sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Aurora

Raija Oranen: Aurora
632 s., Teos 2014
etukannen maalauksen c: Helsingin kaupunginmuseo
 
Olen aikaisemminkin maininnut blogissani, että Aurora Karamzinin elämä on kiehtonut minua jo vuosia. Tästä syystä lienee ihan selvää, että Raija Orasen romaani Aurora herätti kiinnostukseni, mutta valitettavasti se ei oikeastaan minua vakuuttanut, vaikka ei ollut suoranainen pettymyskään. Jotenkin Auroran mielenkiintoinen elämä oli jäänyt pitkälti monen muun asian kuvauksen jalkoihin, eikä niin pitäisi olla, jos romaani kertoo Aurorasta.
 
Aurora Karamzin (o.s. Stjernvall, ent. Demidov) oli suomalainen vallasnainen ja hyvin tunnettu seurapiirikaunotar. Ensimmäisen avioliittonsa kautta rikkauksiin nousseella Auroralla oli valtava auttamisenhalu, minkä varallisuus pitkälti mahdollistikin. Aurora Karamzin oli muun muassa Diakonissalaitoksen perustaja Suomessa. Henkilökohtaisessa elämässään hän kohtasi paljon surua, menetyksiä ja pettymyksiä, mutta pysyi silti uskossaan lujana. Näistä tausta-aineksista saisi toden totta aikaan hyvinkin vetävän romaanin. Valitettavasti Orasen teos ei ollut sellainen, vaan ihan todella melkoista juoksuhiekassa rämpimistä. Kuvaavaa lienee, että aihe todella kiinnosti minua, mutta teoksen lukemiseen meni vaikka kuinka kauan aikaa (viikkoja) eikä tarina kerta kaikkiaan ottanut minua mukaansa muuta kuin vasta ihan teoksen loppupuolella.
 
Raija Oranen on luonut Auroran tarinalle laajan historiallisen viitekehyksen, kuten historiallisessa romaanissa kuuluukin tehdä. Ongelmana on vain se, että viitekehys on hieman liiankin laaja, sillä Oranen kuvaa mielestäni aivan liian tarkasti suomalaisten yhteiskunnallisia oloja 1800-luvulla osana Venäjän keisarikuntaa. Välillä keskitytään sivukaupalla kertomaan Snellmanista, lainsäädännön takkuisuudesta, kenraalikuvernööreistä ja Auroran Walleen-isäpuolesta eikä päähenkilöstä mainita halaistua sanaa. Teoksen tarkoitus olisi mielestäni kuvata Auroran elämänvaiheita eikä isäpuolia ja poliittisia oloja, jotka toki täytyy jollakin tavalla tuoda esiin, mutta mielestäni ei tässä mittakaavassa. Välillä Aurora oli pitkiäkin aikoja aivan muualla kuin Suomessa, mutta silti keskityttiin sepustelemaan Suomen oloja, mikä ei mielestäni ole kovin järkevää: Auroran tarina jää jalkoihin!
 
Koska historiallinen viitekehys on paisunut hyvin laajaksi, on se tehnyt romaanistakin laajan. Olisin kaivannut enemmän ytimekkyyttä ja tarttumista tarinan kannalta oleellisempiin yksityiskohtiin, jolloin tarina olisi tuntunut etenevän paremmin ja samalla se olisi varmasti myös ottanut lukijan reippaammin mukaansa, sillä Orasen tekstihän on sujuvaa ja hän kirjoittaa hyvää suomea. Jotenkin tämä kirjallinen tasokkuuskin jää liiallisen taustoittamisen jalkoihin.
 
Se mikä mielestäni oli tässä teoksessa todella mielenkiintoista, oli Orasen rohkeus lähteä muuttamaan Aurora Karamzinin imagoa aina lempeästä ja hyväsydämisestä auttajasta myös itsekkääksi ja omaa etuaan ajavaksi naiseksi. Hän uskalsi tuoda Auroralle heikkoudet, mikä on kyllä ihan mainitsemisen arvoista, sillä varmasti Auroralla niitä oli, vaikka jälkipolville jäänyt maine vihjaakin muuta. Aluksi tämä tuntui hieman oudolta ja "väärältä", mutta loppujen lopuksi hyvin mielenkiintoiselta ja "oikealta". En tiedä minkä verran Orasen käsityksellä on todellisuuspohjaa, mutta tuntuu kuin hän olisi tavoittanut Auroran persoonasta jotakin olennaista.
 
Vasta viimeiset parisataa sivua oikein todella jaksoivat pitää minua kunnolla otteessaan ja tarina tuntui etenevän. Lopussa kuitenkin mielestäni sorruttiin hieman liialliseen karsimiseen ja lisää yksityiskohtia olisi kaivattu: mitä Aurora teki viimeisinä vuosinaan, millaiset välit Auroralla oli lapsenlapsiinsa ja sisarentyttärensä perheeseen ja muihin hänen elämänsä tärkeisiin ihmisiin ja niin edelleen. Nyt Aurora vain yhtäkkiä olikin supervanha ja elämä oli siinä. Monta vuotta jäi kuvaamatta, vaikka varmasti niidenkin aikana jotakin tapahtui. Lopetus saattoi tuntua liian nopealta myös siksi, että teoksessa oli pitkin matkaa keskitty laajoihin kuvauksiin.
 
Kun nyt vihdoin sain tämän teoksen luettua, tuntuu kuin olisi tehnyt samanlaisen urotyön kuin luettuani Dostojevskin Rikos ja rangaistus -romaanin. Minua oikein todella harmittaa se, että Auroran tarina ei mielestäni päässyt oikeuksiinsa, sillä soisin oikein mielelläni hänen tarinansa tulevan tutummaksi kaikille. Aurorasta on kirjoitettu myös nuortenromaani Aurora - Keisarinnan hovineito (Raili Mikkanen, 1998).
 
♠♠♠

2 kommenttia:

  1. Aurora Karamzin on kiehtonut minuakin jo pitkään. Tuttavani koki tämän kirjan pitkälti samoin kuin sinä, aika raskaana lukuprojektina. Toivottavasti Aurorasta kirjoitetaan vielä lisääkin teoksia, tämän kirjan taidan käydä vain selaillen läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon myös ihan samaa: lisää kirjoja Aurorasta. Kuten todettu, liian paljon asiaa tungettu ryydittämään Auroran tarinaa. Ei ihme, että tuttavasikin koki tämän raskaana lukuprojektina, niin tekee varmasti moni muukin.

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.