Ruokarouva

Enni Mustonen: Ruokarouva

430 s., Otava 2016

Syrjästäkatsojan tarinoita 4

kannen suunnittelu: Timo Numminen

kannen kuvat: Lehtikuva & Norra Solberga Hembygdsförening

 

Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoista alkaa muodostua minulle jo jonkinlainen vuoden tapaus, sillä tämä on jo neljäs kesä peräkkäin, kun olen innolla odottanut pääseväni lukemaan uutta Mustosta. Ruokarouva on nyt mielestäni kokonaisuutena melko erilainen kuin sarjan aikaisemmat osat, mikä johtuu Idan elämäntilanteesta. Teoksen päättyessä minulle jäi sellainen olo, että saatoin juuri hyvinkin lukea sarjan viimeisen osan. Yleensähän Mustosella on ollut tapana vihjata lopussa mitä Idalle seuraavaksi tapahtuu, mutta nyt en sellaista saanut haraviini.

 

On kulunut lähes kymmenen vuotta siitä, kun Idan pesti Albert Edelfeltin emännöitsijänä päättyi. Tuolloin Ida päätti matkata Ruotsiin ja aloittaa siellä elämänsä puhtaalta pöydältä, sillä hän oli raskaana ja muutto mahdollisti leskeksi tekeytymisen ja säästi lapsen ikäviltä leimoilta. Ruotsissa Ida emännöi erään vanhan herran kartanoa, kunnes mies sitten korkeassa iässä kuolee. Onnekseen Ida saa pienen perinnön ja päättää palata Kirsti-tyttärensä kanssa Suomeen. On vuosi 1914, eikä Ida osaa aavistaakaan millaisiin myllerryksiin Suomi vielä joutuu ja ihmiset sen mukana.

 

Idan elämä on siis nyt kovin erilaista paitsi äitiyden vuoksi niin myös taloudellisista syistä. Suomeen palattuaan Ida tahtoo perustaa täysihoitolan johonkin sopivaan huvilaan ja sen hän myös tekee. Nopeasti hän saakin muutamia asukkaita huvilaansa sekä löytää ympärilleen todellisten luottoihmisten piirin. Ida ei ole enää mikään tavallinen palkollinen, vaan hän on ihan vapaaehtoisesti valinnut haluavansa jatkaa toisten ihmisten ruoanlaittajana ja siivoojana - vaikkakin nyt omassa huvilassaan ja omilla ehdoillaan. Hänen ruokapöydässään istuu rinnakkain niin yliopisto-opiskelijaa kuin tunnettuja kulttuurivaikuttajia Leinon veljeksistä L. Onervaan ja Leevi Madetojaan. Vaikka Idan yhteiskunnallinen status onkin nyt kohonnut, ei hän silti ole ihan samalla viivalla esimerkiksi naapurin Viivi-rouvan kanssa, vaikka he ystäviä ovatkin. Idassa elää edelleen työläisen sielu, ja vaikka hän onkin osaansa tyytyväinen, niin Kirstille hän haluaa parempaa.

 

Ruokarouvassa päästään seuraamaan Idan vaiheita vuosina 1914-1918. Idan täysihoitola sijaitsee pienen matkan päässä Helsingistä, jossa poliittiset virtaukset todella kuohuttavat. Kaikuja ja konkretiaa siitä kantautuu myös täysihoitolan kulmille, mutta suurempaa hätää ei Idalla ja hänen ruokakunnallaan kumminkaan ole. Huvilan parvekkeelta hän syrjästä katsoo, kuinka Helsingissä leimuaa. Nyt Idasta onkin tullut hieman toisenlainen syrjästäkatsoja, joka yrittää tasapainoilla neutraalissa välimaastossa.

 

Pidin tämän teoksen hahmoja helposti lähestyttävinä ja aitoina tyyppeinä. Erityisesti tykästyin Haapaluoman Iisakkiin, joka auttoi Idaa saamaan huvilan kuntoon ja jäi vielä asumaan sivurakennukseen autellakseen Idaa maa- ja huoltotöissä. Iisakki on lähtöisin Pohjanmaalta ihan kuten Idakin, ja miehen leviä pohojalaanen murre tuo teoksen kerrontaan mielestäni mukavan säväyksen. Pidin myös Kirstistä, joka on samalla kertaa luonnonlapsi ja innokas koulutyttö, joka viihtyy yhtä hyvin lehmiä lypsämässä kuin kirjoja lukemassakin. Idan täysihoitolan asukkaatkin tuntuivat tulevan nopeasti tutuiksi, mutta naapurin pariskunnasta en erityisesti perustanut.

 

Ruokarouva on mielestäni todella mukaansatempaava osa jo ennestäänkin hienoon Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjaan. Mustonen on säilyttänyt läpi sarjan todella tasaisen ja hyvän kertojanotteen, enkä osaa sanoa olisiko joku sarjan osista ylitse muiden. Harvoin tulee lukeneeksi sarjaa, jonka kaikista osista pitää tasaisesti yhtä paljon! Nyt jäänkin sitten odottamaan jatkaako Mustonen vielä tätä sarjaa vai keksiikö hän vaihteeksi jotakin uutta. Ehkä seuraavaksi ääneen pääseekin Kirsti?

 

♠♠♠♠½