Mustikkasoppa

Katariina Romppainen: Mustikkasoppa

178 s., Karisto 2011

 

Harrastan nykyään ihan liian harvoin "kirjastoshoppailua" eli sitä, että menisin vain etsimään lainattavaa ilman sen tarkempia suunnitelmia. Nyt kuitenkin päätin tehdä niin - olenhan varauslakossa - ja eteeni osui teos, jonka kannen muistan kyllä aiemmin nähneeni, mutta en ole aiemmin kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Nyt otin teoksen käteeni suositushyllystä ja tarina vaikutti heti mielenkiintoiselta sekoitukselta ihmissuhdekuvioita sukulaisuudesta ystävyyteen ja parisuhteeseen, vastuun ottamista, huumoria ja elämässä etenemistä. Ja Mustikkasoppa todella oli mukaansatempaava romaani, joka tosiaan piti sisällään kaikkea sitä mitä odotinkin.

 

Sini-Marja on 29-vuotias opiskelija, joka on jämähtänyt graduvaiheeseen. Työ ei etene ja työpaikalla ja baareissa viihtyy paljon paremmin kuin gradun parissa. Sini-Marjan eli Mustikan miessuhteetkin ovat jääneet junnaamaan paikoilleen, eikä mistään kehkeydy lyhyttä suhteenpoikasta enempää. Mustikka tulee usein verratuksi sisareensa, joka on uusperheen äiti ja kaikin puolin aikaansaapa ihminen. Perhe asettaa Mustikalle omat odotuksensa ja luo hänestä mielikuvia, jotka eivät pidä paikkaansa. Vaan lopulta keitettyään aikamoisen ihmissuhdesopan Mustikka yllättää kaikki, jopa itsensä.

 

Tämän kirjan hahmoista pidin eniten dementoituneesta Rauha-mummusta, joka osoittautuu yllättävän tarkkanäköiseksi sairaudestaan huolimatta. Rauha laukoo valikoituja totuuksia ja hän taitaa olla perheestä ainoa, joka kannustaa Mustikkaa missään asiassa. Pidin myös Mustikasta, joka ei antanut välillä jopa raivostuttavan ärsyttäviksi osoittautuvien perheenjäsentensä lannistaa itseään, vaan teki kuten itsestä tuntuu hyvältä. Mustikan sisko Suvi-Tuuli sen sijaan onkin ihan toinen juttu, ja ihan oikein on, että joku joskus hänetkin palauttaa maanpinnalle!

 

En ollut aikaisemmin tutustunut Katariina Romppaisen teoksiin, mutta Mustikkasopan perusteella tykästyin hänen tapaansa kirjoittaa. Teksti on sujuvaa, osin nasevaakin, ja siinä on hyvää huumoria. Tämän teoksen parissa on helppo viihtyä, etenkin kun Mustikkakin löytää elämälleen suunnan ja astuu askeleen eteenpäin, eikä jää harhailemaan päättömästi. Juoni oli ehkä hieman ennalta-arvattava joiltakin osin, mutta se ei paljoa haitannut: kyllähän tällaisen viihdyttävän kirjan pitääkin päättyä hyvin. Kyllä vain kirjastoshoppailu taas kannatti!

 

♠♠♠♠½