tiistai 30. kesäkuuta 2015

Näin minusta tuli tyttö

Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö
360 s., Schildts & Söderströms 2015
alkup. How to Build a Girl 2014
suom. Sari Luhtanen
kansi Ellis Buttrey & Head Desing

En olisi varmaan koskaan tarttunut Caitlin Moranin Näin minusta tuli tyttö -romaaniin ellei yksi Facebook-kavereistani olisi kehunut kirjaa ja todennut, ettei ole pitkään aikaan nauranut niin paljon kirjaa lukiessaan kuin nyt. Sain tämän varausjonosta jo aiemminkin, mutta silloin en saanut aikaiseksi tarttua tähän teokseen. Olen yllättäen huomannut, että juuri senvihreät kannet kuin tässä kirjassa, aiheuttaa minulle hirveää vastahankaisuutta tarttua teokseen. Näin minusta tuli tyttö nappasi minut kuitenkin niin hyvin mukaansa, että kannen väri unohtui ja antipatiani katosi.

Näin minusta tuli tyttö kertoo Johanna Morriganista. Eletään vuotta 1990 ja esiinnyttyään nolosti paikallis-tv:ssä, Johanna tajuaa, ettei Johannana oleminen ole mitenkään hieno asia elämässä. Hän päättää luoda nahkansa uudelleen ja lakata olemasta se syrjäänvetäytyvä, alati masturboiva pullukka Johanna, joka hän on koko siihenastisen 14-vuotiaan elämänsä ollut. Niin syntyy Dolly Wilde, mustapukeinen, teräväkielinen musiikkitoimittaja, joka ei kaihda mitään eikä ketään. Johanna syntyi uudelleen Dollyna ja hänestä tuli JOKU, mutta sitten hänen tajuntaansa äkisti valkenee, että Dollyssa on jotain perustavanlaatuisesti vääränlaista. Herääkin kysymys, voiko asioita enää korjata.

Alunperin, kun olin kuullut teoksesta pelkän nimen ja nähnyt ällövihreän kannen (ja minä kun yleensä pidän kaikista väreistä!), kuvittelin tämän olevan joku angstihypetys teinin kasvukivuista: tylsää massaa, jolla ei ole enää mitään uutta sanottavaa. On totta, että tämä on kasvutarina ja kuvaus siitä, miten nuori nainen aikuistuu vähitellen. Tässä oli kuitenkin jotakin otteessaanpitävää, eikä tämä ollut ollenkaan sellainen tupakankäryinen ja nuhjuinen rock-maailmassa rämpimisen kuvaus, jota odotin. Tässä oli jotain lähes raikasta, vaikka tupakka, köyhyys, nuhjuisuus ja viinanhuurut eittämättä pääsivät osaansa tässä teoksessa. Viihdyin siis tämän teoksen parissa ihan hyvin ja muutaman kerran huomasin nauruhermoissani hienoista nykimistä, mutta erityisen hauskana tätä en osannut pitää. Oli kuitenkin mukava lukea jotain tavallisesta lukemistostani poikkeavaa, ja siihen tämä kyllä sopi hyvin.


♠♠♠½

4 kommenttia:

  1. Eihän tuon värinen kirja voi olla noin uusi!
    Luulin kansikuvan perusteella yhdeksi vanhaksi kirjaksi, jonka kerran luin, enkä millään muista siitä kuin vähän juonta ja ideaa ja yhden sanan ja kuvittelin nyt löytäneeni sen kirjan.
    Vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta aiheelta. Onko tämä suunnattu nuorille vai aikuisille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain voi, ja valitettavasti tuo vihreä yrittää vissiin olla nyt kirjankansimuodissa ainakin tehostevärinä. :D

      Tämä kirja on kirjastoissa luetteloitu aikuisten osastolle, ja jotenkin se mielestäni sopiikin sinne paremmin kuin nuortenosastolle tai edes nuorten aikuisten osastolle, sillä uskon tämän löytävän lukijakuntaansa nimenomaan aikuislukijoiden keskuudesta.

      Poista
  2. Tämä oli kyllä todella hyvä! Innoissani sitten lainasin Moranin vanhemman kirjan kirjastosta, mutta se olikin ihan muuta. Se oli jonkinlainen feministi hypetys, ja lähinnä asiatekstiä. Voi minua, petyin niin paljon. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä kans vähän ajattelin, että vaikka tästä kirjasta ihan pidinkin, niin Moranin aiempi teos ei välttämättä ole minua varten. :)

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.