perjantai 27. joulukuuta 2019

Kauneussalonki

Melba Escobar: Kauneussalonki - Manikyyrejä, mutanaamioita & murhia
5 h 56 min., Aula-kustannus 2018
alkup. La Casa de la Belleza, 2015
suom. Taina Helkamo
lukija: Minttu Mustakallio
kansi: Sanna-Reeta Meilahti
 
Melba Escobarin kirja kiinnitti huomioni kauniilla kannellaan ja kiinnostavan kuuloisella juonellaan. Päädyin lopulta kuuntelemaan kirjan äänikirjana Storytelistä, mutta oli hyvä, että minulla oli tämä kirja siinä rinnalla. Teoksen juonenkuljetus on sinänsä ihan selkeää, mutta tässä tapauksessa halusin välillä palata varmistamaan ja tarkentamaan jotain kirjasta. Kauneussalonki on jännäri, joka sijoittuu Kolumbian pääkaupunkiin Bogotaan. Sen keskiössä on kauneussalongissa työskentelevä Karen, joka saa hoitojen aikana sydäntään keventäviltä asiakkailta kuulla yhtä ja toista - ja lopulta vähän liikaakin.
 
Kauneussalongin hahmoissa oli näin äänikirjana välillä hieman haastava pysyä perillä, mutta mieleen painuu silti kirjassa kuvattujen naisten paikoin surullisetkin kohtalot heidän luoviessaan maailmassa, jossa valta on varakkailla. Sosiaalisen elämän todellisuus iskee välillä lujaa, minkä etenkin loppuratkaisu todistaa, mutta samalla kiemuroita oli kiehtova kuunnella. Olen huomannut, että Etelä-Amerikan maihin sijoittuva kirjallisuus on alkanut kiinnostaa minua juurikin niissä (välillä suoremmin ja välillä "rivien välissä") kuvattujen yhteiskunnallisten asioiden takia.
 
Kauneussalonki ei ole ollenkaan niin kepeä jännäri kuin nimen perusteella voisi olettaa. Tämä kirja kätkee sisäänsä monenlaista valtataistelua, pyrkimystä parempaan elämään, tarttumista toivoon kuin hukkuva pelastusrenkaaseen, isojakin vääryyksiä, pelon ilmapiiriä ja uhkaavaa tunnelmaa. Jokaisen ihmisen luontainen halu olla onnellinen kääntyy onnea epätoivoisesti tavoittelevia ihmisiä vastaan julmasti ja säälimättömästi, joiltakin vieden mahdollisuuden onneen ainiaaksi.
 
♠♠♠

4 kommenttia:

  1. Minulle Kauneussalonki oli yksi parhaista viime vuonna lukemistani trillereistä! Jännäreissä muuten pitääkin pystyä välillä palaamaan taaksepäin ja tarkistamaan, että mitenkäs se ja se asia olikaan... joten ehkä jos joskus päädyn kuuntelemaan äänikirjoja, kuuntelen mieluiten jotain muuta kirjallisuutta! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä yleensä ihan sujuvasti kuuntelen tai luen itsekin jännäreitä palaamatta välillä taaksepäin. Itselleni jännärit ovat suorastaan suosikkikuunneltavaa, mutta tämä oli jotenkin haastava. :)

      Poista
  2. Tämä oli kiinnostava dekkari. Kolumbia/Bogota oli minulle ihan uusi kirjamiljöö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, miljöö oli ihan uutta! En olisi tähän kirjaan välttämättä tarttunut ilman lukuhaastetta, joten kyllä nuo haasteet vain saavat laajentamaan lukemistoa. :)

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.