sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kesäviiniä

Joanne Harris: Kesäviiniä
349 s., Otava 2001
alkup. Blackberry Wine 1999
suom. Sari Karhulahti
 
Luin pari vuotta sitten Joanne Harrisin Appelsiinin tuoksun ja olin melko innokas jo pian lukemaan lisää Harrisin tuotantoa. No se "pian" on nyt kahden vuoden jälkeen, kun nappasin omassa hyllyssäni odotelleen Kesäviiniä luettavakseni. Appelsiinin tuoksu oli mielestäni aivan ihana kirja ja se nosti riman melko korkeaksi Harrisin muiden kirjojen suhteen. Kesäviiniä oli myös hyvin otteessaan pitävä kirja, vaikka ei ihan samanlaista fiilistä tuonutkaan kuin Appelsiinin tuoksu toi.
 
Kesäviiniä kertoo elämäänsä enemmän tai vähemmän turhautuneesta yhden hitin kirjailijasta Jay Mackintoshista, joka lähtee päättömästi kauan sitten tuntemansa miehen unelmien jäljille hakien sieltä samalla myös omalle elämälleen suuntaa. Jayn tarina alkaa jo parinkymmenen vuoden takaa, jolloin teini-ikäisen pojan vanhemmat olivat eronneet ja poika vietti kesiään isovanhempiensa luona pikkukaupungissa. Tuolloin hän tutustui omalaatuiseen viiniä keittelevään elämäntapapuutarhuriin Joe Coxiin, jonka elämänfilosofia ja olemassaolo vaikutti suunnattomasti Jayn elämän kehitykseen: innoittihan Joe hänen menestysromaaninsa.
 
Jay saa päähänpistonsa nähtyään mainoslehtisessä kuvan ranskalaisesta pikkutilasta, siitä samasta, josta Joe jo aikoinaan haaveili. Jay pakkaa mukaansa kuusi pulloa Joen erikoisviiniä ja hieman vaatetavaraa ja kirjoitustarvikkeita ja lähtee kotimaastaan Britanniasta Ranskaan vailla muuta selkeää päämäärää kuin asettua asumaan juuri ostamaansa tilaan. Jay ei vain tiedä millaisten salaisuuksien pikkukylään hän asettuu ja kenen varpaille sattuu astumaan ostaessaan tilan. Tähän samaiseen kylään sijoittui käsittääkseni myös Harrisin tunnetuimman teoksen, Pieni suklaapuoti, tapahtumat.
 
Tarina alkaa sikäli erikoisesti, että sen kertojaäänenä näyttää toimivan viinipullo. Samaten tarina päättyy siihen, kun viini lopulta vuosien odotuksen jälkeen juodaan. Moinen kertojavalinta on kuitenkin teoksen edetessä helppo unohtaa - onneksi - sillä aluksi minusta ratkaisu tuntui hieman liian omituiselta. Kesäviiniä on teos, joka kuvaa ennen kaikkea Jayn matkaa, jossa hän pyrkii irti menneisyyden painolastista. Yhden hitin kirjoitettuaan Jayn elämä on junnannut paikoillaan ja nyt hän repäisee kunnolla vaihtamalla radikaalisti maisemaa. Samalla myös Jay tuntuu kasvan hahmona henkisesti paljon vahvemmaksi, hän saa takaisin itseluottamustaan ja löytää elämälleen suunnan.
 
Kesäviiniä on ihan kiva kirja luettavaksi, mutta mitään suurempia ajatuksia se ei herättänyt. Oli toki mielenkiintoista tutkailla kyläläisten salaisuuksien ja ennakkoluulojen verkkoja sekä seurata miten Jay muuttuu matkan varrella, mutta mitään erityisen ihmeellistä tässä kirjassa ei kuitenkaan ollut. Sanoisin, että tämä on sellaista viihdyttävää lukemista ja Kesäviiniä kyllä lukee mielikseen, sillä siinä on jotain lumoavaa, mutta sinänsä juoni on aika ennalta-arvattava eikä välttämättä mitenkään erityislaatuinen.
 
♠♠♠½

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista lukea arviosi tästä ja huomata, että voi tästä tykätäkin. Minä yritin tätä oliko nyt viime vai edelliskesänä, ja kovista ponnisteluista huolimatta kesken jäi. Ajattelin, että kerrankin kesän kunniaksi luen jotakin kevyttä ja "kivaa", mutta tuli vain huomattua taas jälleen kerran, ettei ns. viihdekirjallisuus ole lajini. Alku oli lupaava: ne kellarissa supattavat viinit tuntuivat kutkuttavilta. Mutta jotenkin tarina tuntui tylsältä ja tyhjältä. En muista kuinka pitkälle luin, mutta kyllä sinne Ranskaan asti päästiin ja oltiin vähän aikaa siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä se sitten vissiin on mahdollista. ;D Minusta juuri ne supattavat viinipullot olivat kaikkea muuta kuin lupaavia, mutta sitten tarina alkoi vetää. Totta on kyllä, että tarina oli välillä vähän tyhjänpuoleisen oloinen, ja itseäni häiritsi hieman myös se, että mukaan sekoitettiin hieman liikaa yliluonnollisia ilmiöitä, joista ei ainakaan aluksi ollut ihan varma, että mikä niiden tarkoitus on ja millainen todellisuuspohja niillä voi olla.

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.