Yöuinti ja muita novelleja

Terhi Rannela: Yöuinti ja muita novelleja

Otava 2022

Minulle tuli keväällä yllätyksenä, että Terhi Rannela on kirjoittanut Yhden promillen juttujen lisäksi toisenkin novellikokoelman nuorille. Sen ilmestymisvuonna 2022 minulta meni varmasti monikin asia ohi, koska koin kaksi suurta menetystä lyhyessä ajassa, mutta olen silti yllättynyt, että en ole tähän töissäkään törmännyt ennen kuin nyt. Ehkä tämä on ollut niin lainattu, en tiedä. Niin tai näin, Yöuinti ja muita novelleja päätyi lukulistalleni ja luin sen nyt elokuussa.

Tämä novellikokoelma on tosiaan suunnattu nuorille ja kertoo elämän käännekohdissa olevista nuorista. Kokoelma pitää sisällään 15 napakkaa novellia, joiden keskushenkilöiden huomasin jossain kohtaa liittyvän toisiinsa. Novellit voi kuitenkin lukea periaatteessa missä järjestyksessä tahansa tai jättää jotakin lukemattakin, mutta kiva oli tällainen punainen lanka huomata.

Rannela kirjoittaa raikkaasti ja mukaansatempaavasti. Hän on valinnut isojakin aiheita, kuten pandemian, sugar daddyt ja hyväksikäytön, hylkäämisen ja huonot kotiolot. Mukana on myös aiheita, jotka ovat monelle nuorelle arkipäivää eli ihastumista, ihmissuhteita ja ystävyyttä. Viihdyin varsin hyvin, vaikka en teoksen varsinaiseen kohderyhmään kuulukaan.  Luen parhaillaan yhtä romaania englanniksi, joten oli mukava lukea välipaloiksi näitä novelleja. 

Vedenmorsian

Emmi Maaranen: Vedenmorsian

Avain 2025

äänikirjan lukijana Katja Lukkarinen

Kuin olisi pehmeästi aaltoilevan veden viileään syliin sukeltanut! Pidin paljon kirjan miljööstä, ajankuvasta ja yhteiskunnallisesta kuvauksesta. Jokin tässä, ehkä juuri miljöö ja jotkin juoniasetelmat, toi mieleeni F.E. Sillanpään hienon pienoisromaanin Hiltu ja Ragnar. Vaikka Emmi Maarasen teos sijoittuu 20 vuotta myöhempään aikaan eli vuoteen 1926, moni asia on edelleen samankaltaista. Naisen maine on helposti mennyttä, palvelijattaren työpäivät pitkiä ja miehillä suurempi vapaus.

Elsa ja Aada ovat kumpikin köyhistä perheistä kotoisin olevia nuoria naisia, jotka pääsevät yhtä aikaa palvelijattariksi helsinkiläiseen huvilaan. Työtä tehdään aamusta iltaan vanhemman palvelijattaren johdolla. Pieniä vapaahetkiä täytyy yrittää löytää vaikka kauppahallireissulta. Alati kasvava Helsinki on mahdollisuuksia täynnä. Haaveissa siintää elokuvat ja muoti, hieman kauempana helpompi työ tai Amerikan ranta. Ajankuvaus on onnistunut hyvin.

Huvilan omistaja on poikamies, luonnontieteistä kiinnostunut originelli, joka on ystävällinen mutta etäinen. Enemmän kontaktia ottaa huvilassa toisinaan majoittuva isännän serkku Valter. Merillä seilannut paremman perheen vesa on kiinnostava ja jännittäväkin tuttavuus, joka tarjoaa uuden ajan tuulahduksia ja osoittaa, että luokka-asetelmia voi halutessaan murtaa.

Maaranen aloittaa tarinansa vetävästi paljastamalla, että jollekulle on käynyt huonosti. On tapahtunut henkirikos, jonka syy alkaa vähitellen paljastua. Uhri lepää meren pohjassa vesikasvien ympäröimänä, odottaa jotakuta hakemaan hänet takaisin. Maarasen kieli on välillä lähes runollista, kauniin soljuvaa.

Tässä on hieno omaleimainen ja siksi niin mieleenpainuva tunnelma. Se jätti minulle samanlaisen viileän tunnun kuin iholle jää iltauinnin jälkeen. Teos pysyy mielestäni koko ajan jotenkin etäällä, tuntui kuin minäkin olisin seurannut tapahtumia jostakin vähän kauempaa, kenties veden kalvon läpi. Tämä oli ehdottomasti miellyttävä tyyliseikka, ei siis lainkaan huono asia.

Näin on hyvä

Jaana Tapio: Näin on hyvä

Puutalorakkautta 1

Kustantamo S&S 2025

Maalaisromanttisten viihdekirjojen ystävänä halusin tutustua esikoiskirjailija Jaana Tapion romaaniin Näin on hyvä. Teos avaa Puutalorakkautta-sarjan, jonka parissa voisin hyvinkin jatkaa.

Anna ja hänen veljensä ovat perineet ränsistyneen puutalon maalta. Viimeisimmästä visiitistä talon heille jättäneen isotäti Ainon luona on jo aikaa, eikä aika ole taloa ainakaan parantanut. Pienen pakon sanelemana Anna on kuitenkin päättänyt viettää kesän perintötalossaan ja järjestää sen myyntikuntoon sillä välin, kun avopuoliso reppureissaa maailmalla.

Näin on hyvä on varsin arkirealistinen kuvaus asumisesta remonttia kaipaavassa talossa ja kaukana palveluista. Naapureita on kuitenkin lähellä ja heidän apuunsa on helppo turvautua, joten idylliäkin tarjotaan, mutta ei liian siloiteltua sellaista. Pidin puuhakkaasta Annasta, jolla välillä sisu korvaa taidot, vaikka karttuvat nekin sinnikkäällä työllä.

Annan arki maalla ei ole pelkkää talon ja pihan raivausta, vaan hän tekee myös freelancer-graafikon töitä. Vähitellen uusien tuttavuuksien karttuessa ja seudun tullessa tutummaksi Anna huomaa, että maalla on oikeastaan aika mukavaa. Siihen on tosin syynä myös naapurissa asuva komea puuseppä, joka saa Annan tosissaan pohtimaan parisuhdettaan. Pientä arvoituksenpoikastakin on ilmassa, kun Anna löytää isotädille 1940-luvulla saapuneita lemmekkäitä kirjeitä. Naimattomaksi jääneen tädin mysteerinen kirjekaveri kiehtoo Annaa, joka haluaa selvittää mitä oikein tapahtui.

Myönnän, että alkuvaiheessa harkitsin jättäväni tämän kirjan kesken, mutta sitten jokin tempaisi minut mukaansa. Lopulta siis sain mitä hainkin eli viihdettä. Onhan tämä monelta osin ennalta-arvattava, mutta eipä tuo haitannut. Luin viihtyäkseni, miljöö oli mukava ja hahmot samoin. Näin oli hyvä.

Hämeen linnan Kerttuli

U.M. Susimetsä: Hämeen linnan Kerttuli

Karisto 2025

äänikirjaksi lukeneet Linda Wiklund ja Panu Vauhkonen

U.M. Susimetsä on kirjailijapariskunta Ulla ja Marko Susimetsän pseudonyymi

Historia ja viihde ovat suosikkigenrejäni, joten historiallista viihdettä edustavan Hämeen linnan Kerttulin voisi ajatella olevan minulle mitä sopivinta luettavaa. Uuden sarjan avaavassa teoksessa onkin paljon hyvää ja onnistunutta, mutta minut tämä kuitenkin jätti jotenkin kylmäksi. Jos olisin lukenut tämän itse, kuten alunperin suunnittelin, olisin luultavasti jättänyt tämän kesken.

Hämeen linnan Kerttuli piirtää yksityiskohtaista ajankuvaa 1600-luvun Suomesta. Kuninkaan asemiehet hyökkäävät nuoren Kerttulin kotiin jättäen jälkeensä silmitöntä tuhoa. Perheensä menettänyt ja vain täpärästi pelastunut Kerttuli saa piian paikan Hämeen linnasta. Siellä vankkojen muurien suojissa Kerttuli on turvassa mielivallalta eikä uuttera työntekokaan ole hänelle vierasta. Elämä kuitenkin järkkyy toistamiseen, kun linnaan saapuu kuninkaan asiamies, vapaaherra Karl Ulvhufvud.

Vapaaherra Ulvhufvud on velvollisuudentuntoinen mies, joka ottaa tehtävänsä tosissaan. Hämeessä rehottava taikausko ja korruptio pöyristyttävät kuninkaan miestä, mutta hänkään ei ole immuuni kevätyön taianomaiselle tunnelmalle. Karlin ja Kerttulin kohtaaminen johtaa epäsäätyisen rakkauden roihahtamiseen, mutta asian ilmitulo voisi olla jopa vaarallista heille kummallekin.

Tarina on kaikkea muuta kuin vain rakkaustarina. Ajankuva on todella yksityiskohtaista. Linnat olivat aikanaan kuin pienoiskokoisia yhteiskuntia, ja miljöövalinnan kautta lukijalle muodostuukin selkeä käsitys 1600-luvun Suomen yhteiskunnallisista tuulista ja elämänmenosta. Minusta kaikki se oli hyvin mielenkiintoista ja olin tähän hetkeen kaivannutkin historian pyörteisiin uppoutumista. Siinä tämä siis toimi hyvin.

Se mistä en pitänyt, oli viihdekirjallisuudelle tyypillisen huolettomuuden puuttuminen. Juonittelua, väärinkäsityksiä ja salailua kyllä riittää, mutta missä on se hetki, kun lukija voi edes hetkeksi heittää huolensa päähenkilön kohtalosta? Jos kirjaa kustantajankin toimesta luonnehditaan "historiallisen viihdesarjan avaukseksi", niin oletan sellaisia hetkiä tulevan. Kaipasin sitä oikein todella ja samaan aikaan turhauduin suuresti siitä, miten niin Kerttulin kuin Karlinkin elämä on täynnä jos jonkinlaisia mutkia ja äkkikäännöksiä.

Olisin niin kovasti halunnut pitää tästä kirjasta enemmän, mutta niin ei nyt käynyt. Koska toinen mielipide ei ole koskaan pahasta, suosittelen lukemaan Kirsin kirjanurkan perusteellisen tekstin koskien niin tätä kirjaa kuin Susimetsien aiempaa Kuninkaan rakuunat -sarjaa.

Seuraavana Tampere

Mirella Mäkilä: Seuraavana Tampere

Se on moro, osa 1

Otava 2023

kansi: Mirella Mäkilä

Mirella Mäkilän esikoisromaani Seuraavana Tampere ja sen jatko-osat ovat näkyneet somesyötteessäni tämän tästä. Itselläni kesti yllättävänkin pitkään oikeasti löytää sarjan pariin, vaikka sekä viihdekirjallisuus että Tampere ovat sydäntäni lähellä.

Roosa on helsinkiläistynyt tamperelainen, joka tekee freelancerina markkinointitöitä ja haaveilee omasta koirasta. Avopuoliso sen sijaan viihtyy yhä enenevissä määrin salilla ja pari näkee toisiaan lähinnä ovenraossa vilaukselta. Monista merkeistä huolimatta Roosa ei tajua tai halua tajuta, että kumppanilla on toinen nainen. Kun mies ilmoittaa haluavansa erota, on Roosalla vain yksi pakosuunta: Tampere.

Tampereella odottaa parhaan ystävän olkapää ja tuttu asunto, jossa he asuivat kämppiksinä ennen kuin Roosa muutti Helsinkiin. Henkiset kolhut saavat balsamia päälleen ja koirakuumeeseenkin on tarjolla lääkettä, sillä Veeran siskon Bile-koira asuu heidän luonaan väliaikaisesti.

Paluu Tampereelle tuntuu aluksi tilapäiseltä ratkaisulta, mutta kun työtilanne saa siellä uutta buustia ja miesrintamallekin tupsahtaa mielenkiintoisia tuttavuuksia, on Roosan mietittävä mihin hän oikein haluaa asettua. Muistoja täynnä olevassa kaupungissa on helppo tuntea olevansa kotonaan.

Pidin tästä kirjasta tosi paljon. Tampere on minulle varsin tuttu kaupunki maisteriopintojeni ajalta, joten suorastaan hurmaannuin siitä, miten pystyin kulkemaan Tampereen kaduilla Roosan matkassa. Mäkilä hyödyntää miljöötä onnistuneesti ja nostaa Tampereen parhaita puolia esiin, mutta onnistuneita ovat henkilöhahmotkin. Roosan rempseä meno vie vastustamattomasti mukanaan. Ihanan humoristista ja menevää luettavaa! Aion ehdottomasti jatkaa sarjan parissa.

Talo maailman reunalla: Vuosi Islannin maaseudulla

Satu Rämö: Talo maailman reunalla - Vuosi Islannin maaseudulla

kuvat: Björgvin Hilmarsson

WSOY 2021

Satu Rämön kolmas ja viimeisin, mutta toivottavasti ei viimeinen, islantilaisesta elämänmenosta kertova teos Talo maailman reunalla on hänen muiden "islantilaiskirjojensa" tavoin kiinnostavaa luettavaa. Lukiessa minulle vain vahvistui käsitys siitä, että Islannissa haluaisin joskus käydä ja kokea tuon kiehtovan maan itse.

Kirja kertoo elämästä kauniilla mutta syrjäisillä Länsivuonoilla, josta Reykjavikissa asuva Rämö perheineen vuokraa ensin vuodeksi pienen talon. Ensimmäinen vuosi tilapäisinä asukkaina opettaa, että uudella kotiseudulla on paljon tarjottavanaan liikunnalliselle ja aktiiviselle perheelle. He ihastuvatkin uuteen kotipaikkaansa niin kovasti, että ostavat kodikseen ikivanhan kivitalon ja päättävät jäädä.

Rämö kirjoittaa islantilaisesta arjesta, yhteiskunnasta ja luonnosta kiinnostavasti. Tässä kirjassa Länsivuonojen harvaan asutulla seudulla luonnonvoimilla on erityisen näkyvä rooli, mutta niin on myös yhteisöllisyydellä ja auttamisella. Siitä perhe saakin heti osansa, sillä uudet asukkaat otetaan lämpimästi vastaan.

Elämä pikkukylässä kuulostaa kyllä ihanalta ja monipuoliselta. On lyhyt matka kouluun ja päiväkotiin, ihania paikallisia kahviloita ja luottopizzeria, ihana uimahalli-kylpylä vaikka joka iltaiseen polskutteluun, kirjastopalvelut, liikuntamahdollisuudet ja monen eri alan osaajia. Rämö ei kuitenkaan maalaa elämästä liian ruusuista idylliä, sillä on myös talvella siinä mittakaavassa tukkeutuvia teitä ja lumen saartamia taloja, että sitä ei Suomessa ihan voi kuvitellakaan. Kaikki on lopulta kuitenkin vain asenteesta kiinni, sillä jos osaa nähdä kaiken hyvän, on helpompi kestää haasteet.

Näitä "islantilaiskirjoja" on ollut tosi mukava lukea ja näistä on myös oppinut valtavasti uutta. Etenkin kahden aiemman kirjan kohdalla kiinnostavaa on ollut eritoten se, miten Islanti ja Suomi ovat vertautuneet toisiinsa tavoiltaan ja yhteiskunnallisesti. Mielelläni lukisin vastaavia kirjoja Rämöltä vielä lisääkin.

Blogissani myös

- Islantilainen voittaa aina

- Islantilainen kodinonni

Kuulaita kesäöitä Lemmenlahdella

Tuuli Kivijoki: Kuulaita kesäöitä Lemmenlahdella

Lemmenlahti 3

Karisto 2025

Lemmenlahti-sarjan kolmas osa Kuulaita kesäöitä Lemmenlahdella on varsin täydellinen kesäkirja luettavaksi helteellä laiturinnokassa: napakat luvut, hyvin etenevä tarina, arkea, romantiikkaa ja pieniä kommelluksiakin. Se tutustuttaa lukijat paremmin koulusihteeri Kaisaan, johon olemme hieman päässeet tutustumaan aiempien osien myötä, samoin kuin aiemmista osista tutut Annika ja Sofia vilahtavat tässä teoksessa sivuhenkilöinä.

Käsitöitä ja lukemista harrastava Kaisa on hiljattain ostanut oman rivitaloasunnon Lemmenlahdelta ja odottaa innolla ensimmäistä kesäänsä paikkakunnalla. Ikioman kodin laittaminen ja varsinkin sen pienen pihan somistaminen tuntuvat mielekkäältä puuhalta. Harrastukset, ystävät ja työ täyttävät hänen päivänsä ja elämä tuntuu varsin mukavalta, eikä Kaisa enää koe jäävänsä mistään paitsi. Kaisa joutuu kuitenkin puntaroimaan elämäänsä uudelleen, kun miehiä tupsahtelee näköpiiriin vähän oikealta ja vasemmalta.

Kaisa on hahmona hyvin samanlainen kuin Kivijoen aiemmatkin päähenkilöt: käytännöllinen, aikaansaava ja itsenäinen nainen, joka ei oikeastaan tarvitse elämäänsä ketään, mutta joka osaa silti päästää ihmisiä lähelleen ja jos niikseen on, niin toivottaa rakkaudenkin tervetulleeksi. Päähenkilöjen samankaltaisuus ei ainakaan minua haittaa lainkaan, mikä on ehkä hieman yllättävääkin. Minä kuitenkin viihdyn niin hyvin Lemmenlahden arkisessa kodikkuudessa, että en ole ainakaan vielä kaivannut muuta.

Oman vaihtelunsa sarjalle on tuonut se, että tähän mennessä jokainen osa on sijoittunut eri vuodenaikaan. Pikkupaikkakunta on näyttäytynyt monelta kantilta myös harrastuksien, töiden ja tuttavuuksien kautta. Seuraava osa Kimaltelevia hankia Lemmenlahdella tarjoilee avausosan tavoin talvimaisemia ja töiden puolesta taidamme päästä kurkkaamaan Kaisan koulun arkea eri näkökulmasta, sillä seuraavan osan päähenkilö on opettajana työskentelevä Katariina. Olen jo varannut kirjan kirjastosta, joten sitä odotellessa!

Hupparizombi

Eve Hietamies: Hupparizombi

Pasasen pojat, osa 5

Otava 2025

Eve Hietamiehen rakastettu Pasasen pojat -sarja on edennyt jo viidenteen (ja kenties viimeiseen?) osaansa. Tämä sarja on yksi suosikeistani eikä Hupparizombi ole siihen mikään poikkeus. Paavo Pasanen on varttunut teini-ikään eivätkä he enää asu kahden Antti-isän kanssa. Hääkellot kilkattavat Antille ja Ennille, joka tyttärensä Tertun kanssa on tuonut Pasasen poikien arkeen monta ihmeellistä asiaa.

Kuten kuvitella saattaa, teini-ikäisten vanhemmuus ei ole yhtään sen helpompaa kuin taaperon kasvattaminen. Paavo vetäytyy hupparinsa uumeniin eikä pahemmin puhu asioistaan, Terttu taas tuntuu vihaavan Anttia, mikä pakottaa Antin etsimään netin syövereistä vinkkejä, joilla "saat tyttäresi rakastamaan sinua". Jaksamisen rajat venyvät äärimmilleen, kun Paavo kokeilee päihteitä, Tertun poikaystävä on epäilyttävän oloinen velttoilija ja Enni saa romahduttavan suru-uutisen. Onneksi on Antti.

Hietamiehen sujuvasanainen kerronta tempaa lukijan helposti mukaan Pasasten perhe-elämän pyörteisiin. Aiemmista osista tutut tilannekomiikka, naseva dialogi ja musta huumori ovat edelleen läsnä niin, että välillä nauroin ääneen. Hietamies taitaa kuitenkin myös herkkävireisemmän kerronnan. Mielestäni hän kuvaa surevaa ihmistä hyvin ja sanoittaa tuntemuksia osuvasti. Hietamiehen henkilöhahmot ovatkin aitoja ja sympaattisia.

Hupparizombi oli mukaansatempaavaa ja Pasasten arkihuolista huolimatta viihdyttävää luettavaa. Jos et ole vielä tutustunut sarjaan, niin kannattaa kyllä!

Rocky, Rauha ja rakkaus

Hanna Kökkö: Rocky, Rauha ja rakkaus

Rocky, osa 1

Kustannus-Mäkelä 2019

kansi: Tanja Mitchell

Halusin kesälomalla lukea edes yhden nuortenkirjan ja päädyin valitsemaan Hanna Kökön Rocky-sarjan avausosan Rocky, Rauha ja rakkaus. Tässä ei kyllä ole mielestäni yhtään houkutteleva kansi, mutta nuortenjännärin aihe kuulosti kiinnostavalta. Lisäksi minua on kiinnostanut niin kannen kuin nimenkin perusteella sarjan tuorein osa Rocky, Rauha ja Surmalammen yö, joten pitäähän sitä tietysti edeltävät osat lukea ensin!

Iittalalainen ysiluokkaa käyvä Rocky törmää kylillä oppisopimuksella lasinpuhallusta opiskelevaan Rauhaan ja ihastuu välittömästi. Tunne vaikuttaa molemminpuoliselta, mutta vaikka Rocky pääsee Rauhan mukana mm. tutustumaan lasitehtaaseen ja Rauhan sukua kohdanneeseen tragediaan, jotain tyttö tuntuu pitävän sisällään. Orastava suhde tekee yhtä aikaa onnelliseksi ja hieman epävarmaksi.

Nuorten elämään ilmaantuu kertarysäyksellä myös toisenlainen mysteeri, kun Rocky, Rauha ja muutama muu nuori löytävät lasitehtaan vanhan varaston luota ruumiin. Rauha tunnistaa henkirikoksen uhrin välittömästi. Yhdessä Rockyn kanssa he alkavat yhdistellä johtolankoja toisiinsa, ja samalla saadaan lisää tietoa myös Rauhan nuorena kuolleesta tädistä.

Hanna Kökkö on minulle nimitasolla tuttu kirjailija, mutta en ollut aiemmin lukenut hänen kirjojaan. Tämä oli mielestäni sujuvasti kirjoitettu ja onnistunut nuortenjännäri, vaikka näin aikuiselle lukijalle ihan kaikki ei menekään niin helposti läpi. Pidin kuitenkin kirjan miljööstä tosi paljon, kuten myös päähenkilöistä, joiden nuoruuden huomaa, mutta joilla on maalaisjärkeäkin. Arkielämä, orastava rakkaus ja jännärin juoni solmiutuvat yhteen mukavaksi lukupaketiksi. Tulipa myös inspiraatio matkustaa joskus Iittalaan tutustumaan lasimuseoon.

Eloonjääneet tytöt

Riley Sager: Eloonjääneet tytöt

WSOY 2022

alkup. Final Girls, 2017

suomentanut Laura Liimatainen

Luin pari vuotta sitten Riley Sagerin kauhuelementeillä maustetun jännärin Kotiin ennen pimeää. Päätin jo silloin, että sopivan jännärinnälän iskiessä luen myös Eloonjääneet tytöt. Tässä ei ollut kauhuelementtejä, mutta tämä oli kuitenkin mielestäni näistä kahdesta mukaansatempaavampi ja jännittävämpi teos, vaikka pidinkin paljon myös tuosta aiemmin lukemastani kirjasta.

Quincy Carpenter jäi ainoana henkiin 10 vuotta aiemmin tapahtuneesta verilöylystä, jossa hänen ystävänsä saivat surmansa ulkopuolisen henkilön toimesta syrjäisellä metsämökillä. Lehdistö nimitti hänet "eloonjääneeksi tytöksi", aivan kuten asuntolamurhista ainoana selvinneen Lisan ja motellissa yövuoroa tehneen Samin.

Quincy on pyrkinyt rakentamaan elämäänsä aktiivisesti eteenpäin, hänellä on vakaa parisuhde ja leivontabloginsa. Näennäisesti kaikki on siis hyvin, eikä Quincy halua ajatella metsämökin tapahtumia. Hänen on kuitenkin pakko kohdata traumansa  vielä kerran, kun Lisa löytyy kuolleena ja Sam ilmestyy Quincyn kynnykselle. Vaikka kunkin tapauksen syylliset saatiin jo aikanaan selvitettyä, alkaa näyttää siltä, että joku on eloonjääneiden tyttöjen kannoilla.

Eloonjääneet tytöt on mielestäni varsin puhdasverinen jännäri, joka ammentaa tiiviin tunnelmansa menneisyydestä, ihmismielen muistin oikullisuudesta ja psykologiasta. Kaikki nuo ovat asioita, jotka mielestäni ovat jännäreissä kaikkein jännittävintä: arkiset asetelmat kääntyvät päälaelleen ja tuttu ei enää välttämättä olekaan aivan turvallista tai ainakaan sitä, miksi sitä luuli. Sager marssittaakin esiin melkoisia juonenkäänteitä, jotka onnistuvat yllättämään. Jos siis etsit mukaansatempaavaa jännäriä, se on tässä.

Peppi Pitkätossu x 3

Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu

WSOY 1999, 9.p.

alkup. Pippi Långstrump, 1945

***

Peppi aikoo merille

WSOY 1993, 14.p.

alkup. Pippi Långstrump går ombord, 1946

***

Peppi Pitkätossu Etelämerellä

WSOY 2000, 17.p.

alkup. Pippi Långstrump i Söderhavet. 1948

***

kaikki kolme on

suomentanut Laila Järvinen

kuvittanut Ingrid Vang-Nyman

Luin hiljattain Helsingin Sanomien Teema-lehden numeron, joka käsitteli Astrid Lindgreniä ja hänen tuotantoaan. Olen Lindgreniä lapsena lukenut paljonkin ja myöhemmin lukenut häneltä myös niitä lastenromaaneja, joita en lapsena tullut lukeneeksi. Teema-lehden ja Peppi Pitkätossun 80-vuotissynttäreiden innoittamana halusin lukea nämä kolme alkuperäistä Peppi-romaania nyt uudelleen.

Peppi Pitkätossu on minulle kenties mieluisin Lindgrenin ikonisista hahmoista. Suurin syy lienee siinä, että Peppi tuli nimikkoanimaationsa (1997-1999) kautta minulle tutuksi jo lapsena ja hahmo liittyy siten hyvin tiiviisti lapsuusmuistoihini. Minulla oli oma vhs-kasettikin ja sitä katsottiin kerta toisensa jälkeen. Näiden kirjojen tarinoista Pepin saapuminen Huvikumpuun, kouluunmeno ja murtovarkaat ovat animaationa niin tuttuja, että muistan niistä edelleen elävästi joitakin kohtauksia ja jopa vuorosanoja.

Oman koulutaipaleeni aloitin repussani Peppi Pitkätossu -kynäpenaali, jonka äiti osti minulle paikallisesta kirjakaupasta. Se on edelleen tallella ja säilytän siellä värikyniäni. Koulun kirjastosta taisin ensikertaa löytää juurikin näitä pikkuisia, lapsen käteen kivasti istuvia painoksia Peppi-kirjoista. Muistan myös, miten Astrid Lindgrenin kuolema vuonna vuonna 2002 nostettiin koulussa esiin. Huvittavaa kyllä, mutta silloin vasta ymmärsin, että Astrid oli nainen.

Juuri nämä kyseisen näköiset Peppi-painokset ovat minulle edelleen kaikkein mieluisimmat, joten halusin lukea nämä uudelleen juuri näissä "ainoissa oikeissa" painosasuissa. Pepin lumovoima ei ole kadonnut mihinkään, sillä viihdyin ja virkistyin. Sen verran ajan hammas on kohdallani kuitenkin purrut, että Pepin huoleton elämänasenne tekee toisinaan tällaisen järjestyksen ystävän hieman levottomaksi.

En viitsi pureutua Peppi-kirjojen alkuperäiseen kieliasuun sen kummemmin, sillä siitä on puhuttu jo paljon. Nämä painokset ovat vielä vanhan kieliasun mukaisia, joten tein jo etukäteen tietoisen päätöksen vain nauttia matkasta. Olen kuitenkin samaa mieltä siitä, että tehdyt muutokset ovat hyvästä. Jossain Teema-lehden artikkelissa todettiin myös, että Lindgren itsekin suhtautui teostensa muokkaamiseen hyvin mutkattomasti.

Peppi-kirjojen lukeminen oli viihdyttävä nostalgiamatka omaan lapsuuteen. Suosittelen kaikille samanlaista matkaa aina sopivin väliajoin.

Seitsemän: Titanic-novelleja

Aino Kallas: Seitsemän - Titanic-novelleja

Otava 1914

Bongasin Instagramista @kirjanessu -tililtä Aino Kallaksen kokoelman Seitsemän: Titanic-novelleja, joka on julkaistu ensikertaa vain pari vuotta Titanicin uppoamisen jälkeen. Olen lukenut Kallasta jo teini-ikäisenä ja tein aikoinaan ysiluokan kirjailijatutkielmankin Kallaksesta. Silja Vuorikurun kirjoittaman elämäkerrankin olen joskus lukenut, mutta tätä kokoelmaa en muistanut olevankaan. Siispä varasin ja luin.

Pidän kovasti Kallaksen kirjoitustyylistä, joka on mielestäni hyvinkin omanlaisensa ja hienostuneen vanhahtava. Se erottuu myös tässä novellikokoelmassa, johon aikalaiskritiikki suhtautui melko nuivasti. Minun mielestäni nämä novellit ovat hyvin rakennettuja, osa hyvinkin tiivistunnelmaisia. Aivan erityisesti näistä novelleista jäi mieleeni selviytymiskamppailu, eloonjäämisvaisto ja meren armoton kylmyys.

Kokoelman vahvimpia novelleja ovat mielestäni sen niminovelli Seitsemän sekä Luomakunnan huuto, joka on kuvattu laivalla matkustaneen koiran näkökulmasta. Näkökulma on todella hätkähdyttävä ja eläimen hätä jollakin tavalla ihmisten hätää koskettavampaa, koska eläimet olivat ihmisten avun varassa. Koska pelastusveneitä ei ollut edes kaikille ihmismatkustajille riittävästi, ei eläimillä ollut toivoa. Todella vaikuttavaa.

Minulle tuli Luomakunnan huudosta mieleeni toinen Kallaksen novelli Vanhan Orgin kuolema, joka on yksi mieleenpainuvimmista novelleista, jonka olen koskaan lukenut. Se on julkaistu kokelmassa Lähtevien laivojen kaupunki vain vuotta ennen tätä kokoelmaa ja kertoo vanhan miehen halusta auttaa ja suojella viattomia luontokappaleita. Siinäkin on jotakin vilpittömän koskettavaa ja avointa. Suosittelen tutustumaan molempiin kokoelmiin ja erityisesti näihin kahteen novelliin.

Rakas Edward

Ann Napolitano: Rakas Edward

WSOY 2025

alkup. Dear Edward, 2020

suomentanut Saara Kurkela

Luin viime vuonna Ann Napolitanon ensimmäisen suomennetun romaanin Kaunokaisia, joka herätti kirjasomessa mielestäni paljon keskustelua. Itse pidin siitä paljon, ja niin teki moni muukin. Rakas Edward on mielestäni vielä Kaunokaisiakin parempi romaani.

Eräänä kesäisenä päivänä Adlerin perhe nousee lentokoneeseen suuntanaan Los Angeles, mutta kone ei koskaan pääse perille. Liki 200 ihmistä kuolee koneen pudottua. 12-vuotias Eddie Adler on ainoa, joka selviytyy lento-onnettomuudesta hengissä. Vaikka hän selviää hengissä ja ilman pysyviä fyysisiä vammoja, kuolee osa hänestä perheensä myötä. Kun Lacey-täti puolisoineen ottaa hänet hoiviinsa onnettomuuden jälkeen, Eddiestä tulee Edward.

Onnettomuuden jälkeinen julkisuusmylläkkä on kovaa, sillä jokainen haluaa osansa ihmepojasta, joka ainoana jäi henkiin. Lacey ja John tekevät parhaansa suojellaakseen Edwardia, jotta tämä voisi elää niin normaalia elämää kuin mahdollista. Kaikkein helpoimmalta Edwardista tuntuu naapurissa asuvan saman ikäisen Shayn seurassa. Suorapuheinen tyttö ei pelkää hänen menevän rikki, vaan kohtaa hänet kuin kenet tahansa.

Laceyn ja Johnin luona Edward löytää vähitellen oman tapansa selviytyä. Kirjassa seurataan Edwardin matkaa 12-vuotiaasta täysi-ikäiseksi. Vaikka mikään ei korvaa omaa perhettä ja iän karttuessa kaipuu etenkin 15-vuotiaana kuollutta veljeä kohtaan on kipeää, hän pystyy ajan myötä ymmärtämään, että siinä turmassa moni muukin menetti paljon tärkeää ja rakasta, ja että jokaisen elämällä on omat kipupisteensä.

Napolitano kuvaa romaanissaan myös toista aikatasoa eli onnettomuuslentoa hetki hetkeltä. Hän kuvaa paitsi Adlerin perhettä myös muutamia muita matkustajia, joista jokaisella on omat toiveensa, pelkonsa ja tulevaisuudensuunnitelmansa. Napolitano onnistuu tuomaan kauniilla, mässäilemättömällä tavalla esiin sen, miten paljon särkyy tällaisessa suuronnettomuudessa.

Rakas Edward on herkkävireinen ja kaunis romaani. Aika jännittäväkin, kun turmalentoa kuvataan hetki hetkeltä ja koko ajan tietää, että pahin tulee tapahtumaan. Tämä on kyllä yksi vuoden parhaista lukemistani kirjoista tähän mennessä. Napolitano on saanut innoituksensa tälle kirjalle tosielämän lento-onnettomuudesta, jonka matkustajista vain yksi jäi henkiin, mutta niin päähenkilö kuin muutkin hahmot sekä tapahtumat ovat fiktiota.

Rósa & Björk

Satu Rämö: Rósa & Björk

Hildur-sarjan 2. osa

WSOY 2023

Luin keväällä Satu Rämön Hildurin, joka avaa samannimisen sarjan. Vaikka se ei dekkarina ollut mielestäni suurikaan jännitysnäytelmä, pidin tosi paljon kirjan miljööstä ja islantilaisen yhteiskunnan ja arjen kuvauksesta. Samoista asioista pidin tässäkin, mutta Rósa & Björk on edeltäjäänsä jännittävämpää luettavaa, etenkin kun Hildurin lapsena kadonneiden sisarten - Rósan ja Björkin - mysteeriin tulee uutta valoa.

Islannin vuonoilla Hildurin poliisipiirissä paikallinen kunnallispoliitikko löydetään murhattuna hiihtoladulta. Tapaus tulee Hildurin tiimille selvitettäväksi. Melko pian on ilmeistä, että kyse ei ole yksittäisestä henkirikoksesta, vaan tapaus on osa isompaa kokonaisuutta, jonka juuret ulottuvat vuosien taakse.

Viihdyin Islannin vuonoilla ja vaihtelevissa sääolosuhteissa nyt vähintään yhtä hyvin kuin Hilduria lukiessa. Kadonneiden siskojen tapauksen yksityiskohtien valottuminen pakottaa päähenkilö-Hildurin kohtaamaan kipeän menneisyytensä. Katoamista edeltävistä vaiheista paljastuu paljon sellaista, mikä asettaa tapauksen uuteen valoon.

Tämä teos sijoittuu ajallisesti ajanjaksoon, jolloin koronavirus alkoi levitä, rajat sulkeutua ja karanteeneista tulla arkipäivää. Tuntuu absurdilta, että se tosiaan oli silloin arkipäivää eikä mikään dekkariin kehitelty käänne. Se kuitenkin tuo jännityskertoimia poliisityöhön, kun ennestäänkin rajalliset henkilöresurssit supistuvat entisestään. Oman lisämausteensa virus tuo myös Jakobin yksityiselämään, sillä huoltajuuskiista Norjassa asuvasta pojasta jatkuu yhä.

Olen kuullut useamman ihmisen sanovan, että nämä kaksi ensimmäistä osaa ovat sarjan parhaat. Vähintään yhtä moni on kehunut koko sarjaa. Aion jatkaa sarjan parissa edelleen ja ottaa asiasta itse selvää, sillä tuntuu, että Hildurin lähipiiristä paljastuu vielä monenlaisia asioita.

Pohjanmaa

Antti Tuuri: Pohjanmaa

ilmestyi ensimmäisen kerran Otavan kustantamana vuonna 1982

äänikirjaksi 2023, lukijana Antti Virmavirta

kansi: Hannu Taina

Antti Tuurin Pohjanmaa-sarjan avannut nimikkoteos Pohjanmaa ilmestyi ensimmäistä kertaa vuonna 1982. Siitä tehdyn filmatisoinnin olen nähnyt muutamaan kertaan ja muutama vuosi sitten kävin Aisamäen kesäteatterissa katsomassa Peräseinäjoen Pennihäiden esityksen, joten tarina itsessään oli minulle entuudestaan hyvinkin tuttu. Pohjanmaa ei ole ollut suosikkini Tuurilta, mutta kyllä kirja avasi tarinaa vielä lisää ja toi mielestäni Tuurin huumoria erityisen hyvin esiin.

Pohjanmaa on yhdenpäivänromaani heinäkuisesta sunnuntaista Hakalan suvun elämänä. Perhekunta on kokoontunut kotitilalle jakamaan 1920-luvulla Amerikkaan kultaa vuolemaan lähteneen ja sille tielleen jääneen vaarin perintöä. Hakalan veljesten isä on jo kuollut, mutta heitä on neljä veljestä, joista osa on perheellisiä miehiä. On myös puolisoita, äiti ja isoäiti sekä isän sisko Sylvi, jolle toki kuuluu myös osansa vaarin tyttärenä.

Pohjanmaa on mielestäni erinomainen kuvaus värikkään suvun jäsenistä yhdessä. On mielipiteitä, koettuja vääryyksiä, veljeyttä ja sukumuistoja. Persoonina ja elämäntilanteeltaan Hakalan veljekset ovat monessa erilaisia, mutta veri on vettä sakeampaa myös seuraavassa sukupolvessa. Kaikki tarttuvat empimättä asiaan silloin, kun kokevat oikeudenmukaisuuden tai kunnian sitä vaativan. Joskus teot ovat olleet ajatuksia nopeammat, mutta eivät he näytä siitäkään ottaneen opiksi, suurin osa ainakaan. Lisää väriä tuo poikien entinen opettaja, joka jakaa sotamuistojaan ja ottaa herkästi itseensä, jos kokee jäävänsä huomiotta.

Heinäkuinen sunnuntai lakeuksilla on kuuma ja aurinkoinen. Pienessä ajassa ehditään Lummukan hiekkakuopille, opettajan mökille Lappajärvelle, poliisiputkaan ja Seinäjoen sairaalanmäelle. Väki siirtyy paikasta toiseen vauhdikkaasti, mutta silti vailla suurempaa kiireen tuntua. Ilmassa on välillä lähes farssin tuntua henkilöiden säntäillessä sinne tänne, mutta kuitenkaan ei ihan. Minulle jäi melkeinpä pökertynyt olo, ihan kuten sellaisten hiostavien hellepäivien jälkeen, kun aivot alkavat sulaa ja nestehukka vaanii varomatonta.

Pohjanmaa on vaikuttavaa kerrontaa, kuten Tuurilla monesti muutenkin on. Pidän kirja kirjalta enemmän hänen kuivahkosta huumoristaan ja nasevasta kerronnastaan, joka ilmenee erityisesti hahmojen välisessä sananvaihdossa.

Käräjät

Markus Nummi: Käräjät

Otava 2024

äänikirjan lukijoina Eeva Soivio ja Kristo Salminen

Markus Nummen romaani Käräjät sijoittuu Etelä-Pohjanmaalle kevääseen 1938. Nuori etsivä Juho Iivonen saapuu pieneen pitäjään tutkimaan sikiönlähdetysepäilyä, joka ulottuu koskettamaan yhtä jos toistakin paikkakuntalaista. Kirjan tapahtumat kerrotaan Iivosen sekä kansakoulunopettajan puolijauhoosen sisaren, Vilja-tädin, näkeminä.

Käräjät on melko kronologisesti etenevä kuvaus tapahtumista, jotka johtivat sikiönlähdetysvyyhdin jäljille, sekä sen selvittämistyöstä. Tämä ei ole dekkari, mutta etsiväntyön kuvauksella on iso rooli. Tarinan edetessä lukija joutuu itsekin pohtimaan samoja asioita kuin etsivä Iivonen, joka tosin katsoo tiettyjä asioita hyvin yksiselitteisestä lainopillisesta näkökulmasta. Kuitenkaan ei voi välttyä pohtimasta syitä ja seurauksia, yleisen mielipiteen painoarvoa, inhimillisyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Käräjät onkin teos, joka varmasti kestää aikaa ja useita lukukertoja, ehkä jopa paranee mitä useamman kerran sen lukee.

Kirjan henkilöhahmot ja miljöökuvaus ovat mielestäni todella onnistuneita. Vilja-tädin hahmo on monitahoisempi kuin aluksi annetaan olettaa, sillä hän näkee ja ymmärtää enemmän kuin moni uskookaan. Kiinnostavaa on myös Iivosen oman sisäisen maailman ristiriitaisuus. Pikkupitäjä tarjoilee myös värikkään mutta täysin uskottavan kyläläisten kavalkadin iloineen ja suruineen. Välillä tuntuu kohtuuttomalta miten paljon he joutuvat yksityiselämäänsä avaamaan jutun selvittelyn vuoksi, etsimään valinnoilleen oikeutusta.

Käräjissä Nummi loihtii esiin kuvitteellisen Tarvajoen pitäjän, mutta niin tapahtumilla kuin paikkakunnallakin on todelliset esikuvansa Teuvalla, jossa pidettiin vuonna 1937 käräjät aborttivyyhdistä. Teos on herättänyt täällä Etelä-Pohjanmaalla suurta kiinnostusta, joten halusin itsekin tämän lukea. Kirja jäi minulla kesken heti alkuunsa, mutta äänikirjana tämä toimi minulle aivan loistavasti. Kerronta tempaa mukaansa ja mainiot lukijavalinnat Eeva Soivio ja Kristo Salminen puhaltavat tarinaan sellaista eloa, jota itse lukien jäin hieman kaipaamaan.

Vasikantanssi

Enni Mustonen: Vasikantanssi

Otava 2023

ilmestyi ensimmäisen kerran Otavan kustantamana vuonna 1989

Luin aiemmin tänä vuonna Enni Mustosen vanhemman pään tuotantoa ja pohdin, että Mustosen vanhemmat viihderomaanit ovat tainneet jäädä uudemman viihdekirjallisuuden jalkoihin. Toistan itseäni, mutta totean Vasikantanssista saman kuin Yhdeksännestä aallosta: nämähän ovat tosi kivoja!

Minna Grönholm lapsineen on suuren elämänmuutoksen edessä. Elämä pääkaupunkiseudulla takkuaa, rahasta on aina tiukkaa, lähiö tuntuu ankealta ja lasten isän visiitit aiheuttavat lähinnä päänvaivaa. Töissäkin on tulossa isoja muutoksia, jotka mahdollistaisivat toisenlaisen elämän. Tilaisuuden saatuaan Minna päättää hypätä pois oravanpyörästä, pakkaa tietokoneensa ja muuttaa lapsineen maalle.

Minna on päähenkilönä järkevä jalat maassa -tyyppi, jonka elämästä on mukavaa lukea. Myös hänen lähipiirinsä ihmiset ovat kivoja, tavallisia ihmisiä. Vaikka Minnan elämä ei olekaan aina helpoimmasta päästä, on tämä silti viihdyttävää ja rentouttavaa luettavaa. Pidin Vasikantanssin tarjoilemasta idyllisestä yhteisöllisyydestä, jonka suojiin Minna ja etenkin hänen lapsensa mutkattomasti sujahtavat.

Maailmanmeno 1980-luvun lopussa tuntuu olevan monelta osin valovuosien päässä nykypäivästä, mutta tietyt aiheet ovat yhteisiä, kuten kysymys pienten kyläkoulujen kohtalosta. Vasikantanssissa ratkaisu löytyy helposti, jopa epäuskottavasti, mutta toisaalta idylliin sopivasti. Mustonen on kuvannut teoksessa myös etätyönteon ensiaskelia verkkoyhteyksineen ja laitteistoineen, mistä oli aika hauskaa lukea - omat kokemukseni kun ovat mallia "läppäri kainaloon ja menoksi".

Jos haluat tehdä nostalgiatripin maaseudulle, lue silloin Vasikantanssi! 

Marian kirja

Laura Lähteenmäki: Marian kirja

WSOY 2025

Laura Lähteenmäen uusin romaani Marian kirja nostaa valokeilaan Elias Lönnrotin voimakastahtoisen puolison, Marian. Elias tunnetaan kansalliseepoksemme kokoojana, lääkärinä ja kaikin puolin merkittävänä miehenä. Osaava, aikaansaava ja määrätietoinen on Mariakin.

Puolisoaan parikymmentä vuotta nuorempi Maria ei ehkä ole saanut kouluttautua, mutta maailmaa hänkin on ehtinyt näkemään. Kaksi itsenäistä ihmistä kohtaa ja rakastuu, menee naimisiin ja saa viisi lasta. Työteliään puolisonsa rinnalla Maria joutuu pohtimaan omaa paikkaansa, osaamistaan ja kykyjään, mitä juuri hän voi lapsilleen opettaa ja heille elämästä kertoa.

Tykkäsin tosi paljon tästä kirjasta. Jollain tasolla historiasta minulle oli Lönnrotin perhe ja erityisesti lasten kuolemat jääneet mieleen, mutta Mariasta en olisi osannut sanoa juuri mitään. Tämä ei kuitenkaan ole vain historiallinen romaani, vaan mielestäni myös ja ennen muuta avioliittoromaani. Pitkä parisuhde muuttaa rakkautta ja vuodet tuovat sekä suhteeseen että sen osapuoliin uusia sävyjä. Kaikki koettu muovaa heitä, ja niin tässä Lähteenmäen romaanissa käy myös Marialle ja Eliakselle.

Pidin erityisesti Lähteenmäen henkilöhahmoista, joilla on tietysti todellisuuspohja, mutta jotka hän onnistuneesti tekee eläviksi ihmisiksi tunteineen ja toiveineen. Maria ja Elias kohtaavat suuria suruja, jotka ovat yhteisiä mutta silti molemmille omia. Arkinen elämänmeno, ylemmän keskiluokan elämäntyyli ja yleinen ajankuva ovat niin ikään onnistuneesti kuvattuja.

Mainion arvion tästä kirjasta on kirjoittanut Kirjasähkökäyrän Mai.

Onnen kaukoranta

Matti Rönkä: Onnen kaukoranta

Gummerus 2024

äänikirjan lukijana Matti Rönkä

Matti Rönkä lunasti paikkansa minun suosikkilistallani viimeistään Einon ja Surutalon luettuani, vaikka Viktor Kärppä -dekkareistakin olen pitänyt. Rönkä osaa käsitellä aiheitaan monipuolisesti, juonet etenevät sujuvasti ja henkilöhahmot ovat moniulotteisia. Onnen kaukoranta on mielestäni otteeltaan paljon kevyempi ja rennompi kuin viimeisimpänä lukemani Eino ja Surutalo, mutta yhtä kaikki taattua Rönkää.

Raimo Rissanen on savolainen heinäpellon poika, jonka lauluääni siivittää hänet tanssilavojen tähdeksi. Raimo tai Rami, kuten kaikki häntä kutsuvat, on kesätöissä enonsa maatilalla, kun entuudestaan tuttu Tarvaisen Tuomo pyytää häntä orkesteriinsa kitaristiksi ja laulajaksi. Musiikkikärpänen puree Ramia tosissaan, ja hänen karismansa huomaavat muutkin kuin tanssiväki. Matka tunnettuuteen on alkanut.

Kun levy-yhtiö hoksaa nuoren laulajan kyvyt, tulee Rissasen Ramista lavatähti Rami Sarri. Musiikkibisnes vie miestä, mutta Tarvaisen orkesterikaan ei jää paitsi tästä nosteesta. Myös elämän peruskallio pysyy, vaikka keikkamatkoihin mahtuu monenlaisia kohtaamisia.

Pidin paljon tästä kirjasta, sillä vaikka olen 1990-luvun lapsi, osui tämä heinäpeltojen ja lavatanssien nostalgia silti mielenmaisemallisesti lähelle. Tunnetut musiikkikappaleet kulkevat koko ajan kerronnassa mukana, joten fiilikseen pääsee jo niidenkin myötä. En ole vielä kuunnellut tämän kirjan Spotify-soittolistaa, mutta jonain kesäiltana aion sen tehdä.

Matriarkka

Enni Mustonen: Matriarkka

Rouvankartanon tarinoita 3

Otava 2025

Enni Mustosen Rouvankartanoiden tarinoita -sarja päättyy. Hedda Noorasta on tullut sukunsa Matriarkka, joka pitää huolen niin perheestään kuin palkollisistaan. Lapset alkavat jo olla maailmalla, mutta palaavat säännöllisesti kodin piiriin. Vanhimmasta tyttärestä on kasvanut äidilleen verraton apu, sillä emännöimisessä tytär on jo äitinsä veroinen.

En ole ollut tämän sarjan suuri fani, mutta kyllähän tämä piti silti kokonaisuudessaan lukea. Tämä viimeinen osa onkin mielestäni kaikin puolin sarjan paras osa. Juoni on vetävämpi, se sitoutuu vahvemmin historiallisiin tapahtumiin ja hahmotkin tulevat jotenkin lähemmäs. 1800-luvun alun sota-aika on kuvattu hyvin, joskin löysin siitäkin yhtymäkohtia Hovimäkeen, mutta en häiritsevässä määrin.

Siinä missä voisin hyvin kuvitella joskus lukevani Mustosen hienot sarjat Järjen ja tunteen tarinoita, Koskivuori tai Syrjästäkatsojan tarinoita uudelleen, Rouvankartanon tarinoihin tuskin tulen palaamaan. Odotankin jo mielenkiinnolla mitä Mustoselta on seuraavaksi luvassa, sillä joulun alla häneltä ilmestyy jo pieni maistiainen uudesta sarjasta. Vinkkivitosena siis, että itsensä voi jo klikata Pikkupappilan joulun (linkki vie kustantajan sivuille) varausjonoon.

Pyykkipäivä

Maija Kajanto: Pyykkipäivä

Puistokadun pesula 1

WSOY 2025

Kahvila Koivu -sarjallaan valloittanut Maija Kajanto aloittaa uuden Puistokadun pesula -sarjan. Kolmekymppinen Inka on palannut Australiasta Suomeen ja kotikaupunkiinsa Harvelaan. Vanhassa huoneessaan lapsuudenkodin yläkerrassa hän pohtii mitä oikein alkaisi tekemään. Torin liepeillä sijaitsevassa funkkistalossa vapaana oleva liiketila saa Inkan liikkeelle. Hän aikoo perustaa pesulan.

Ennen kuin haaveesta tulee totta ja Puistokadun pesula pääsee avaamaan ovensa, tarvitaan realistinen rahoitussuunnitelma ja melkoinen määrä pesuaineita ja tinkimätöntä uurastusta. Siihen Inka pystyy, ja juuri siitä hänen hahmossaan pidin. Hän on järkevä, aikuinen hahmo, joka osaa myös heittäytyä hetkeen ja nauttia kauniista asioista ympärillään.

Työn touhu on Inkalle enemmän kuin tervetullutta, sillä Australian reissu ei ole päättynyt ihan niin kuin hän toivoi. Mieltä painaa Australiaan yhä jääneen pikkusiskon epämääräinen tilanne,  mutta työ antaa muuta ajateltavaa. Melko pian Inka huomaa pesulan olevan tärkeä paikka monelle muullekin kuin hänelle. Pyykkietikan tuoksussa syntyy ystävyyssuhteita ja yhteisöllisyyttä, mutta on ilmassa myös ripaus romantiikkaa.

Tykkäsin Pyykkipäivästä tosi paljon. Aluksi minua hieman epäilytti, sillä ajatus kaupunkimiljööstä ei oikein tuntunut mieluisalta. Sain kuitenkin huomata, että epäilykseni olivat turhia. Niinkin arkisesta paikasta kuin pesulasta on onnistuttu luomaan viihtyisä miljöö. Pidin myös niin kaupungin kuin Inkan kesäkodinkin yleisestä tunnelmasta. Kaikkein eniten taisin kuitenkin pitää hahmoista, jotka ovat helposti lähestyttäviä ja kuvattu kaikin puolin inhimillisesti.

Jään mielenkiinnolla odottamaan sarjalle jatkoa. Sarjan nimi sen jo kertoo, että pesula tulee olemaan keskiössä, mutta tulee olemaan jännä nähdä mihin suuntaan sarja lähtee. Avausosan perusteella hyvää tulee olemaan!

Hulluna kirjoihin: Mitä kirjahyllysi sinusta kertoo?

Annie Austen: Hulluna kirjoihin - Mitä kirjahyllysi sinusta kertoo?

Minerva 2020

alkup. Shelf respect

suomentanut Sirpa Saari

Hulluna kirjoihin on kevyt tietokirjallinen lukupaketti, joka sopii kaikille niille, jotka haluavat pesiytyä kirjahyllyjen katveeseen ja nauttivat olostaan kirjojen ympäröimänä. Kirjaa luonnehditaan "täpötäysien kirjahyllyjen puolustuspuheeksi" ja ehkä se sitäkin on.

Austen kirjoittaa kirjojen järjestämisestä ja kirjamieltymyksistä sekä tarjoilee kirjatriviaa populaarikulttuurista ja kirjailijoista. Tämä ei ole mikään tajunnanräjäyttävä lukukokemus, mutta kirjaihmiselle kuitenkin varsin mukavaa luettavaa. Vastausta alanimekkeen kysymykseen "Mitä kirjahyllysi sinusta kertoo?" minä en tästä löytänyt, mutta ehkä joku muu voi löytää enemmän samaistumispintaa. 

Jos jotakin, niin minut tämä sai ajattelemaan omaa kirjahyllyäni. Olen jo vuosia sitten omaksunut sellaisen ajatuksen, että kaikkia kirjoja minun ei ole pakko omistaa itse, koska meillä Suomessa on niin hyvä kirjastolaitos. On tietenkin kirjoja, jotka ovat muodostuneet erityisiksi, ja sellaisia haluankin omassa hyllyssäni varjella.

Yleensä hankin kirjani vasta sitten, kun olen ne jo muualta lukenut tai äänikirjana kuunnellut. Näin ei tule tehtyä niin sanotusti hukkaostoksia. Viime vuosina olen myös alkanut aktiivisemmin laittaa kirjojani kiertoon. Jos on todennäköistä, että en johonkin oman hyllyn kirjaani enää palaa, joko myyn tai lahjoitan sen pois. Oman hyllyn lukemattomien kirjojen projektini tosin ei etene kovinkaan aktiivisesti, mutta toisaalta eipä uuttakaan hyllyyn juurikaan saavu. Vaakakupit ovat siis kutakuinkin hyvin tasan.

Meillä kirjoja on melkein jokaisessa huoneessa, vaikka yhteensä niitä onkin vain maltillinen määrä. Olohuoneessa on niin sanottu pääkirjahylly, jossa on tärkeimpiä teoksia. Työhuoneesta löytyy tietokirjoja ja pieni nuortenkirjakokoelmani sekä kirjaston lainakirjat, makuuhuoneessa on kesken olevia kirjoja ja vierashuoneen pikkuhyllyssä on muutama pokkari. Keittokirjojen paikka on puolestaan keittiössä. Loogista ainakin meille!

Klaanin suojeluksessa

Kaisa Viitala: Klaanin suojeluksessa

Nummien kutsu 2

Karisto 2025

äänikirjan lukijana Emma Louhivuori

Ai että mikä viihdyttävä historiallinen herkkupala!

Agnes Hunterista on tullut rouva MacTorrian ja Skotlannin Ylämailla sijaitsevan Gilleshielin emäntä. Hän on löytänyt oman paikkansa, jossa häntä ei nähdä vain liikuntarajoitteisena "raajarikkona", jonka tulisi tietää paikkansa ja olla kuvittelematta itsestään liikoja. Ennenpitkää hänen on kuitenkin poistuttava omasta kuplastaan, sillä Fingalin täytyy lähteä hoitamaan klaanin kauppasuhteita Edinburgiin ja haluaa vaimonsa mukaansa.

Edinburgissa Agnes joutuu jälleen silmätyksin menneisyytensä virheiden kanssa, sillä hän ei saanut avioliittolupaa aivan rehellisin keinoin. Vielä sitäkin pahempaa on kuitenkin sukua kohtaava yllättävä tapahtuma, jonka jälkimainingeissa seuraa hurja huhumylly, joka vaikuttaa myös MacTorrianin klaaniin. Agnes huomaa, että ystävät ovat valmiita kääntämään selkänsä hänelle silloin, kun hän heitä eniten tarvitsisi.

Ystävien suhtautuminen satuttaa ja saa Agnesin tuntemaan olonsa yksinäiseksi. Hän kipuilee myös uudessa vaimon ja emännän roolissaan, sillä turhaan odotettu raskaus saa hänet tuntemaan olonsa vielä vajavaisemmaksi kuin yleensä. Fingal tarvitsisi terveen vaimon ja poikia klaanin tulevaisuuden turvaamiseksi. Samaan aikaan Fingal on paljon poissa eikä aina jaa asioitaan vaimonsa kanssa, mikä saa Agnesin kyseenalaistamaan heidän liittoaan.

Sukkelat juonenkäänteet ja kiehtova miljöö tekevät tästä suorastaan ahmittavan lukupaketin, vaikka en voi sietää joitakin kirjan hahmoista. Erityisen vastenmielinen minulle on Agnesin Lily-serkku, vaikka toisaalta hänestä tulee nyt esille inhimillisempääkin puolta. Agnesin hahmo sen sijaan on minulle mieluinen, sillä hän on niin järkevä, tunneälykäs ja periksiantamaton. Niitä ominaisuuksia klaaninpäällikön vaimo ja linnan emäntä tarvitseekin, jotta voi ottaa paikkansa.

Viitala on valinnut kirjaansa mielenkiintoisia teemoja, joista yksi vahvimmista on lapsettomuus historian kontekstissa. Ajankuva on muutenkin hyvin onnistunut. Tuon ajan yhteiskunnalliset normit naisten asemasta ja tavoiteltavista elämänpoluista nousevat esiin mieleenpainuvien hahmojen kautta yhteiskunnan eri kerroksista.

Tulen tytär

Marjo Ojalammi: Tulen tytär - Vaasan palon polttava arvoitus

Bona Anima 2025

Elokuussa 1852 syttyi Vaasan kaupungissa tuhoisa tulipalo, joka hävitti lähes koko kaupungin. Paloa edelsi kuiva ja helteinen ajanjakso, mikä sai palon leviämään vauhdilla. Kaksi vuotta myöhemmin kaupunki rakentui uudelleen Vaasan nykyisen keskustan paikalle noin 7 kilometrin päähän vanhasta paikastaan. Vanha paikka tunnetaan nykyään nimellä Vanha Vaasa.

Palon syttymispaikka oli Läntisen Pitkäkadun varrella sijainneen kauppias Aurénin talon pehkuvarasto. Vaasan maistraatti tutki asiaa ja syyllisiksi epäiltiin ensin kahta Aurénin talon piikaa. Tulen tyttäressä Marjo Ojalammi nostaa toisen noista piioista, Ulrika Borgarin, päähenkilökseen.

Teos rakentuu kahteen aikatasoon. Vuodessa 1852 kuvataan Vaasan palon syttymisen aikoja muutaman päivän ajalta. Hautova helle ja veden vähyys, tuhoisa tulipalo ja raunioiksi palanut kaupunki sekä oikeuden istunnot syyllisen löytämiseksi heräävät eloon. Suomessa tapahtui 1800-luvulla useita tuhoisia kaupunkipaloja, joista tunnetuin taitaa olla Turun palo vuonna 1827. Mielestäni Ojalammille on ansiokasta, että hän nostaa esiin tämän vähemmän tunnetun tai muistetun palon.

Toisessa aikatasossa ollaan vuodessa 2006. Talon parikymppinen tytär löytää varastoa siivotessaan vanhoja sanomalehtiä, joissa kerrotaan Vaasan palosta. Aihe alkaa kiinnostaa häntä, varsinkin kun hän muistaa isoäitinsä kertoneen suvussa perimätietona säilyneitä tarinoita palosta. Käy ilmi, että palon syttymisestä syytetty karjapiika on heidän esiäitinsä. Oivalluksesta alkaa tutkimusmatka suvun menneisyyteen ja Vaasan paloon.

Ei liene sattumaa, että Ojalammi valitsi teoksensa toiseksi aikatasoksi vuoden 2006, sillä samana vuonna historiantutkijat kertoivat päätelmänsä tapahtumien kulusta palon syttyessä. Palon sytytti suurella todennäköisyydellä vöyriläinen torppari, joka oli ollut nukkumassa krapulaansa Aurénin pehkuvarastossa ja piippua sytyttäessään tipauttanut vahingossa tulitikun kuiviin pehkuihin, jotka olivat roihahtaneet liekkeihin. Kyseisen torpparin kerrotaan tunnustaneen asian kuolinvuoteellaan häntä hoitaneelle lääkärille, joka sittemmin omalla kuolinvuoteellaan kertoi asian eteenpäin.

Tämän kirjan ansiosta Vaasan palo aukeni minulle nyt paljon kokonaisvaltaisemmin ja konkreettisemmin kuin koskaan aiemmin. Aihe oli todella mielenkiintoinen, mutta minun on sanottava, että ei tämä kyllä kirjallisilta ansioltaan kovin korkealle nouse. Juonenkuljetetus kahdessa aikatasossa ei ole täysin sujuvaa ja 2000-luvun aikataso saa jopa hieman epäuskottavia piirteitä. Kirjallinen ilmaisu on paikoitellen hieman kömpelön tuntuista, etenkin kun Ojalammi siteeraa suoraan vanhoja sanomalehtiä ja aikalaismateriaaleja, joihin viittaamisen olisi voinut tehdä toisinkin esimerkiksi siteeraamalla lyhyemmin ja referoimalla pääkohdat omaan tekstiin. Luin kuitenkin loppuun ihan aiheen itsensä takia.

Lukupiirikirja: Tapahtui veden äärellä

Kerstin Ekman: Tapahtui veden äärellä

Tammi 2022

alkup. Händelser vid vatten, 1993

1. suomenkielinen painos ilmestyi Otavan kustantamana vuonna 1994

suomentanut Oili Suominen

Luimme lukupiirin kauden päätöskirjana Kerstin Ekmanin kiitellyn romaanin Tapahtui veden äärellä. Dekkariksikin luonnehdittava romaani on suomennettu alun perin jo vuonna 1994, mutta siitä otettiin eri kustantajan toimesta painos vuonna 2022. Ehkä syynä oli kirjan pohjalta tehty televisiosarja, jota on Suomessa esittänyt Yle.

Tapahtui veden äärellä on kahdessa aikatasossa kuvattu kertomus. Tapahtumien ydin on juhannuksessa 1973, jolloin Svartvattnetin pikkukylässä tapahtuu henkirikos. Kaksi nuorta telttailijaa löytyy juhannuksena puukotettuna metsäisen pikkujärven rannalta. Rikos jää ratkaisematta, vaikka arveluita toki jää elämään. Toinen aikataso sijoittuu 1990-luvun alkuun.

Vaikka tätä dekkariksikin kutsutaan, minun mielestäni tämä on enemmänkin psykologinen romaani. Varsinainen rikos jää välillä kerronnassa niin taka-alalle, että sitä suorastaan hämmästyy, kun kerronnassa palataan rikoksen pariin. Jännitys ei myöskään mielestäni kanna aivan loppuun asti, mikä johtunee suurelta osin siitä, että tiivistämisen varaa olisi kyllä ollut.

Henkilöhahmoja tässä on paljon. Keskushenkilöitä ovat uhrit löytänyt hiljattain kylään muuttanut Annie tyttärineen, mutta myös paikallinen lääkäri Birger sekä erikoinen ja riitaista Brandbergien perhe ovat keskeisiä. Etenkin aluksi oli hankalaa seurata kuka kyläläisistä on kukin ja osa hahmoista tuntuu hieman turhilta, vaikka valtaosan olemassaololle löytyy tarinan edetessä jokin juonen kannalta tärkeä merkitys.

Ekmanin luontokuvaus sen sijaan on todella hienoa. Miljöön metsäluonto, suot ja virtaava vesi on kuvattu niin hienosti, että tuntuu kuin itsekin olisin siellä pahaenteisen metsän kätköissä kulkemassa. Miljöössä olisi mielestäni aineksia voimakkaampaankin jännitykseen, mutta mukaan on otettu niin paljon hahmoja ja heidän myötään myös erilaisia teemoja, että välillä fokus tuntuu hukkuvan.

Kiinnostavia teemoja tästä voi löytää montakin. Rikos itsessään, sen motiivit ja jälkiseuraukset, yksinäisyys, äidinrakkaus, luontoarvot ja feminismi ovat helposti tunnistettavissa. Luomansa Stjärnbergin yhteisön kautta Ekman tuntuu ottavan taustalla kantaa luonnon monimuotoisuuden puolesta.

Kirjallisilta ansioiltaan tämä on mielestäni todella hyvä kirja. Kielellisesti tämä on ensiluokkaista luettavaa, mistä kiitos kuuluu myös suomentajalle. Juonikin on sikäli onnistunut, että sen rönsyt kurotaan yhteen ja oikeastaan jokaiselle hahmolle ja teolle löytyy merkitys tai selitys. Hieman jäi silti vaisu olo lukemisen jälkeen. Jännitys ei ihan kanna koko tarinan ajan ja rönsyjä on makuuni liikaa.