaa ymmärtää?
Kuten McFarlanen kirjoissa yleensäkin, mielestäni päähenkilö Roisin on hyvä tyyppi. Pidin hänen fiksuudestaan ja siitä, miten hän käsittelee asioita pääosin hyvin aikuismaisesti, vaikka häntä onkin loukattu syvästi. McFarlanelle tyypillinen fiksu päähenkilö siis. Tähän mennessä McFarlane on onnistunut myös aina keksimään uudenlaisia juonenkäänteitä ja ihmissuhdetilanteita, vaikka hän samaa genreä koko ajan kirjoittaakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.