sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Kesä kasiysi

Sirpa Saarikoski: Kesä kasiysi
176 s., Karisto 2017
kansi: Saana Nyqvist
 
Kesä kasiysi herätti kiinnostukseni, sillä siinä tapahtumien keskiössä on kirjastoauto ja kirjaston työt - mitäpä sitä muutakaan kirjastonhoitaja toivoisi! :-D Lisäksi teoksen kansi on mielestäni hieno, mikä entisestään innosti lukemaan. Odotin tästä kirjasta rentoa lukuelämystä ja sellainen tämä olikin, mutta ihan varauksettomasti en tähän kuitenkaan tykästynyt.
 
Kesä kasiysi kertoo rennolla elämänasenteella varustetusta kirjastoautonkuljettaja Katista, joka päättää pelastaa työkaverinsa Mikan sinkkuudelta ja etsiä tälle naisystävän. Omalta osaltaan hän on tyytyväinen sinkkuna, vaikka yöllisessä grillijonossa kohdattu Topias vaikuttaakin kiinnostavalta. Kesän kohokohta on festarit, jonne Kati on onnistunut haalimaan porukkaa niin työkavereista kuin kirjaston asiakkaistakin. Luvassa on rentoa kesämeininkiä, kasaritunnelmaa ja tietysti romantiikkaa.
 
Kesä kasiysi sijoittuu nimensä mukaan 1980-luvun loppuun ja kyllähän ajankohdan tunnistaa tarinasta hyvin, vaikka ei olisi tuota vuosikymmentä elänyt minuuttiakaan. Ajankuva tuntuu autenttiselta, mutta kieltämättä monta kertaa ajattelin, että ajankuvaa on korostettu hieman liikaakin: teos vilisee viittauksia mm. kasarimuotiin ja bändeihin. Vähemmälläkin olisi mielestäni pärjätty. Ehkä 1980-luvulla nuoruuttaan eläneelle tämä on todellinen nostalgiatrippi ja ihastuttaa viittauksillaan, mutta minun makuuni ajankohtaa oli korostettu liikaa, sillä jopa Katin kissa on nimetty kasarikuuluisuuden mukaan. Kirjastomaailman kuvaus tuntui myös autenttiselta, ja kirjailija onkin kirjastoalan opiskelija.
 
Juonen puolesta tarina on aika kevyt ja ennalta-arvattava, mutta kuitenkin ihan viihdyttävä ja hyväntuulinen. Toisinaan tarina etenee vähän nykien, joten siihen olisin sujuvuutta kaivannut, mutta pidin kuitenkin tämän teoksen kesäisestä tunnelmasta, josta oikeasti pystyin aistimaan lämmön, auringon ja nuoruuden.
 
 ♠♠♠½

ps. Vaikka päähenkilö Kati ei minua oikein miellyttänytkään, niin mainio musiikkimaku hänellä on! Päädyin nimittäin kuuntelemaan Modern Talkingia ja hyvältä kuulostaa. Monta tuttuakin biisiä on jo tullut vastaan, esittäjästä ei vaan ole aiemmin ollut aavistustakaan. :-D

4 kommenttia:

  1. Minulle 80-luvun nuorena tämä kirja oli ihana nostalgiatrippi! :) Ihastuin siihen kovasti. Mutta totta kyllä, että tiettyä ennalta-arvattavuutta tarinassa oli. Joka tapauksessa viihdyttävää ja rentoa luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, arvelinkin että kasarinuoret kokevat tämän varmasti eri tavalla kuin nuorempi väki. :)

      Poista
  2. Täällä ilmoittautuu yksi kasarinuori jota ilman muuta tämä kirja kiinnostaa :-D Toivon vaan ettei ole liian kevyt kun en ihan "viihdekirjallisuudesta" kuitenkaan tykkää... varmuuden vuoksi säästelen tätä kesäksi, kun silloin uppoaa keveämmätkin stoorit :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sama juttu, että kesällä kevyempikin kirjallisuus näyttäytyy aivan toisenlaisena kuin muina vuodenaikoina. :D Itse varasin juuri syksyn uutuuksiin kuuluvan tietokirjan Ysärikirja, ja uskon löytäväni siitä monta minulle hauskaa juttua. Olen syntynyt alkuvuodesta 1992, joten muistan kyseisestä vuosikymmenestä melko paljon. :-)

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.