Minä en pelkää

Niccolò Ammaniti: Minä en pelkää

272 s., Otava 2004

alkup. Io non ho paura, 2001

suom. Leena Taavitsainen-Petäjä 

Kartanon kruunaamattoman lukijan blogissa esiteltiin hiljattain tämä Niccolò Ammanitin teos, joka alkoi heti kiinnostaa minua. Kävin töissä hakemassa sen varastosta ja ajattelin, että luen pari ekaa sivua kokeillakseni kannattaako sitä lainata. Olisin voinut nauliutua siltä istumalta lukemaan vaikka koko kirjan. Jouduin todella pakottamaan itseni laskemaan kirjan kädestäni siltä erää. Ammaniti koukutti minut heti alkuunsa.

Kirja sijoittuu kuvitteelliseen italialaiseen pikkukylään vuonna 1978. On kesä, niin kuuma ja kuiva kuin kesä voi olla. Kotikylä Acqua Traverse näyttää pölyiseltä ja tukahduttavalta. Kylän lapset, heidän joukossaan kirjan kertoja Michele, yrittävät huvittaa itseään kisailemalla ja pyöräilemällä ympäriinsä. Eräänä kuumana päivänä lapset lähtevät keskinäisen vedonlyönnin tiimoilta alueelle, jolla eivät ole ennen käyneet. Tuolla retkellä 9-vuotias Michele tekee hylätyn rakennuksen liepeiltä löydön, jota ei oikein itsekään käsitä. Kenelle sellaisesta voisi edes puhua?

Minä en pelkää on teos, joka todella vie mennessään. Sen tunnelma tuo mieleen ilmanalan juuri ennen ukkosmyrskyä: painostava, tukala ja jyrähdystä enteilevä. Siitä huolimatta teos ei kuitenkaan ole liian ahdistava tai jännittävä. Ehkä se johtuu osin siitä, että se on kerrottu lapsen näkökulmasta: lapsen arkipäivän rutiinit jalkapallopeleineen ja päivällishetkineen suojelevat herkkää mieltä murehtimasta liikaa. Ja sitä paitsi Michelen äiti on turvallinen ihminen. Vaikka hänelle ei asiaansa saisikaan kerrottua, niin ainakin äiti luo elämälle turvalliset perusraamit.

Tästä teoksesta jää vahva jälkimaku ja tarina vaatiikin oman pohtimisensa ja pyörittelynsä vielä tovi lukemisen jälkeenkin. Juoni tuntuu oikeastaan jokseenkin huikealta, ehkä hieman epätodennäköiseltäkin, mutta kuitenkin se on jotenkin hyvin tosi. Siitä heijastuu ihmisen pyrkimys muuttaa elämäänsä paremmaksi melkeinpä hinnalla millä hyvänsä. Hahmotkin ovat onnistuneita. Päähenkilö Michelestä on erityisen helppo pitää hänen oikeudenmukaisuutensa vuoksi.

♠♠♠♠

Tällä kirjalla merkitsen Italian kolutuksi Seinäjoen kirjaston lukuhaasteessa.