Saana

Päivi Alasalmi: Saana

175 s., Gummerus 1988

Olen lukenut Päivi Alasalmen tuotantoa aina silloin tällöin. Suursuosikkeihini Alasalmi ei lukeudu, mutta joka tapauksessa pidän hänen tuotantonsa tasaisesta laadusta ja siitä, miten joka kirjassa voi odottaa jotakin yllätyksellistä käännettä. Sellainen löytyi tästäkin.

Saana on Alasalmen esikoisromaani, joka kuvaa opiskelijatytön vaiheita uudessa kaupungissa, jonne hän saapuu mukanaan vain pari matkalaukkua. Saana kaipaa turvaa, mutta samalla hän ajautuu entistä rajumpiin piireihin ja elämäntyyli muutuu sen mukana. Opiskelut jäävät ja alkoholi tuo turrutusta. Saana ei tunnu oikein itsekään tietävän mitä haluaa.

Saana on hahmona jotenkin surullinen. Hän valehtelee itselleen eikä anna itsensä muistaa niitä kipeimpiä asioita, jotka koko ajan jylläävät hänen mielensä taustalla. Saana tarvitsisi turvaa ja huolenpitoa, mutta hän ei osaa ottaa sitä vastaan. Levoton mieli vetää liikkeelle, ehkä osin siksi, että hän yrittää paeta menneisyyttään ja luoda elämästään täysin uuden. Vaikka Saana onkin hahmona surullinen, on hän myös jotenkin todella ärsyttävä katala valehtelija, joka ei surullisuudestaan huolimatta ainakaan minun sympatioitani saanut puolelleen. Hän kohtelee väärin lähimpiään, käyttää muita ihmisiä häikäilemättä hyväkseen eikä osaa pyytää anteeksi.

Saanan syöksykierre oli ehkä hieman ahdistavaakin luettavaa. Tappelut, sekoilu alkoholin kanssa, väärä seura ja risainen elämä yleensäkin luovat sellaisen ilmapiirin, joka on painostavan paksu. Hänellä olisi ollut avaimet paljon parempaan, mutta hän heitti ne pois. Etenkin loppuratkaisu on joltisenkin hyytävä, sillä ainakin minä jo ehdin luulla, että jokin on muuttunut paremmaksi.

♠♠♠½