Rivo Satakieli

Leena Lehtolainen: Rivo Satakieli

9 cd-levyä, 11 h 20 min.

Tammen äänikirja, 2005

lukija: Erja Manto

Kuuntelin toukokuun lopussa Leena Lehtolainen Veren vimman, jota en pitänyt ihan niin kiinnostavana kuin aikaisemmin kuuntelemiani tai lukemiani Lehtolaisen kirjoja. Sama fiilis tuntuu nyt jatkuvan tämän Rivon Satakielen kohdalla, vaikka tässä olikin mielenkiintoisempi rikostapaus selvitettävänä. Jotenkin vain tuntuu, että vaikka en ole koskaan erityisesti pitänyt Marian hahmosta, niin kaipaan kuitenkin sitä hänen aikaisempaa nenäkkyyttään, hienoista lapsekkuuttaan ja tuittupäisyyttään, sillä nyt Maria tuntuu olevan jotenkin niin urautunut, että kaikki kunnollinen särmä puuttuu.

Rivon Satakielen tapahtumat saavat alkunsa, kun Jorvin sairaalaan toimitetaan nuori vähäpukeinen nainen, jota on viillelty julmasti. Maria Kallion epäilykset naisen mahdollisista yhteyksistä seksipalveluihin heräävät kunnolla, kun seuraavana päivänä tunnettu prostituoitu murhataan suoran televisiolähetyksen aikana. Maria tiimeineen alkaa selvittää tapausta, mutta tutkimuksia vaikeuttavat sekä poliisijohdon suhtautumistapa että toisen jaoksen tekemät prostituutiota ja ihmiskauppaa koskevat tutkimukset, joita ei sovi häiritä. Vähitellen kaikkien hermopaine kasvaa, sillä henkirikoksia tulee vielä lisääkin. Maria yrittää tasapainotella työn ja perheen välillä, sillä perheen asumisolot hiertävät edelleen mieltä, Antti viihtyy turhankin hyvin työpaikallaan Vaasassa ja yhä uudelleen joudutaan turvautumaan anopin apuun lastenhoidossa.

Mielestäni on mielenkiintoista miten rohkeasti Lehtolainen tarttuu erilaisiin aiheisiin, kuten juuri nyt tässäkin teoksessa prostituutioon. Jotenkin tuntuu, että Lehtolainen osaa ammentaa aina polttavista puheenaiheista teeman romaaniinsa ja käsitellä sitä hyvin lainopillisesta tai lainvalvojan näkökulmasta. Nuo seikat eivät kuitenkaan minulle nyt ihan riittäneet tämän romaanin kohdalla tekemään tästä erityisen huikeaa dekkaria. 

Maria Kallio on hahmona nimittäin jotenkin väsynyt. Tuntuu, että häntä ei kiinnosta mikään muu kuin työ. Samaan aikaan hän kuitenkin välillä onnistuu kaivamaan rahtusen aikaa ja ehtii hienosti multitaskingilla suorittaa vaikka mitä kotihommia lyhyessä ajassa sekä astua pullantuoksuisen äidin rooliin, mikä minusta tuntuu hieman falskilta. Jotenkin tuntuu, että Mariasta puuttuu kaikki se into, jolla hän ennen suhtautui lähes asiaan kuin asiaan. Minun käy hieman sääli Iidaa ja Tanelia, sillä Maria on äitinä melkoisen poissaoleva tyyppi.

En tiedä oliko virhe kuunnella kaksi Maria Kallio -dekkaria peräjälkeen, sillä minulla on taipumusta kaivata vaihtelua ja harvoin luenkaan mitään sarjaa useampia osia putkeen. Aionkin nyt pitää pienen tauon näiden dekkareiden suhteen, ja toivon sen auttavan, jottei tietyt yksityiskohdat Marian hahmossa ala ärsyttää liikaa. Lehtolainen kuitenkin osaa kirjoittaa kiinnostavasti, joten lopullisesti en halua Maria Kalliota hylätä.

♠♠♠