tiistai 2. kesäkuuta 2015

Toukokuun luetut

Tuntuu uskomattomalta, että nyt on jo kesäkuu. Toukokuu meni ohi niin sateisena ja koleana, että ei oikein vielä jaksa sisäistää, että nyt on olevinaan kesä. Vaikea on sisäistää sitäkään, että olen nyt aloittanut kesäsijaistuksen kotikuntani kirjastossa, vaikka vielä viime viikolla työskentelin toisessa kirjastossa. Sopimukseni siellä päättyi toukokuun loppuun ja tämä nykyinen sijaistus kestää pari kuukautta, minkä jälkeen työtilanteeni on iso kysymysmerkki. Yritän olla ajattelematta sitä mitenkään erityisesti, sillä haluan nauttia tästä työstä ja tästä kesästä, joka ei tosin ole vielä oikein päässyt hellimään ketään. Kesällä haluan työn lisäksi kokea ekstemporee -meiningillä kivoja asioita ja lukea kiinnostavia kirjoja suunnittelematta lukemisiani etukäteen. Tosin nyt työpaikan vaihduttua olen kahdessa päivässä onnistunut jotenkin haalimaan jo 7 varausta, jotka jononumeron mukaan varmasti saapuvat kaikki lähes yhtä aikaa. :D Ai mikä "en hetkeen varaa mitään" -periaate? :D

Nyt kun ajattelen toukokuuta, en muka jotenkin tehnyt silloin paljon mitään. Teinhän minä: kävin Helsingissä, istutin kesäkukkia ja hyötykasveja, innostuin pitkästä aikaa jopa leipomaan ja koska tämä on kirjablogi, niin ennen kaikkea luin myös monta kirjaa. Olen välillä pohtinut hieman apeana sitä, että lukemieni kirjojen määrä on romahtanut todella paljon siitä, mitä se parhaimmillaan oli. Joskus tuntuu, että tuijotan liikaa määriä ja vertailen omia saldojani muiden lukemien kirjojen määriin. Totuus tuntuu kohdallani  olevan se, että en vain lue niin paljon kuin joskus aiemmin luin. Mutta eihän kyse ole määrästä vaan laadusta!

Mutta puhunpa nyt kuitenkin vähän myös määrästä. Toukokuussa koin 8 kirjaa, joista kaksi oli lastenkirjoja, yksi äänikirja, yksi runokirja ja loput romaaneja. Kuukauden suurimpia elämyksiä olivat ehdottomasti Peter Franzénin Tumman veden päällä -äänikirja, joka todella vangitsi huomioni, ja Enni Mustosen odotettu Emännöitsijä, joka tempaisi mukaansa ja sai minut kerrankin tuntemaan kaupunkimiljöön erityisen kotoisaksi kirjamiljööksi. Suurin yllättäjä taisi olla Helen Fieldingin Bridget Jones - Mad about the boy, joka osoittautui odottamaani koomisemmaksi teokseksi.

Koko luettujen kirjojen lista näyttää tältä:
Riikka Jäntti: Pikku hiiri, tuuliviiri 
Peter Franzén: Tumman veden päällä 
Kari Hotakainen: Kantaja 
Enni Mustonen: Emännöitsijä

Kuten sanoin, yritän olla suunnittelematta lukemisiani sen kummemmin. Dekkariviikkoa aion kuitenkin kesäkuussa viettää edes yhden dekkarin verran. Olisi niin monta dekkaristia, joiden tuotantoon pitäisi tutustua, mutta taidan kuitenkin lukea jonkin jo entuudestaan tutun kirjailijan teoksen: jos lukemisesta tulee "mun pitää" -juttu, niin siitä menee maku. Joten siitä ajatuksesta yritän pyrkiä eroon tarmokkaasti.

Olin muuten onnistunut viikonloppuna jotenkin päätymään siihen mystiseen tilanteeseen, että minulla ei ollutkaan lainassa yhtäkään kaunokirjallista teosta, joka olisi ollut lukematta. Onneksi on oma kirjahylly, josta valitsin luettavakseni Joanne Harrisin Kesäviiniä, jota en ole aiemmin lukenut. Siirrynkin tästä vielä hetkeksi lukemaan sitä ennen kuin täytyy mennä nukkumaan. Hyvää lukukuuta kaikille! :)



2 kommenttia:

  1. Hassua, että itse koet kuukausittaisien kirjamääriesi laskeneen, (tai enhän minä voi tietää mitä ne ovat olleet esim. ennen blogiaikaa :p ) kun minusta sinä luet aina niin valtavia määriä! Ihan olen kateellinen :) Mutta ymmärrän tunteen, kun haluaisi lukea kaikki maailman kirjat kerralla.. Ja varsinkin ne yhtäkkiä kertyvät kirjaston varauslistat ;)

    Kivoja kesäsuunnitelmia sinulla! Kesätöissä tuntuu joskus, että koko kesä menee vähän ohi, mutta juuri sellaisilla vapaapäivän extempore-jutuilla on kiva piristää viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt tuntuu siltä, että vanha tahti on vähitellen palaamassa, mutta etenkin loppuvuodesta oli kyllä niin tökköä meinikiä ja joulukussa taisin lukea vain pari kirjaa. Yhdessä vaiheessa blogin perustamisen jälkeen luin aina yli 10 kirjaa kuukaudessa, joten viime aikaiset 5-6 kirjaa (jos hyvin käy) ovat tuntuneet jotenkin kauhean mitättömiltä suorituksilta. :D Onnistuin muuten kasvattamaan varausten määrän melkein kaksinkertaiseksi loppuviikon aikana... :D

      Mua ei oo koskaan "haitannut" olla kesällä töissä, kun on jotenkin niin myöhälle valoisaa ja kaikkea kivaa tekemistä tarjolla koko ajan, että iltavuoroista huolimattakin tuntuu olleen ihan riittävästi aikaa kaikille kivoille omille jutuille! :D

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.