Siri Kolu: Me Rosvolat
223 s., Otava 2010
Siri Kolun jo viisiosaiseksi ehtinyt kirjasarja Me Rosvolat tuntuu olevan nyt huomion keskipisteenä, sillä pian saa ensi-iltansa samanniminen elokuva, joka perustuu käsittääkseni tähän ensimmäiseen kirjaan. Itse en oikeastaan aikaisemmin ollut erityisemmin tutustunut sarjaan, tiesin toki sen olemassaolosta jo ihan työnikin vuoksi, mutta toden sanoakseni kirjat eivät kauheasti kiinnostaneet. Päätin kuitenkin tutustua kirjaan, sillä aion mennä katsomaan elokuvan saamani haasteen tiimoilta. Paikallislehdessämme on tätä nykyä vieraskynäpalsta, johon kirjoitetaan uutuuselokuvista "haasteperiaatteella", ja nyt minä sain tämän haasteen ja pääsen katsomaan vapaavalintaisen elokuvan kotikuntani teatteriin. Elokuvan valinta ei ollut vaikeaa, sillä trailerinsa perusteella se vaikuttaa mukavan vauhdikkaalta ja menevältä. Vaikeampaa lienee haastaa seuraava vieraskynäilijä, mutta se ei ole tämän tekstin aiheena.
Niin, saamani haaste ja elokuvatraileri innostivat minut lainaamaan ja lukemaan Me Rosvolat -sarjan avausosan. Täytyy sanoa, että ihan varauksettoman innostunut en nyt tästä kirjasta ole, niin kuin en ollut ehkä alunperinkään. Ei ole ihan reilua sanoa näin, kun en vielä tiedä, mutta trailerin perusteella elokuva vaikuttaa kiinnostavammalta ja viihdyttävämmältä kuin kirja. Ei kirjakaan huono ollut, mutta mielestäni ehkä hieman liian hidastempoinen tai tasainen, sillä odotin tältä paljon enemmän vauhtia ja meininkiä ja räväkkyyttä.
10-vuotiaan Vilja Vainiston kesä on menossa totaalisen piloille, mutta asioihin tulee äkkikäänne, kun maantierosvoperhe ryöstää hänet mukaansa. Viljan ryöstäminen on todellinen päähänpisto, sillä pääasiallisesti perhe ryöstää vain ruokatarvikkeita ja erityisesti irtokarkkeja sekä sellaisia asioita, joita he oikeasti kulloinkin tarvitsevat. Alun hämmennyksen jälkeen Vilja alkaa viihtyä rosvoperheen matkassa, onhan elämä sen mukana sangen erilaista kuin kotona, jossa jokainen perheenjäsen on sulkeutunut omaan maailmaansa. Kesästä kehkeytyy tapahtumarikas ja Vilja oppii kaiken oleellisen, mitä maantierosvouksesta tulee tietää.
Rosvolan perheen jäsenissä siinä missä Vainistonkin perheen jäsenissä on kaikissa jokin omaleimainen juju, joka saa hahmot painumaan mieleen. Hahmokavalkadia tässä teoksessa on aika laajalti, joten on hyvä juttu, että hahmot jäävät kunnolla mieleen. Kukaan hahmoista ei kuitenkaan muodostunut minulle mitenkään erityisen läheiseksi, oikeastaan kaikki jäivät aika ulkokohtaisiksi, vaikkakin rosvoauton kyydissä matka sujui joutuisasti ja sen tunnelma oli jotenkin kodikas. Hahmoista tulee esiin monia herkkiäkin piirteitä, mutta siitä huolimatta ne eivät herättäneet minussa mitään suurempaa ematiaa tai sympatiaa. Esimerkiksi rosvoperheen isä Hurja-Kaarlo on minun nähdäkseni selkeästi keski-iän kriisistä kärsivä mies, joka haluaa todistaa perheelleen olevansa edelleen mies paikallaan. Perheen poika Kalle taas potee alemmuudentunnetta sisarensa Helen rinnalla ja pyrkii koko ajan vakuuttamaan perheen rosvouskyvyistään, mutta samalla haaveilee salaa ihan arkisesta elämästä. Hahmoja on siis helppo analysoida, mutta jotain silti uupuu.
En tiedä suhtaudunko sekä hahmoihin että joihinkin kirjan tapahtumiin liian pönäkän tanttamaisesti. Enkö osannut päästää sisäistä lastani valloilleen ja vain heittäytyä tarinan vietäväksi? En usko, että siitä on kyse. Pidin sinänsä juonesta, jossa on niin jännitystä, hauskoja kommelluksia kuin myös vakaviakin pohdiskelun paikkoja. Eikä tekstissä ole kielenkään puolesta mielestäni mitään vikaa, päinvastoin! Mielestäni teksti on kielellisesti rikasta ja dialogi elävää, mutta jotenkin tarina ei vain sieppaa mukaansa täysillä. Minulle jäi jotenkin hieman tunkkainen olo, enkä tiedä johtuuko se kirjan tekstiasusta vai mistä. Jotenkin vain tuntui, että vaikka kuinka luki ja luki, niin kirja ei edennyt mihinkään. Teksti onkin rivitetty mielestäni ehkä turhan tiiviisti, jos miettii lapsilukijoita (ja miksei meitä aikuisiakin).
Jotenkin toivoin, että Siri Kolu ja Me Rosvolat olisivat romuttaneet ennakko-odotukseni, mutta niin ei käynyt. Tämä ei vain ollut oikein minun kirjani, vaikka tässä toki ansionsa on, niitä en kiistä. Toivonkin lapsilukijoiden löytävän tämän sarjan, sillä laadukasta kirjallisuutta tämä kaikin puolin edustaa (minkä puolesta puhuu mm. teoksen nappaama Finlandia Junior -palkinto), vaikka minua tämä ei henkilökohtaisesti täysin sykähdyttänytkään. Ehkä joskus testaan seuraavaa osaa äänikirjana, siinä ei ainakaan voi tekstiasu vaivata! :-)
10-vuotiaan Vilja Vainiston kesä on menossa totaalisen piloille, mutta asioihin tulee äkkikäänne, kun maantierosvoperhe ryöstää hänet mukaansa. Viljan ryöstäminen on todellinen päähänpisto, sillä pääasiallisesti perhe ryöstää vain ruokatarvikkeita ja erityisesti irtokarkkeja sekä sellaisia asioita, joita he oikeasti kulloinkin tarvitsevat. Alun hämmennyksen jälkeen Vilja alkaa viihtyä rosvoperheen matkassa, onhan elämä sen mukana sangen erilaista kuin kotona, jossa jokainen perheenjäsen on sulkeutunut omaan maailmaansa. Kesästä kehkeytyy tapahtumarikas ja Vilja oppii kaiken oleellisen, mitä maantierosvouksesta tulee tietää.
Rosvolan perheen jäsenissä siinä missä Vainistonkin perheen jäsenissä on kaikissa jokin omaleimainen juju, joka saa hahmot painumaan mieleen. Hahmokavalkadia tässä teoksessa on aika laajalti, joten on hyvä juttu, että hahmot jäävät kunnolla mieleen. Kukaan hahmoista ei kuitenkaan muodostunut minulle mitenkään erityisen läheiseksi, oikeastaan kaikki jäivät aika ulkokohtaisiksi, vaikkakin rosvoauton kyydissä matka sujui joutuisasti ja sen tunnelma oli jotenkin kodikas. Hahmoista tulee esiin monia herkkiäkin piirteitä, mutta siitä huolimatta ne eivät herättäneet minussa mitään suurempaa ematiaa tai sympatiaa. Esimerkiksi rosvoperheen isä Hurja-Kaarlo on minun nähdäkseni selkeästi keski-iän kriisistä kärsivä mies, joka haluaa todistaa perheelleen olevansa edelleen mies paikallaan. Perheen poika Kalle taas potee alemmuudentunnetta sisarensa Helen rinnalla ja pyrkii koko ajan vakuuttamaan perheen rosvouskyvyistään, mutta samalla haaveilee salaa ihan arkisesta elämästä. Hahmoja on siis helppo analysoida, mutta jotain silti uupuu.
En tiedä suhtaudunko sekä hahmoihin että joihinkin kirjan tapahtumiin liian pönäkän tanttamaisesti. Enkö osannut päästää sisäistä lastani valloilleen ja vain heittäytyä tarinan vietäväksi? En usko, että siitä on kyse. Pidin sinänsä juonesta, jossa on niin jännitystä, hauskoja kommelluksia kuin myös vakaviakin pohdiskelun paikkoja. Eikä tekstissä ole kielenkään puolesta mielestäni mitään vikaa, päinvastoin! Mielestäni teksti on kielellisesti rikasta ja dialogi elävää, mutta jotenkin tarina ei vain sieppaa mukaansa täysillä. Minulle jäi jotenkin hieman tunkkainen olo, enkä tiedä johtuuko se kirjan tekstiasusta vai mistä. Jotenkin vain tuntui, että vaikka kuinka luki ja luki, niin kirja ei edennyt mihinkään. Teksti onkin rivitetty mielestäni ehkä turhan tiiviisti, jos miettii lapsilukijoita (ja miksei meitä aikuisiakin).
Jotenkin toivoin, että Siri Kolu ja Me Rosvolat olisivat romuttaneet ennakko-odotukseni, mutta niin ei käynyt. Tämä ei vain ollut oikein minun kirjani, vaikka tässä toki ansionsa on, niitä en kiistä. Toivonkin lapsilukijoiden löytävän tämän sarjan, sillä laadukasta kirjallisuutta tämä kaikin puolin edustaa (minkä puolesta puhuu mm. teoksen nappaama Finlandia Junior -palkinto), vaikka minua tämä ei henkilökohtaisesti täysin sykähdyttänytkään. Ehkä joskus testaan seuraavaa osaa äänikirjana, siinä ei ainakaan voi tekstiasu vaivata! :-)
♠♠♠
Hei!
VastaaPoistaBlogipostauksesi aiheesta poiketen, en voinut olla huomaamatta sun kirjastonhoitaja- alaa ja kun itsellä olisi se vähän niinkuin "unelmana" (olen vasta aloittanut yläkoulun) ja mietin mitä kouluja kyseiseen ammattiin pitäisi käydä? :)
Heippa!
PoistaKirjastoalan oikeastaan alin mahdollinen koulutus on kirjastomerkonomi (virkailija) ammattikoulusta. Itse en kyseisen koulutuksen sisällöistä kovin tarkasti tiedä, mutta ainakin ihan perus sihteerijuttuja siellä kai opiskellaan, vaikka painotus onkin kirjastoalassa. Todellisuudessa tietyillä alueilla voi kyseisellä koulutuksella olla vaikeaa löytää töitä, esim. jos alueella on alan kouluja (etenkin korkeamman asteen) ja siitä seuraten niin sanotusti työnantajan markkinat. :)
Itse kävin peruskoulun jälkeen lukion, eikä se ollut huono valinta ensinkään. Pääsihän siellä tutustumaan mm. kirjallisuuteen melko paljon, samoin se loi muutenkin hyvän pohjan jatkokoulutukselle. Opiskelin siis ammattikorkeakoulussa kirjastoalan tradenomiksi, joka on siis kansan kielellä kirjastonhoitaja. Tämä koulutus on oikeastaan se alan keskitasoinen koulutus. Ammattikorkeakoulun koulutusohjelmia tälle alalle on Suomessa vain kolme ja niissä on käsittääkseni hieman erilaisia painotuksia (Oulu, Turku, Seinäjoki). Itse koen amk-koulutuksen hyväksi, kun en itse koe suurempaa intoa esim. nousta kirjastonjohtajaksi, mutta tällä koulutuksella voi kuitenkin toimia esimiestehtävissäkin. Ja juuri syksyllä tuli voimaan uusi laki, että tällä koulutuksella on kelpoinen johtamaan lähikirjastoa, jos myöhemmin mieli muuttuukin. :) Koulutus sisältää mm. kirjallisuutta, tietotekniikkaa, kieliä ja kirjastoalan ammatillisia opintoja, kuten henkilöstöjohtamista, asiakaspalvelua, lakitietoa kirjaston kannalta, luettelointia, markkinointia, taloushallintoa jne. Kuulostaa ehkä hurjalta, mutta todellisuudessa niistäkin kursseista selviää helposti. :)
Ja yksi vaihtoehto on sitten yliopistossa lukea esim informaatiotieteitä, mutta se onkin sitten kai aika semmoista paperinmakuista eikä niin käytännönläheistä. Yliopistokoulutus vaaditaan kirjastonjohtajan tehtäviin. :)
Sen verran voin vielä vinkata, että jos olet yläasteella ajatellut mennä tettiin kirjastoon, niin älä säikähdä, jos työ tuntuu tylsältä. Usein tettiläiset pääsevät lähinnä hyllyttämään ja muovittamaan ja tekemään muita ns. suorittavia tehtäviä, mikä voi antaa alasta aika yksipuolisen kuvan. Itse olin tetin jälkeen varma, että tämä ei ole mun ala, mutta mieli muuttui aika pian. :-) Kirjastoala on monipuolinen ala ja hyvin asiakaspalvelulähtöinen, mikä ei välttämättä tetissä välity. :)
Ja oletan, että saatat jo ollakin kova lukemaan. Siitä on mielestäni ollut alalla etua, kun on sitten jo hyvä pohjakäsitys kirjallisuudesta ja on helpompi suositella teoksia, jos on mahdollisimman laaja tuntemus ja on tullut luettua muutakin kuin koulun pakolliset. :) Itse pyrin joskus jo ihan ammatillisista syistä astumaan pois mukavuusalueiltani ja lukemaan sellaista, mikä ei ole omin juttuni, jotta tiedän sitten edes vähän mistä on kyse, jos joku kysyy. :D
Nyt kyllä rupesivat Rosvolat kiinnostamaan! Ihan hävettää, että en ole lukenut vielä yhtäkään, ja mielenkiinnolla odotankin, olenko kanssasi samaa vai kenties ihan eri mieltä. ;)
VastaaPoistaps. Minustakin ammattisi kuulostaa vallan mahtavalta.
Kyseinen kirjasarja tuntuu nyt elokuvan myötä olevan sellaisessa nosteessa, että jokin sosiaalinen "pakkokin" ajaa tutustumaan siihen edes hieman. :D Kiva että kiinnostus sarjaan heräsi, epäilin nimittäin mielipiteideni olevan ehkä hieman liian latistavia, vaikka yritinkin hakea myös positiivista esiin. :)
Poistaps. Ammattini on mahtava, juuri oikea minulle. :-D