Rose on poissa

Katja Kettu: Rose on poissa

284 s., WSOY 2018

kannen maalaus: Manuela Bosco

 

Juuri kun vuosi 2018 oli vaihtumassa uuteen ja raketit räiskyivät kiivaimmillaan, luin viimeiset sivut Katja Ketun Finlandia-palkintoehdokkaanakin olleesta uutuusteoksesta Rose on poissa. Lukuvuoden 2018 viimeiseksi jäänyt kirja on minulle yksi viime vuoden vahvimmista, vaikka ihan alkuun tuntuikin hieman vaikealta tottua teoksen rehevään kieleen.

 

Lempi on fintiaani, suomalaisen miehen ja intiaaninaisen tytär, joka lähti reservaatista nuorena tyttönä 45 vuotta sitten. Hänen äitinsä Rose oli juuri kadonnut ja isänsä Ettu menetti muistinsa. Vasta nyt, yllättävän puhelinsoiton saatuaan, Lempi palaa reservaattiin. Muistot lapsuudesta hyökyvät yli. Niistä ja yllättäen löytyneistä Rosen Lempille vuonna 1973 kirjoittamista kirjeistä alkaa muodostua kokonaisuus, joka alkaa vihdoin ehjätä Lempiä. Kovin sirpaleinen Lempi nimittäin on ollut, kuten elämänsäkin, sillä valkoisten keskuudessa hänestä on yritetty pestä pois intiaania eikä hän ole tuntenut oloaan koskaan täysin tervetulleeksi intiaanienkaan keskuudessa.

 

Teos rakentuu kirjeistä, joista osa on kirjoitettu helmikuussa 1973 ja osa elokuussa 2018. Ensimmäiset kirjeet ovat Rosen kirjeitä Lempille, Pikku Käpälälle, jälkimmäiset puolestaan ovat Lempin kirjeitä Jim Harmaaturkille.  Rosen katoamisen arvoitus on vaivannut etenkin muistinsa menettänyttä Ettua, mutta ei se ole muidenkaan muistista päässyt unohtumaan. Rosen kirjeiden löytyminen paljastaa lopulta Lempille mitä hänen äidilleen todella tapahtui, mutta Ettua tieto ei enää kykene tavoittamaan. Omissa kirjeissään Lempi purkaa sydäntään Jimille, joka työskentelee poliisilaitoksella, mutta joka ennen kaikkea on mies, josta olisi kerran voinut tulla Lempin polkukumppani.

 

Rosen tapaus ei ole ainoa katoamistapaus intiaanireservaatissa, sillä joukko muita intiaaninaisia ja -lapsia on myös poissa. Kukaan ei kuitenkaan tutki niitä kunnolla. Rosen katoamisen taustalta löytyykin jotain paljon suurempaa kuin mitä aluksi ajattelisi. Se osoittaa, että Rosen sydän oli suurempi kuin kenelläkään muulla ja oikeudentuntonsa korkealla. Katja Kettu yllättää lukijansa - tai ainakin minut - kun juonensäikeet punoutuvat yhdeksi ja paljastavat totuuden.

 

Katja Kettu on vahva kirjailija ja hänen tuotannostaan etenkin Kätilö on tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Sen olenkin lukenut peräti kahdesti. Rose on poissa on mielestäni yhtä väkevä teos kuin Kätilö. Se vangitsee otteeseensa pihtien lailla ja kuljettaa mukanaan intiaanireservaattiin, jonka miljöö tuntuu niin todelliselta, että sinne melkein sulautuu mukaan. Vahva suositus!

 

♠♠♠♠♠