DIMIMY - Kaipaan

Estelle Maskame: DIMIMY - Kaipaan

375 s., Gummerus 2016

alkup. Did I Mention I Miss You?, 2016

suom. Sirpa Parviainen

 

Vaikka Estelle Maskamen kirjoittaman trilogian toinen osa DIMINY - Tarvitsen ei lunastanutkaan täysin odotuksiani ja olin jopa hieman pettynyt, odotin mielenkiinnolla päätösosaa DIMIMY - Kaipaan. Valitettavasti tämäkin teos tuntui jotenkin lattealta verrattuna trilogian avausosaan, joka antoi odottaa paljon. Ei tämäkään huono teos ole, mutta mielestäni Maskame ei ole pystynyt pitämään yllä samaa tasoa kuin ensimmäisessä osassa.

 

On jälleen kulunut noin vuosi siitä, kun Eden Munro näki Tyler Brucen. Avioliiton kautta sisarpuoliksi päätyneet nuoret olivat viettäneet ikimuistoisen kesän New Yorkissa, ja kun heidän salasuhteensa paljastui heidän ystävilleen, he päättivät kertoa itse asiasta perheelleen. Vastaanotto ei ollut kaikilta osin lämmin ja Tyler lähti yllättäen omille teilleen jättäen Edenin selviytymään yksin heihin kohdistuneiden negatiivisten kommenttien keskelle. Eden jaksoi pitää yllä toivoa, että Tyler ottaisi yhteyttä ja selittäisi, mutta kun kuukaudet vierivät, hän päätti luovuttaa ja keskittyä opintoihinsa Chicagon yliopistossa. Kesälomalla Santa Monicaan palannut Eden ei kuitenkaan ole ainoa, joka on tullut takaisin - myös Tyler on palannut.

 

DIMIMY kuvaa melko pitkälti paitsi Edenin ja Tylerin myös koko heidän perheensä yhteisiä välienselvittelyjä. Edenin ei ole helppo antaa Tylerille anteeksi sitä, että tämä lähti eikä edes ilmoittanut minne. Edenin isän taas ei ole helppo antaa anteeksi sen paremmin Edenille kuin Tylerillekaan sitä, että nämä menivät rakastumaan toisiinsa. Myöskään Tylerin veli Jamie ei suhtaudu tilanteeseen sopuisasti. Koko perhe on täysin sekaisin, eikä Tyler tunnu käsittävän millaisen myrskyn hän jätti taakseen lähtiessään.

 

Mielestäni DIMIMY ei ollut läheskään yhtä kiinnostava juonikuvioiltaan kuin etenkään ensimmäinen osa. Maskame onnistuu välittämään sinänsä hyvin perheriitojen turhauttavuuden, mutta jotenkin tuntui typerältä lukea kaikista uusista mutkista matkassa, kun kuitenkin koko ajan oli jotenkin ilmeistä, että kaikki asiat tulevat selviämään. Erityisesti Edenin ja Tylerin suhteen oli paikoin jopa pitkäveteistä lukea miten asiat eivät osa sujuakseen, kun kuitenkin koko ajan aavisteli, että kyllä se sopu vielä löytyy. Minua häiritsi myös Tylerin naiivius, sillä tyyppi tuntui vain odottaneen, että Eden odottaisi häntä vuoden ihan rennosti ja kaikki olisi ennallaan.

 

Jos minua häiritsi juonikuvioiden junnaavuus ja joidenkin hahmojen käytös, häiritsi minua myös  tekstissä vilisevät ylisanat. Kaikki on niin täydellistä koko ajan: täydelliset hampaat, täydellinen kroppa, täydellinen hymy (joka paljastaa täydelliset hampaat, tietenkin). En voi olla ihmettelemättä miten Maskame on jämähtänyt toistelemaan samantyyppisiä kuvauksia läpi kirjan, kun aikaisemmin hän on mielestäni kirjoittanut värikkäämmin.

 

Kokonaisuutena DIMIMY - Kaipaan oli ihan sujuvahko kirja, mutta kyllä tästä puuttui sitä kipinöintiä ja jännitystä, jota aikaisemmissa osissa on ollut. Olen kyllä tyytyväinen, että Edenin ja Tylerin tarina "päättyy" tähän, sillä välillä tuntui, että Maskamella ei enää ole hirveästi annettavaa heidän tarinalleen. Vaan kun trilogiaa ajattelee kokonaisuutena, niin kyllähän tämä oli selkeästi kahden nuoren kasvutarina, jossa heistä tuli aikuismaisia ja vastuullisia, joten sinänsä sama punainen lanka jatkuu kautta linjan.

 

♠♠♠½