Kissapsykoosi ja muita kirjoituksia

Anna-Leena Härkönen: Kissapsykoosi ja muita kirjoituksia

Otava 2024

Anna-Leena Härkönen on parhaimmillaan naseva sanankäyttäjä, joka ottaa asioihin kantaa suoraviivaisesti ja ytimekkäästi. Häräntappoase on yksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani ja Härkösen tuotannosta löytyy monta muutakin hyvää, vaikka uusimmat kirjat eivät ole yleensä enää samalla tavalla kolahtaneet tai ovat jopa jääneet kesken. Kolumnit kuitenkin kolahtivat odotusteni mukaan aivan kuten ennenkin.

Kissapsykoosiin on koottu 25 alunperin Apu-lehdessä julkaistua kolumnia, joissa Härkönen tarttuu erilaisiin itseään ärsyttäneisiin tai huvittaneisiin aiheisiin. Härköselle ominaisesti keskiössä on ihmissuhteet ja ihmiskohtaamiset sekä arkiset sattumukset. Kissapsykoosin nimestä voi jo päätellä, että nykyään kirjoittajan elämään kuuluu keskeisesti myös kissoja, joiden herättämistä uusista toimintatavoista tai käyttäytymisestä Härkönen kirjoittaa niin, että varmaan ainakin jokaista kissaihmistä huvittaa.

Kolumnit ovat nopealukuisia, joten jos kaipaa jotain helppoa, huvittavaa ja ytimekästä luettavaa, kannattaa harkita Kissapsykoosia tai jotain Härkösen aiemmista kolumnikokoelmista.

 

Lukupiirikirja: Saari

Victoria Hislop: Saari

Bazar 2016, 1. suomenkielinen painos 2012

alkup. The Island, 2005

suomentaneet Olga ja Laura Jänisniemi

Vuoden 2024 ensimmäinen hyllynlämmittäjä tuli luettua lukupiirikirjan ominaisuudessa. Olen Hislopilta aiemmin lukenut Elämänlangan ja siitä jäi todella vahva lukumuisto, mutta jostakin syystä olen hautonut Saarta hyllyssäni vuodesta toiseen. Pidin tästä kirjasta todella paljon ja odotan kovasti lukupiirin keskustelua.

Saari sijoittuu Kreetalle. Kehyskertomuksessa englantilainen Alexis matkustaa poikaystävänsä kanssa Kreetalle ja lomamatkan ohessa hän haluaa selvittää sukunsa salaisuuden, sillä hänen kreetalaissyntyinen äitinsä ei ole halunnut puhua suvustaan ja menneisyydestään mitään perheelleen. Varsinaisessa ydinkertomuksessa lukija kuljetetaan enimmäkseen 1930-1950-luvuille Plakan kylään, joka sijaitsee vain lyhyen venematkan päässä Spinalongan saarelta. Saarella on leprasiirtola, jonne joutuminen tiesi eristäytymistä muusta maailma koko loppuiäksi.

Tarinan keskushenkilöinä on Petrakisin perhe ja etenkin tyttäret Anna ja Maria, jotka ovat toistensa täydellisiä vastakohtia. Perheen isä Giorgis ansaitsee kalastajan ammattinsa sivutulona rahaa Spinalongan tarvikekuljetuksista. Entistä läheisemmin saari koskettaa perheen elämää, kun äiti Eleni sairastuu ja joutuu jättämään perheensä ja lähtemään Spinalongalle. Äidin sairauden myötä perhe saa kuulla saaren elämästä paljon sellaistakin, mitä muuten ei ulkomaailmaan kantaudu. Saarelaisten yhteisö on tiivis ja eläväinen kuin mikä tahansa kylä.

Pidin todella paljon tarinan miljööstä, sillä kreetalainen kulttuuri ja elämänmeno on kuvattu hienosti ja niin Plaka kuin Spinalongakin tuntuvat suorastaan idyllisiltä pikkukyliltä. Leprasairaus on saatu tuotua esiin yllättävän neutraalisti siihen yhä nykypäivänä liittyvistä stigmoista huolimatta. Henkilöhahmotkin ovat varsin inhimillisiä vaikkakin melko karrikoituja ääripäitä, kuten sisaruskaksikko Anna ja Maria. Monesta hahmosta oli hyvin helppo pitää, kuten Mariasta, Giorgisista, Fotinista ja saaren lääkäreistä.

Olin suorastaan lukuhuuman vallassa, kun ydinkertomukseen päästiin käsiksi. Kehyskertomus sen sijaan on mielestäni ontuva ja erityisesti sen loppuosa on suorastaan heikko. Se tuntuu päälleliimatulta, ihan kuin olisi tarvittu joku nopea tapa sulkea kiehtova ydinkertomus kehyskertomuksen sisään. Ydinkertomus on mielestäni todella hieno ja lämminhenkinen, se tempaisee mukaansa ja koukuttaa. Tämä tarina olisi luultavasti toiminut oikein hyvin myös ilman kehyskertomusta.

36 uurnaa: Väärässä olemisen historia

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa - Väärässä olemisen historia

Siltala 2023

Sirpa Kähkösen uusin romaani 36 uurnaa: Väärässä olemisen historia voitti viime vuonna Finlandia-palkinnon, mitä en ihmettele lainkaan. Se on vahva, melkeinpä hengästyttävä kuvaus yhden suvun vaikenemisista ja kipupisteistä, joiden vaikutukset näkyvät sukupolvelta toiselle. Kirjaa on luonnehdittu rakkaudentunnustukseksi kuolleelle äidille ja sellainen se mielestäni on.

Sirpa Kähkösen äiti Riitta (s. 1941) kuoli vuonna 2022 sairastettuaan pitkään. Äitisuhde ei ollut missään nimessä yksiselitteinen tai helppo, mutta tässä kirjassa Kähkönen silittää äitinsä ja tämän suvun kipupisteitä hellästi auki. Teksti on täynnä ymmärrystä ja anteeksiantoa siitä, mitä hän itsekin on joutunut sukupolvien ketjussa vuorollaan kokemaan. 36 uurnaa on viisas ja lempeä kirja, ja vaikka se onkin kaunokirjallinen, perustuu se todellisiin asioihin ja tapahtumiin.

Vaikka Kähkönen kietoo menneiden sukupolvien valinnat ja virheet ymmärrykseen ja empatiaan, oli tämä kirja kuitenkin todella kuormittavaa luettavaa. Niin Kähkösen äidin kuin hänen itsensäkin lapsuus oli täynnä riittämättömyyden tunnetta ja pelkoakin, mutta raskaita kokemuksia oli jo aiemmillakin sukupolvilla. Vaikeneminen vei monelta mahdollisuuden ymmärtää ja tulla ymmärretyksi jo aiemmin.

Tunnistan Kähkösen tekstistä sen, että ihmisen kuoleman jälkeen häntä pystyy monesti ymmärtämään paremmin. Tuntuu kuin ihminen kuollessaan veisi mennessään virittyneet ja värittyneet tunteet ja tarjoaisi samalla mahdollisuuden asioiden objektiivisempaan tarkasteluun. Itse koen niin omasta äitisuhteestani, sillä meillä oli aika myrskyisä suhde niin hyvässä kuin pahassa. Äitini kuoleman jälkeen hänet on ollut helpompi kietoa ymmärrykseen ja hellyyteen. Ehkä Kähkösen kirja oli siksikin niin kuormittavaa luettavaa, että olen samankaltaista ajatustyötä ja hyvästelyä tehnyt itsekin mielessäni kevään 2022 jälkeen.

Tarpeeksi täydellistä

Veera Vaahtera: Tarpeeksi täydellistä

Tammi 2023

Veera Vaahterasta tuli ensimmäisten kirjojensa myötä yksi suosikkiviihdekirjailijoistani, mutta nämä uudemmat ovat olleet laadultaan vaihtelevampia eivätkä aina ole onnistuneet minua suuremmin viihdyttämään tai muutenkaan vieneet mennessään. Pieni skeptisyys on siis uuteen kirjaan tarttuessa aina läsnä, mutta ainakin toistaiseksi olen vielä halunnut uudet aina lukea.

Tarpeeksi täydellistä kertoo nelikymppisen Lauran perheen ja suvun joulunvietosta valmisteluineen. Sukua johtaa vahvatahtoisen matriarkan ottein Lauran mumma, jolla on vahva käsitys siitä, miten kaikki tulee järjestää perinnäistapojen mukaan. Samaan aikaan, kun Laura yrittää auttaa äitiään pystyttämään täydellisen joulun kulissit mumman makuun, yrittää hän pitää oman perheensä kulisseja pystyssä. He ovat nimittäin päättäneet aviomiehen toiveesta kokeilla avointa liittoa, johon Laura on tietyin reunaehdoin suostunut. Sääntö numero yksi on, että kukaan ei saisi tietää. Nyt mies haluaa kuitenkin tuoda naisystävänsä suvun yhteiseen joulunviettoon, mikä herättää Laurassa monenlaisia tunteita.

Kun parisuhteen kipupisteet, oman elämän mielekkyys ja ympäristön paineet liitetään monelle juhlista rakkaimpaan ja toisaalta stressaavimpaan eli jouluun, voi ilmassa aistia paineentuntua. Laura tuntee häpeää siitä, mitä heidän parisuhteessaan tapahtuu. Hän miettii asian julkitulon vaikutuksia työhönsä sekä sitä miten ihmiset suhtautuisivat uutiseen, mitä muut sanoisivat heidän avoimesta liitostaan tiukan perinteisessä lähipiirissä. Puolison joulunviettoehdotuksen pohtiminen saa Lauran pohtimaan paitsi omia toiveitaan, tunteitaan ja rajojaan myös puolison ja tämän naisystävän näkökulmia.

Avoin suhde on itselleni hyvin kaukainen ajatus, joten siinä mielessä kirjan aihepiiri ei oikein napannut. Luin kirjan kuitenkin loppuun, sillä ei tämä juonellisesti huono ollut ja muutenkin sopi joulun aikaan luettavaksi. Samalla tämä on ihan hyvä muistutus siitä, että kaiken ei tarvitse olla just prikulleen ollakseen tarpeeksi täydellistä. Jokaisella on vain yksi elämä eikä sitä pitäisi joutua elämään miettien mitä muut ajattelevat.

Koonti kirjavuodesta 2023

Kirjavuosi 2023 oli määrällisesti paras sitten vuoden 2019. Jotenkin viime vuonna löysin lukuintoa uudelleen, vaikka ei se koskaan ole mitenkään täysin kadoksissa ollutkaan. Varmasti myös keväällä käyttöön ottamani äänikirjapalvelu kasvatti kirjasaldoani, sillä valikoiman laajuus ja kuuntelun vapaus mahdollisti kirjoihin tarttumisen myös niissä tilanteissa, joissa se ei olisi muuten ollut mahdollista, kuten vaikkapa nurmikkoa leikatessa. Luin tai kuuntelin viime vuonna yhteensä 81 kirjaa, joista 73 oli aikuisille, 7 nuorille ja 1 lapsille suunnattuja.

Kaunokirjallisuus on isossa roolissa kirjavalinnoissani ja niitä potista onkin 71 kappaletta, mutta tietokirjojen määrä sen sijaan yllätti, sillä 10 tietokirjaa on minulle poikkeuksellisen paljon.

Pidin kirjaa myös siitä, mistä mikäkin kirja on minulle tullut. Kirjastolainojen osuus on minulla perinteisesti ollut iso jo ihan ammattinikin puolesta, mutta äänikirjapalvelun käyttöönoton myötä kirjaston kirjojen osuus pieneni tavanomaisesta. Yli puolet oli kuitenkin kirjaston kirjoja ja omastakin hyllystä luin peräti 6 kirjaa.

Kirjoja ostin 6 kappaletta, mutta niistä taisi kaikki mennä lahjoiksi, sillä en ainakaan muista ostaneeni itselleni yhtäkään. Pari löytöpisteaarretta ja arvostelukappale tuli kotiutettua ja osallistuin kirjanvaihtajaisiin sekä laitoin hyllystä pois 6 kirjaa, joten kotikirjaston balanssi säilyy. Minä en omista loppujen lopuksi kovinkaan paljon kirjoja ja vuosien mittaan olen jopa pyrkinyt karsimaan, sillä kirjastostahan niitä saa. Jotkin tietyt kirjat kuitenkin haluan pitää omassa hyllyssäni eli ihan kaikesta ei voi karsia.

Kurikan kirjastojen Lukuhaastet 2023 -koonti

Kurikan kirjastot tekivät ensimmäisen koko vuoden mittaisen lukuhaasteen vuodelle 2023. Haasteessa luettiin tai kuunneltiin 25 kirjaa 30 vaihtoehdosta. Haaste tunnetaan nimellä Lukuhaastet ja sen aihetunniste somessa on #lukuhaastet2023.

Aluksi tämän haasteen suorittaminen eteni vauhdilla, mutta jäi lopulta kesken. En halua suunnitella lukemistani liian tarkaksi, joten kun haastekohtien luontainen täyttyminen alkoi hidastua, niin lopputulos on tietysti keskeneräinen. Tällä kertaa jäin yhden kirjan päähän tarvittavasta 25 kirjan määrästä. Haasteeseen luin seuraavat kirjat:

• kirjailijan nimikirjaimet ovat samat kuin itsellä Jenni Stammeier: Tyttö maissipellossa
• palkittu kirjailija Keigo Higashino: Myrkyllinen liitto
• kirjailija on edesmennyt Lucinda Riley: Enkelipuu
• kirjailija on eri sukupuolta kuin sinä Keigo Higashino: Uskollinen naapuri
• kirjailijan uusin teos Veera Nieminen: Kottikärrykaruselli
• kirjailijan esikoisteos Holly Ringland: Alice Hartin kadonneet kukat
• kirjailija jota et ole aiemmin lukenut Keigo Higashino: Namiyan puodin ihmeet
• julkkiksen kirjoittama kirja Maija Vilkkumaa & Miina Supinen: Vilkkumaa
• kirjailija on kotoisin Etelä-Pohjanmaalta Markku Mantila: Joku voisi kutsua sitä kohtaloksi
• kirjailija ei ole suomalainen Serena Valentino & Arielle Jovellanos: Evil Thing
• äänikirja, jonka kirjailija on itse lukenut äänikirjaksi Aino Huilaja: Paluumatkalla
• kirjailija on elänyt 1800-luvulla L.M. Montgomery: Anna ystävämme
• kirjailija, joka käyttää taiteilijanimeä Enni Mustonen: Mäntykosken Anna
• lempikirjailijan kirja Enni Mustonen: Kasvattitytär
• klassikkokirjailija L.M. Mongomery: Annan nuoruusvuodet
• kirjailijan suosittelema kirja Maggie O´Farrell: Hamnet
• kirjailija on vanhempi kuin sinä Maija Kajanto: Taatelitalvi
• kirjailija, joka kuvittaa omat kirjansa Tove Jansson: Taikatalvi
• jännityskirjailija Ruth Ware: Huonetoveri
• kirjailija on kirjoittanut eri ikäisille Laura Lähteenmäki: Yksi kevät
• novellikirjailija Leena Lehtolainen: Juhannustulet
• tietokirjailija Riina Peltonen: Noitia, kalloja, vedenhenkiä - Maaginen matkaopas 
• runoilija Rupi Kaur: Kotikeho
• kirjailija, jota kohtaan sinulla on ollut ennakkoluuloja Anneli Kanto: Rottien pyhimys

Uusi Lukuhaastet on jo julki ja lähden myös sen matkaan. Katsotaan kuinka käy, kun vuosi lähenee loppuaan.