Tinna

Satu Rämö: Tinna

Hildur-sarjan 5. osa

WSOY 2025

Satu Rämön Hildur-sarjan viides osa Tinna on mielestäni paras tähän mennessä. En oikein osaa edes tarkemmin sanoa miksi niin on, mutta ainakin Tinna on jännittävämpi kuin edelliset osat, joten ehkä syy on siinä.

Syrjäisestä laaksosta löytyy korppien runtelema ruumis. Kuolema näyttää tapaturmalta, mutta vaisto sanoo Hildurille toisin. Tapauksessa on jotakin tuttua ja lopulta yksi yksityiskohta johdattaa Hildurin oivalluksen äärelle. Samalla hän joutuu kohtaamaan myös oman menneisyytensä, sillä jäljet johtavat hänen uransa alkuaikoihin  Reykjavikissa. Myös Tinnan menneisyydessä on omat painolastinsa, joiden selvittämiseen hän pyytää Hildurilta apua.

Tässä kirjassa rikosjuoni kietoutuu mielenkiintoisella tavalla eri vuosikymmenille ja islantilaisen mytologian ympärille. Tykkäsin tosi paljon tämän kirjan eri juonisäikeistä, ja aivan erityisesti pitää mainita se, että nyt päästiin kunnolla kurkistamaan Hildurin ihan omaan menneisyyteen eikä hänen menneisyyteensä osana perheensä vaiheita. Kiinnostavaa oli myös se, miten Hilduria ja heidän yhteistä perhehistoriaansa kuvattiin nyt Tinnan näkövinkkelistä. Se tuo heihin kaikkiin uusia ulottuvuuksia.

Jännityskertoimia tässä riitti aiempia osia enemmän ja muutaman kerran tilanne tiivistyi jopa siinä määrin, että huomasin kiihdyttäväni lukuvauhtiani ja kiitäväni "hermostuneena" rivejä eteenpäin. Tämän jälkeen syksyllä ilmestyvän Dísan ylle kasautuu kyllä paljon odotuksia. Pääsin jo sen varausjonoon aika hyviin asemiin, joten syksylle on jo tiedossa jotakin mitä odottaa kirjarintamalta.

Lukupiirikirja: Ei enää Eddy

Édouard Louis: Ei enää Eddy

Tammi 2019

alkup. En finir avec Eddy Bellegueule, 2014

suomentanut Lotta Toivanen

Luimme maaliskuun lukupiirikirjana Édouard Louisin omaelämäkerrallisen romaanin Ei enää Eddy. Se näkyi suomeksi ilmestyttyään paljonkin minun somesyötteissäni samoin kuin Louisin myöhemmin ilmestyneet teokset, mutta ei ole kyllä tullut ennen tätä tutustuttua yhteenkään niistä. Tämän kirjan perusteella voisin lukea häneltä muitakin teoksia, mutta en ihan heti perään. Ei enää Eddy ei nimittäin päästä lukijaansa helpolla.

Kyseessä on siis omaelämäkerrallinen romaani, joka kuvaa nuoren Eddyn kasvuvaiheita lapsesta teini-ikäiseksi. Teos lähtee liikkeelle kiinnostavasti, oikein nykäisee mukaansa. Teksti on hyvää ja alun teemat todella kiinnostavia. Eddy kokee jo varhain erillisyyttä omasta perheestään, sillä hänen arvomaailmansa on rakentumassa aivan toisenlaiseksi. Perhe elää köyhyydessä ja niin heitä kuin muitakin ihmisiä Eddyn lähipiirissä vaivaa tietynlainen näköalattomuus. Ylisukupolviset taakat estävät tavoittelemasta toisenlaista elämää. Kouluttamattomuus ja raskas tehdastyö ovat edessä jokaisella.

Eddy kokee erillisyyttä muista myös orastavan homoseksuaalisuutensa vuoksi. Se on tärkeä teema, mutta minun mielestäni seksuaalisen heräämisen kuvaus oli paikoin liiankin räikeää ja tarpeettoman suoraa ja yksityiskohtaista. Lukupiiriläisistä moni sanoi kokeneensa samoin. Nuori Eddy tekee kaikkensa "parantuakseen" homoudesta, mutta ei se tietenkään auta. Yksi lukupiiriläisistä totesi todella osuvasti, että tämä kirja pitäisi luetuttaa kaikilla niillä, jotka ajattelevat, että homoseksuaalisuus on asia, josta voi jotenkin parantua. Olen samaa mieltä.

On helppo nähdä miksi tämä teos on ollut niin kohuttu ja ravisteleva, mutta muuten tämä ei suinkaan ole mikään helppo lukupala. Alle 200 sivua, mutta niin mieleenpainuva ja ajatuksia herättävä. Minua kiinnostaisi kyllä lukea ainakin Louisin isästään ja äidistään kirjoittamat teokset.

Varastettujen hetkien puutarha

Liina Putkonen: Varastettujen hetkien puutarha

Kielokoski 2

Tammi 2024

Luin syksyllä 2023 Liina Putkosen Kielokoski-sarjan avausosan Unohdettujen unelmien kirjasto, jossa pidin erityisesti miljööstä, kyläläisten keskuuteen muodostuvat yhteishengestä, kirjallisuuden ja kirjojen vahvasta läsnäolosta sekä menneisyyden palapelistä, joka päähenkilö Ainalla oli ratkottavanaan. Nyttemmin tuntuu ehkä hieman käsittämättömältä, että miten tulin tarttuneeksi sen jatko-osaan vasta nyt!

Varastettujen hetkien puutarha viehättää samoista syistä kuin edeltäjänsä, mutta kieltämättä tässä oli sellaisia juoniasetelmia, jotka sätivät minua keskushermostoon melko tavalla. Ainan hankala ihmissuhdetilanne Maunon kanssa ja miehen jopa syyllistävä ja epäreilu käytös häntä kohtaan ottivat oikein tosissaan pattiin.

Onneksi Ainan ympäriltä kuitenkin löytyy myös niitä ihmisiä, joihin hän voi tukeutua. Suru äidin kuolemasta on hänen elämässään edelleen läsnä, vaikka hän on mennyt askel kerrallaan eteenpäin. Uusiakin tuulia puhaltaa, kun paikkakunnalle ilmestyy henkilö, joka voi auttaa ratkomaan samaan menneisyyden palapeliä, jonka ratkaisemiseksi myös Ainan äiti jätti vihjeen.

Olin jotenkin unohtanut, miten isosti äidin menetys on Ainan elämässä läsnä. Se on tietysti hyvin ymmärrettävää, mutta kun on itsekin joutunut hyvästelemään äitinsä äkillisesti ja tuntee saman kipeän kohdan itsessään, niin asiaan törmääminen kevyeksi ja rentouttavaksi aiotussa lukuhetkessä ei ole se mitä ensimmäisenä odottaa. Putkonen kuitenkin käsittelee asiaa kauniisti ja mielestäni myös samaistuttavasti, mikä tuntui minusta hyvältä.

Haluan jatkaa tämän sarjan parissa ja sijoittaa loputkin palaset paikoilleen, mutta se saa odottaa ainakin loppuvuoteen. Hiljaisten tarinoiden tupa nimittäin sijoittuu talviselle Kielokoskelle, eikä minua juuri nyt kevään koittaessa talvimaisemat houkuta. 

Vaikka henki menisi

Holly Jackson: Vaikka henki menisi

Tammen äänikirja 2026

alkup. Not Quite Dead Yet

suomentanut Leena Ojalatva

äänikirjan lukijana Anna-Riikka Rajanen

Kun luin viimeisen osan Kiltin tytön murhaoppaasta, olin lähes mykistynyt. Kiltti tyttö, kohta kuollut oli huikean hyvä, looginen, oivaltava ja todella jännittävä. Se alkoi olla jännärinä jo niin tiivistä kamaa, että lähtökohtaisesti aikuisille suunnatun jännärin kirjoittaminen tuntui olevan Jacksonilta vain ajan kysymys. (Ja sanottakoon, että mielestäni Kiltin tytön murhaoppaat sopivat myös erinomaisesti aikuisille, vaikka ne mm. kirjastoista löytyvät monesti nuorten aikuisten hyllystä.)

Vaikka henki menisi on todella mukaansatempaava kirja. Se koukuttaa heti ensi sivuilta alkaen niin, että pitkästä aikaa minun piti oikein keksimällä keksiä itselleni sellaista puuhaa, jonka kanssa pystyisin jatkamaan äänikirjan kuuntelua. Kirjan alkuasetelma on hätkähdyttävä: Halloweenin iltana 27-vuotiaan Jet Masonin kimppuun hyökätään hänen omassa kodissaan, minkä seurauksena hän saa vakavan päävamman. Lääkärit toteavat, että Jet tulee kuolemaan viimeistään viikon kuluttua päävammansa komplikaatioihin. Leikkaus olisi riskialtis ja lopputulos luultavasti sama kuin ilman leikkausta. Niinpä Jetillä on 7 päivää aikaa ratkaista oma murhansa, sillä murhaksi tapaus muuttuu, kun hän kuolee.

En muista aikaisemmin törmänneeni tällaiseen juoniasetelmaan, mutta hurja miten vangitseva se onkaan! Jet on mielenkiintoinen hahmo, sillä hän on toisaalta hyvin määrätietoinen, mutta kuitenkin samaan aikaan hänen on vaikea saada asioita valmiiksi asti. Siksi hänelle on erityisen tärkeää hoitaa edes yksi asia loppuun asti ennen kuin hän kuolee, jotta hän saisi tuntea saaneensa jotakin aikaan. Jetin hahmo paljastuu kirjan myötä koko ajan monisyisemmäksi.

Pidin tästä kirjasta todella paljon. Jossakin kohtaa arvasin syyllisen, mikä hieman latisti jännitystä, vaikka motiivia en arvannutkaan. Pikkukaupungin salaisuudet ja kuoleman kanssa kilpajuoksua käyvä nuori nainen tekevät tästä kuitenkin yhden mieleenpainuvimmista jännäreistä, jonka olen koskaan lukenut. Vahva suositus niin Jacksonin aiempien kirjojen ystäville kuin jännityksennälkäisillekin!

Aaveiden Rauma

Saana Jaakkola & John Swallow: Aaveiden Rauma - Kummitustarinoita pitsikaupungista

kuvittanut Suvi Kari

Haamu 2021

mainos, kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta vuonna 2021

Sain vuonna 2021 Haamu-kustannukselta arvostelukappaleen Saana Jaakkolan ja John Swallow'n kirjoittamasta kirjasta Aaveiden Rauma: Kummitustarinoita pitsikaupungista. Kirja odotteli kuitenkin lukemistaan aina tähän vuoteen asti, vaikka muuten olen kyllä kaikki Haamu-kustannuksen julkaisemat "aavekaupunkikirjat" lukenut. Ehkä se johtuu siitä, että Rauma on minulle vieras kaupunki. Tiesin etukäteen lähinnä pitsit ja Rauman Lukon, mutta tämän kirjan jälkeen kaupunki on minulle hieman tutumpi.

Aaveiden Rauma esittelee 10 kohdetta, joissa perimätiedon mukaan kummittelee. Joidenkin kohteiden historia yltää jopa satojen vuosien taakse, mutta on mukana uudempiakin rakennuksia, joiden vaiheisiin liittyvät ihmiset eivät ole osanneet päästää niistä irti. Osa kummittelukokemuksista on aivan viime vuosilta, joten näyttää siltä, että jotkut eivät ole saaneet rauhaa vieläkään.

Raumalla on pitkä historia merellisenä kauppakaupunkina, mikä tulee selkeästi ilmi myös monista tähän kirjaan valikoituneista kohteista. Vaikka minua kiinnostaakin rajatieto ja erityisesti aaveet, pidän näistä aavekaupunkikirjoista erittäin paljon myös siksi, että niiden kautta perimätieto pysyy muistissa ja pääsee kurkistamaan kohteiden menneisyyteen. Historian kannalta pidänkin näitä kirjoja luotettavina, koska lähteet mainitaan kirjojen lopussa. Aaveista jokainen voi ajatella haluamallaan tavalla.

Erityisen kiinnostavia kummittelukohteita Raumalla ovat tämän kirjan perusteella mielestäni Pyhän Ristin kirkko, kaupparakennus Iso-Tolwane sekä Rustilan kartano. Minua kyllä todella kiinnostaisi käydä kurkistamassa kauppapuotiin ja tunnustella pystynkö itse aistimaan jotakin erikoista, vaikka samaan aikaan ajatus tuntuukin hieman hyytävältä. Kenties vielä joskus suuntaan kesälomareissulle ihmettelemään Raumaa ja sen historiallisia kohteita!

Pariisin ihanin suklaakauppa

Jenny Colgan: Pariisin ihanin suklaakauppa

Gummerus 2025

alkup. The Lovelies Chocolate Shop in Paris

suomentanut Laura Ekberg

Kuuntelin ennen joulua Jenny Colganilta ihanan jouluisen kirjamysteerin Täydellisen joulukirjan metsästys, jonka innoittamana päätin kuunnella myös Pariisin ihanimman suklaakaupan. Tämä oli ihan kiva kuunneltava, vaikkakaan ei erityisen mieleenpainuva.

Päähenkilö on Anna Trent, joka työskenteli aikaisemmin englantilaisessa suklaatehtaassa ja oli erittäin hyvä työssään. Hänelle sattui kuitenkin traumaattinen onnettomuus, jonka vuoksi työ suklaatehtaassa ei enää ollut vaihtoehto. Sairaalassa ollessaan hän tapasi entisen ranskanopettajansa Clairen, jolla on suhteita pariisilaiseen suklaapuotiin. Kun Anna saa sieltä paikan, hän pakkaa tavaransa ja lähtee yrittämään uutta alkua.

Tässä kirjassa oikeastaan kaikki on ihan kivaa. Juoni etenee mukavasti, Pariisi on miljöönä toimiva, henkilöhahmoissa on väriä ja kyllä tämä tarjosi minulle myös sitä viihdettä, jota odotinkin saavani. Kuitenkin koen, että moni asia jäi tässä turhan ohueksi. Ehkä se johtuu siitä, että Colgan kuljettaa vuorotellen sekä Annan että Clairen Pariisiin, jolloin kummankaan tarinaan ei ehditä paneutua niin paljon kuin Colganin ripottelemat vihjeet ja koukut antaisivat olettaa.

Lukupiirikirja: Sudenraudat

Päivi Alasalmi: Sudenraudat

Gummerus 2021

Luimme helmikuun lukupiirikirjana Päivi Alasalmen historiallisen romaanin Sudenraudat, joka kertoo 1880-luvun traagisista tapahtumista, jolloin susi tai susipari surmasi 22 lasta Turun seudulla. Kirjavalinta osoittautui yllättävänkin ajankohtaiseksi siinä mielessä, että tammikuussa 2026 suden ympärivuorokautinen rauhoitus päättyi ja jo parin viikon aikana useat kiintiöt tulivat täyteen. Keskustelu sudenmetsästyksen sallimisesta, mittakaavasta tai tarpeellisuudesta on oma lukunsa, me keskityimme tähän romaaniin, vaikka toki keskustelussa tilanteet peilautuivat menneestä nykyisyyteen ja toisinpäin.

1880-luvun Suomi on aatteiden ja toiminnan aikaa. Sanomalehti toimittaa ajankohtaista tietoa kansalaisille välillä hyvinkin värikkäästi ja puolueellisesta näkökulmasta. Kuitenkin yksi asia yhdistää kansan kerrokset. Kun tietoja aina vain uusista suden surmaamista lapsista alkaa kuulua Turun seudulta, on yleinen mielipide selvä: jotain pitää tehdä, susista on päästävä eroon.

Torppareiden sudenmetsästysintoa ruokkii susista luvatut tapporahat, joiden turvin perhe pysyisi leivänsyrjässä pitkään. Kartanonisäntiä ja muita silmäätekeviä puolestaan ajaa enemmänkin halu tulla muistetuksi sankarina, joka lopettaa pelon aikakauden. Miehiä vilisee Mynämäen metsissä, mutta susi on ovelampi.

Alasalmi kirjoittaa erittäin onnistunutta ajankuvaa. On helppo mennä hahmojen nahkoihin ja elää heidän tuntojaan, mutta Alasalmi ei tee sudestakaan yksiselitteistä hahmoa. Kun jahti käynnistyy, sitä huomaa jännittävänsä yhtä paljon kummankin osapuolen puolesta. Ylipäätään tämä romaani oli mielestäni todella jännittävä, sillä Alasalmi osaa kyllä luoda mielikuvitusta ruokkivia kohtauksia metsätaipaleille ja pihan pimeisiin perukoihin.

Alasalmen romaani on todella mukaansatempaavaa, jännittävää ja ajatuksia herättävää luettavaa. Teos on tosipohjainen ja olen aikaisemmin lukenut juurikin näistä 1880-luvun tapahtumista Jouni Tikkasen tietokirjan Lauma, joten tietyt asiat olivat kyllä tiedossa. Romaani kuitenkin ehkä jopa hieman yllättää sillä, miten hienosti siitä välittyy erilaisia tunteita. Minulle Sudenraudat oli helmikuun (ja koko alkuvuoden) paras teos.

Ruoho on aina vihreämpää

Ruth Jones: Ruoho on aina vihreämpää

Bazar 2025

alkup. Never Greener, 2018

suomentanut Jade Haapasalo

Ruoho on aina vihreämpää on Ruth Jonesin uusin suomennettu romaani. Luin sen helmikuun alussa pikaista vauhtia, sillä kuten aikaisemminkin, Jonesin vetävä kirjoitustyyli vei mukanaan. Tarina etenee vauhdikkaasti, mikä todella viehätti minua hitaasti edenneen Ruth Waren jännärin Nainen huoneessa 11 jälkeen. Juonenkäänteissä sen sijaan on paljonkin sellaista, mikä kääntyy minulle aika vastenmieliseksi.

Kate Andrews on tunnettu näyttelijätär, joka tukahduttaa tunteitaan pakkomielteiseen liikuntaan. Hän ei ole täysin avoin edes puolisolleen, vaan heidän välillään tuntuu moniakin jännitteitä, varsinkin kun puoliso tietää Katen tavoista vältellä syömistä ja urheilla uupumukseen asti. Heillä on pieni tytärkin, mutta silti Katen mieli palaa aivan johonkin muualle kuin perheen pariin.

Callum on reilu viisikymppinen opettaja ja aikuistuvien lasten isä, jolla on takanaan pitkä avioliitto vaimonsa kanssa. Heillä on taustallaan vakava aviokriisi, joka johtui Callumin syrjähypystä kauan sitten. Määrätietoisesti Callum on keskittynyt perheeseensä ja päättänyt unohtaa... Katen.

Varoittamatta Katen ja Callumin tiet kohtaavat, kun Kate on kouluvierailulla vanhassa koulussaan. Tuo kohtaaminen johtaa toiseen ja taas kolmanteen. Kate on valmis riskeeraamaan kaiken Callumin vuoksi, eikä Callumistakaan ole vastustelemaan, vaikka järki sanoo toista. Kun kaikki paljastuu, ovat seuraukset peruuttamattomat.

Tykkäsin paljon nopeasti etenevästä juonesta, napakoista luvuista ja monet henkilöhahmotkin olivat varsin okei. Kuitenkin tällaisesta systemaattisesta pettämisestä lukeminen ei tuntunut mitenkään mukavalta. Ajattelin vain heidän puolisoitaan, jotka väistämättä tulisivat särkemään sydämensä, kun totuus selviäisi. Jones ei tee Katesta ja Callumista mitään yksiselitteisiä pahiksia, vaan heidän hahmoissaan todella on monenlaisia kulmia, mutta silti minun on vaikea löytää mitään puolustusta sille, että rikkoisi puolisoaan kohtaan tällä tavalla.

Jäi siis hieman ristiriitainen olo, sillä alussa olin tosi innoissani tästä ja sitten juonenkäänteet johtivat toisenlaisiin tunteisiin. Halusin kuitenkin koko ajan kuumeisesti tietää miten kaikki päättyy, joten tarina kyllä veti puoleensa loppuun asti.

Lukupiirikirja: Pikkupappilassa

Anni Swan: Pikkupappilassa

WSOY 1978

ensimmäinen painos julkaistiin vuonna 1922

Luimme tammikuun lukupiirikerralle vapaavalintaisesti jonkin Anni Swanin nuortenkirjoista. Tällaista vapaavalintainen kirja yhteiseltä kirjailijalta -teemaa oli toivottu, samoin Anni Swania. Itse valitsin hänen kirjoistaan teoksen Pikkupappilassa, jolle on olemassa jatko-osa nimeltä Ulla ja Mark. Senkin ajattelin jossakin kohtaa lukea.

Pikkupappilassa on perinteinen tyttökirja, jossa seurataan päähenkilön ja hänen perheensä arkista elämää. Takakansi sovittelee päähenkilön viittaa 12-vuotiaan Ullan harteille, mutta mielestäni yhtä keskeisiä ovat hänen sisarensa Minna, Martta, Liisi ja vieläpä pikkuinen Lottikin. He ovat keskenään erilaisia, mutta toimeliaita tyttäriä, joista on suuri apu perheen kotona pikkupappilassa.

Mielestäni Swan ottaa tässä teoksessa enemmän tai vähemmän näkyvästi yhteiskunnallisesti kantaa sääty-yhteiskuntaan ja rikkaiden ja köyhien vastakkainasetteluun. Henkilöhahmoista moni on kärjistetysti hyvä tai epämiellyttävä, ja usein juuri hyväosaiset näyttäytyvät epämiellyttävinä ja ystävällisyytensä unohtaneina, kun taas köyhät ovat sydämeltään hyviä ja ystävällisiä.

Arkisen elämän mausteeksi Swan on kirjoittanut niin rakkautta kuin tuhkimotarinaakin. Tapahtuu kihlaus, syrjitty löytää paikkansa ja menetetty sukukartanokin pääsee taas hyviin käsiin kuin ihmeen kaupalla. Tällaista kirjaa on siinä mielessä rentouttavaa lukea, että voi koko ajan luottaa asioiden kääntyvän parhain päin. Se on tässä ajassa aika kutsuva ajatus.

Tätä kirjaa lukiessani löysin siitä vaikutteita niin L.M. Alcottin Pikku naisista kuin myös L.M. Montgomeryn Runotytöistä ja ehkä Anna-sarjastakin. Mielleyhtymä tulee paitsi Ullan sisarussarjasta, jossa on samanlaisia persoonia kuin Pikku naisten katraassa, mutta myös perheen hyväntahtoisuudesta ja taloudellisesta tilanteesta. Tuhkimotarinat, unelmointi ja monin paikoin tunnelmakin muistuttavat Montgomeryn tuotannosta. Ilmeisesti Swan todella piti heitä esikuvinaan, joten vaikutusten näkymistä ei voine välttää.

Kaiken kaikkiaan Swan oli mukavaa lukemista lukupiirin joulutauolle. Jokainen esitteli lukemansa kirjan ja summasimme yhteen niiden aiheita ja tunnelmia. Kivan erilaista keskustelua.

Nainen huoneessa 11

Ruth Ware: Nainen huoneessa 11

Otava 2026

alkup. The Woman in Suite 11

suom. Antti Saarilahti

Ruth Waren kaikki (suomennetut) jännärit lukeneena olen tullut siihen tulokseen, että hänen teostensa taso on varsin vaihteleva. Osa niistä on hyvinkin nerokkaita ja piinallisen jännittäviä, osa taas joko ennalta-arvattavia ja/tai tylsiä. Nainen huoneessa 11 kuuluu jälkimmäiseen ääripäähän, mistä minun ei sinänsä pitäisi olla yllättynyt, sillä onhan se jatkoa yhdelle hänen heikoimmista teoksistaan.

Nainen hytissä 10 ei minua aikanaan siis erityisesti vakuuttanut eikä siitä tässä vaiheessa ollut enää minkäänlaista muistijälkeä, joten Nainen huoneessa 11 tuli luettua aika puhtaalta pöydältä omana teoksenaan. Perusteellisesti Ware palautteleekin lukijan mieleen aikaisempia tapahtumia, joten varsinaisen jännärijuonen alkua saa odotella pitkään.

Lo Blacklock on viettänyt viime vuodet kotona lastensa kanssa. Hän on kyllä yrittänyt paluuta työelämään ja etsinyt toimittajantöitä, edes keikkaluontoisia, mutta huonolla menestyksellä. Viimeisin hitti oli hänen kirjansa kohtalokkaan risteilyn tapahtumista, mutta paikallaan polkemisen tunne vaivaa jo vähitellen Lota. Kun hän saa kutsun luksushotellin avajaisiin Sveitsiin, tuntuu tuo uskomattomalta mahdollisuudelta palata toimittajantöiden pariin. Pienen epäröinnin jälkeen hän päättää tarttua tilaisuuteen, mutta melko pian Lo saa huomata, että häneltä halutaan ihan jotain muuta kuin huippureportaasia hotellin avajaisista.

Nainen huoneessa 11 on yksinkertaisesti tylsä kirja. Liikaa sivuja ja aikaa tuhlataan vanhan kertaamiseen, kun pitäisi jo kiireen vilkkaa olla punomassa todellista jännityksen verkkoa. Omat tukalat käänteensä tässä toki tulee ja Lo joutuu vaikeisiin tilanteisiin, mutta niistäkin tuntuu lopulta puuttuvan terävin kärki. Luin kirjan loppuun oikeastaan lähinnä siksi, että olen kaikki muutkin Waren kirjat lukenut.

Minua hämmästyttää suuresti tämä Waren tuotannon vaihteleva taso. Miten on mahdollista, että välillä ulos pääsee suoranaisia huteja? Ehkä Waren kustantaja uskoo, että huipputeokset korvaavat kyllä nämä lipsahdukset, pääasia että uutta tulee tasaista tahtia? En tiedä, mutta olen hämmentynyt, koska en keksi yhtäkään toista kirjailijaa, jonka kohdalla olisin törmännyt näin selkeään tasovaihteluun.

Kadonnut sisar

Lucinda Riley: Kadonnut sisar

Seitsemän sisarta, osa 7

Bazar 2021

alkup. The Missing Sister

suomentaneet Hilkka Pekkanen ja Tuukka Pekkanen

Luin tammikuun suur-urakkana Lucinda Rileyn Kadonneen sisaren, jonka lainasin jo viime kesän lomalukemiseksi, mutta se sitten jäi. Tammikuun pakkasilla oli kyllä mukava käpertyä viltin alle takan ääreen ja antaa tarinan viedä. Kadonnut sisar on mielestäni ehkä jopa sarjan heikoin osa, mutta kyllä tämäkin vei mennessään.

Papa Saltin kuoleman vuosipäivä lähestyy ja D'Aplièsen sisarukset yrittävät löytää puuttuvan seitsemännen sisarensa kutsuakseen tämän mukaan isänsä muistoksi järjestettävään tilaisuuteen. He saavat isänsä lakimieheltä vihjeen, jonka mukaan puuttuva sisar löytyisi Uudesta-Seelannista. CeCe tapaakin sikäläisellä viinitilalla nuoren Mary-Katen, joka ikänsä puolesta sopisi heidän sisarekseen. Mary-Katen äiti ei kuitenkaan tunnu haluavan kertoa enempää tyttärensä syntyperästä. Kerta toisensa jälkeen hän muuttaa suuntaa, kun joku siskoksista yrittää tavoittaa häntä.

Toisessa aikatasossa seurataan irlantilaisen Nuala Murphyn vaiheita. On vuosi 1920 ja vapaudenkaipuu laittaa irlantilaiset toimimaan. Nualan kotitalo on IRA:n salainen turvatalo, mikä asettaa heidät kaikki suureen vaaraan. Aate on kuitenkin pelkoa vahvempi, mutta Nualan maailmankuva saa uusia sävyä, kun hänet palkataan avustajaksi brittiperheen sodassa vammautuneelle pojalle.

Pidin tässä kirjassa erityisesti Nuala Murphyn vaiheiden seuraamisesta ja ylipäätään menneisyyden aikatasoista. Kokonaisuudessa olisi kuitenkin ollut paljonkin tiivistämisen varaa, kun sisarukset jahtaavat Mary-Katen äitiä ympäri maailmaa vastausten toivossa. Tuo koko kuvio tuntui lähinnä typerältä ja mielenkiinto siihen hiipui nopeasti, vaikka sinänsä Rileyn ratkaisu kirjoittaa teoksensa vuorotellen kaikkien sisarusten ja muutaman muun hahmon näkövinkkeliin oli ihan kiinnostava.

Luettuani kirjan loppuun, olin hieman typertynyt. Blaah, tässäkö tämä oli? Onneksi tulin lukeneeksi kirjan siinä vaiheessa, kun on jo varmaa, että tämä on saanut jatkoa. Työkaveri lohdutti, että vaikka tämä hänenkään mielestään ei ole sarjan parasta antia, niin Papa Saltin tarina tulee korvaamaan kaiken. Ripustaudun tähän toivoon ja aion vielä tämän vuoden aikana lukea sarjan loppuun.

Varkaat

Taina Niemi: Varkaat

Otava 2025

Vuoden ensimmäisenä kirjana luin tänä vuonna Taina Niemen nuortenromaanin Varkaat. Pidin Niemen aiemmasta nuortenromaanista Ämpärikesä, joten halusin lukea tämänkin. Varkaat on tiivistunnelmainen romaani, jossa kahden erilaisen nuoren maailmat törmäävät.

15-vuotias Luka käy koulua ja työskentelee ostarilla burgerinpaistajana. Yksinhuoltajaäidin talous on tiukilla, joten taloudellinen apu on tarpeen. Samalla Luka pystyy välillä tarjoamaan pikkusiskolleen jotakin spesiaalia, burgerin aina silloin tällöin. Timanttiinsa hioutuneet rutiinit kuitenkin sotkeutuvat, kun työpaikalla aloittaa uutena työntekijänä Amanda. Hemmoteltu ja mukavaan elämään tottunut tyttö ei tunnu tajuavan mitään todellisesta elämästä.

On Amandallakin kipupisteensä. Mikään ei oikein tunnu miltään ja jännitystä haetaan välillä kyseenalaisin keinoin. Kaikkein rakkainta on oma koira Pablo, joka ainoana tuntuu todella ymmärtävän häntä. Yllättäen Amanda huomaa, että Lukan kanssa syntyy yhteys, jollaista ei muiden ihmisten kanssa synny. Luka ei ehkä olekaan ihan niin outo hiippari kuin Amanda on olettanut.

Tykkäsin tosi paljon tästä kirjasta, mutta kylläpä se verkko, johon Lukakin tahtomattaan sotkeutuu, oli ahdistavaa luettavaa. Ei siis mikään juuri ennen nukahtamista luettavaksi sopiva teos ainakaan minulle. Pidin kuitenkin ihmissuhteiden kuvauksesta, olkoonkin, että osa ihmissuhteista ei ollut välttämättä hyväksi kaikille osapuolille. Niemi kuvaa taitavasti tuntoja ja sosiaalisia kohtaamisia.

Varkaat on mieleenpainuva romaani nuorista, jotka etsivät paikkaansa maailmassa. Onneksi asiat kääntyivät lopulta parhain päin, mutta kyllä sydäntä välillä kylmäsi ja jäyti kovasti, kun asiat menivät oikein solmuun. Niemen seuraavia teoksia odotellessa!

Tähtihauta

Kristina Ohlsson: Tähtihauta

Hovenäsetin lapset 2

WSOY, 2025

alkup. Stjärngraven

suom. Pekka Marjamäki

Kristina Ohlssonin Hovenäsetin lapset -trilogia on nuorille suunnattua jännityskirjallisuutta, mutta toimii mainiosti myös aikuiselle lukijalle. Ensimmäisessä osassa koin jännityksen hieman lässähtävän loppuvaiheessa, mutta tämä toinen osa Tähtihauta kyllä pitää otteessaan loppuun asti. En kokenut tätä ihan niin jännittäväksi kuin Ohlssonin teokset osaavat olla, mutta pidin ratkottavasti arvoituksesta ja maagisesta realismista, jota sillä on tarjota reippaasti.

Alva asuu äitinsä ja pikkuveljensä kanssa vakituisesti leirintäalueella, joka hiljenee aina kesäkauden jälkeen muista asukkaista. Perhe on kohdannut pari vuotta aikaisemmin suuren menetyksen, kun Alvan isä on kuollut liikenneonnettomuudessa. Onnettomuus tuntuu Alvasta erikoiselta, jopa selittämättömältä, ja hän haluaa selvittää onnettomuuden syyt ja löytää ihmisen, joka ajoi hänen isäänsä päin. Ratkottavaksi tulee kuitenkin toinenkin arvoitus, kun leirintäalueelle ilmaantuu musta kissa ja vanhanaikaisesti pukeutunut pikkutyttö äiteineen.

Alvan luottoystäviä ovat jo trilogian ensimmäisestä osasta tutut Heidi ja Harry. Heidän kanssaan hän viihtyy äidin ostamalla rantamajalla, yrittää selvittää aina kuin tyhjästä ilmestyvän kissan ja pikkutytön arvoitusta ja lopulta jakaa heille myös salaisuutensa siitä, että haluaa selvittää isänsä kuolemaan johtaneet olosuhteet. He ovat neuvokas kolmikko, mutta tilanne kärjistyy silti vaaralliseksi. Joku tuntuu uhkaavan Alvaa, mutta miksi? Eihän hän tiedä mitään sellaista, mikä voisi olla kenellekään vaaraksi.

Tähtihauta kurottaa juurensa menneisyyteen ja paljastaa hyytäviä yksityiskohtia, jotka jäävät mieleen. Autio, marraskuinen leirintäalue on miljöönä mitä toimivin. Aion lukea myös trilogian päätösosan, kun se ilmestyy.

The Other Bennet Sister

Janice Hadlow: The Other Bennet Sister

Mantle, 2020

äänikirja

lukijana Kristin Atherton

Löysin joulukuussa sattumalta äänikirjapalvelusta Janice Hadlowin historiallisen romaanin The Other Bennet Sister, joka sijoittuu Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon maailmaan. Hadlow nostaa keskiöön Bennetin sisaruksista keskimmäisen, aina mitättömimpänä pidetyn Maryn. Aina nämä tuttuun tarinaan pohjaavat itsenäiset jatkot eivät ole kovinkaan onnistuneita, mutta tämä kyllä toimi. Mielestäni tämä tekee paitsi tarinaltaan myös tunnelmaltaan hienosti kunniaa Austenin alkuperäiselle tarinalle.

Millainen on arkipäiväisenä ja sisarussarjastaan vähiten viehättävänä pidetty Mary Bennet? Austen antaa hänestä omanlaisensa kuvan, mutta Hadlow menee pintaa syvemmälle. Hänen Mary Bennettinsä on järkevä ja miellyttävä nuori nainen, joka jää vilkkaiden ja seurallisten pikkusiskojensa sekä kauniiden ja viehättävien isosiskojensa varjoon. Täytyy sanoa, että minäkin olen pitänyt Marya heistä tylsimpänä, mutta nyt näen hänetkin eri tavalla.

The Other Bennet Sister mukailee aluksi hyvinkin uskollisesti Ylpeyden ja ennakkoluulon tarinaa. Pemberleyn tanssiaiset, mr. Collinsin saapuminen ja muut merkittävimmät tapahtumat kuvataan aivan kuten Austenkin niistä kertoi, mutta tällä kertaa keskeisenä kokijana on Mary. Tapahtumat saavat kokonaan uudenlaisen sävyn ja kokonaiskuva monipuolistuu. Tietysti myös hahmot näyttäytyvät uudessa valossa, ja erityisesti ihannoitu Elizabeth tuntuu minusta tämän jälkeen aivan erilaiselta.

Jos pidät Ylpeydestä ja ennakkoluulosta, suosittelen tutustumaan myös tähän kirjaan. On virkistävää palata tuttuun tarinaan, joka kuitenkin kehittyy omaan suuntaansa ja antaa omat vastauksensa sisaruksien myöhemmistä vaiheista. Äänikirjana tämä toimii mainiosti, mutta katsoin, että tätä on jonkin verran saatavilla myös kirjastoista paperikirjana.

Lukupiirikirja: Aavekaupunki

Kevin Chen: Aavekaupunki

Aula & Co., 2024

alkup. Kuei tifang, 2020

suom. Rauno Sainio

Luimme joulukuun lukupiirikirjana Kevin Chenin romaanin Aavekaupunki. Mielestäni tämä oli kyllä loistava valinta, sillä lukupiirissä syntyi vilkasta keskustelua ja itse myös pidin teoksesta paljon. Ihan kaikkien lemppari tämä ei ollut, mutta eri mielipiteet vain tekevät keskustelusta mielenkiintoisempaa.

Harmittaa, etten kirjoittanut tästä heti tuoreeltaan, sillä nyt ehkä terävin ajatus on jo vähän karkuteillä. Kaiken lisäksi kadotin muistiinpanoni, jotka tein tästä kirjasta lukupiiriä varten. Poiminkin nyt vain pari juttua, jotka erityisesti jäivät mieleen.

T'ien-hung on seitsenlapsisen perheen kuopus, joka kasvaa perinteisten arvojen, yhteisöllisyyden ja Taiwanin murroksen keskellä. Pikkukaupungin ja oman perheen ahdasmielisyys ajaa T'ien Hungin lopulta etsimään erilaista elämää aina Berliinistä asti. Teoksen toisessa aikatasossa hän palaa kotiseudulleen istuttuaan berliiniläisessä vankilassa miesystävänsä taposta. Kotiseutu ei ole entisellään, mutta ei ole T'ien-hungkaan.

Pidin todella paljon siitä mosaiikkimaisesta tavasta, jolla Kevin Chen on tarinansa kertonut. Ääneen pääsevät vuorotellen niin nykyhetken ihmiset kuin menneiden sukupolvien aaveet, jotka seuraavat jälkipolvien elämää ja muistelevat omaansa. Kerrontaratkaisu on toisaalta haastava, sillä kertoja vaihtuu välillä lähestulkoon vaivihkaa ja ihmisten nimissä on muistamisensa, mutta kerroksellisuus tekee tarinasta entistä kiinnostavamman. Kun alkaa hahmottaa yhteyksiä eri ihmisten, heidän valintojensa ja tekojensa välille, huomaa lukevansa todella taitavasti kirjoitettua romaania.

Pidin siitä, miten hahmojen kautta aukesi myös taiwanilaisen yhteiskunnan kehitys. Elämä maaseudulla on kovin erilaista kuin kaupungeissa, perinteiset arvot ovat maaseudulla lähempänä ja kaupungissa lähes unohdettuja. Aatemaailma, se mihin ihminen uskoo, muuttuu ajassa. Länsimaalaistuminen ei sivuuta taiwanilaisiakaan. Kevin Chen onnistuu pitämään tarinansa onnistuneesti kasassa, jokainen yksityiskohta tuntuu olevan juuri paikoillaan. Suomentaja Rauno Sainio tekee niin ikään ansiokasta työtä. 

Tällä teoksella Chen kirjoitti itsensä "tarkkailtavien kirjailijoiden listalleni" eli jään odottelemaan ilmestyykö häneltä vielä joskus jotakin sellaista, mitä minua kiinnostaisi lukea. Aavekaupunki ei ollut ilmiselvä lukuvalinta minulle, vaikka se löytyi omastakin hyllystäni saatuani sen arvontavoittona kirjagramista, mutta jälleen kerran lukupiiri vei uusille oville. Kuten monesti ennenkin olen saanut todeta, onneksi on lukupiiri!

Yönistujat

Riko Saatsi: Yönistujat

Gummerus 2025

Finlandia-ehdokas 2025

En tiedä olisinko kiinnittänyt huomiota Riko Saatsin esikoisromaaniin Yönistujat, jos lukupiiriläiseni eivät olisi keskustelleet siitä ja en olisi sitä kautta kuullut, mistä kirja oikein kertoo. Kiinnostuin, kun kuulin karjalaisuudesta ja myöhemmin vielä niin Saatsin kuin tarinankin yhteydestä Suistamoon. Minunkin sukujuureni nimittäin ulottuvat sinne, äitini isän isä oli sieltä kotoisin. Isopaappani oli itse sotavuosien aikaan rintamalla, mutta hänen perheensä siirrettiin evakkoon Etelä-Pohjanmaalle ja sitä kautta tiet kohtasivat isomummuni kanssa. Isopaappa jäi lakeuksille, kun hänen perheensä myöhemmin sijoitettiin Nurmekseen.

Yönistujat kertoo karjalalaisesta evakkoperheestä, joka sijoitetaan ensin Pohjanmaalle ja myöhemmin Itä-Suomeen. Ortodoksinen, karjalankielinen evakkoperhe joutuu ahtaalle yrittäessään sopeutua uusille asuinsijoille. Erityisesti perheen Nasti-äiti kantaa huolta lastensa sopeutumisesta ja tulevaisuudesta uudessa kyläyhteisössä, jossa heitä pilkataan ja oudoksutaan. Näennäisesti on pakko sopeutua, ja niin Nastista tulee Anni ja isä-Feodorista Heikki. Uusien nimien alla niin vanhempien kuin heidän lastensakin identiteetti on ja pysyy karjalaisuudessa.

Kirjan keskiössä on Heikki-Feodorin äidin siirtyminen tuonilmaisiin ja ruumiinvalvojaisten järjestäminen. Poika haluaa suoda äidilleen perinteiset ortodoksiset hautajaiset, mutta sellaisten järjestäminen ei ole luterilaisella ja jokseenkin sisäänpäinkääntyneellä paikkakunnalla aivan yksinkertaista. Saatsi kuvaa sydämeenkäyvästi sitä ahdinkoa ja ristiriitaisuutta, joka seuraa, kun on pakko luopua paljosta voidakseen tulla hyväksytyksi - ja kun sekään ei riitä.

Saatsi on kirjoittanut teoksensa kahteen aikatasoon, joista toinen kuvaa sotien jälkeistä aikaa ja toisessa ollaan Nastin sairaalavuoteen äärellä vuonna 1991. Muistoissaan Nasti palaa menneisyyteen, sotavuosiin ja sen jälkeiseen aikaan. Muistot kumpuavat karjalaksi, josta Saatsi jatkaa seuraavan luvun alussa suomeksi. Minusta tuntuu, että karjalaa oli yllättävän helppo ymmärtää, varsinkin kun kuva täydentyy suomeksi heti perään, mutta en tietenkään voi väittää ymmärtäneeni kaikkea. Olennaisen kuitenkin varmasti.

On yleisesti tiedossa, että karjalainen siirtoväki sai monin paikoin osakseen hyvinkin kylmää kyytiä, kun heitä asutettiin uusiin paikkoihin. Tarina on tuttu ja surullisen tosi, vaikka toisenlaisiakin kokemuksia oli. Saatsin kertomassa tarinassa ei siis sinänsä ole mitään uutta, mutta se onnistuu silti menemään ihon alle. Hän on taitava kirjoittaja, joka saa tähän pieneen kirjaan mahtumaan vavahduttavia hetkiä. Hieno kunnianosoitus karjalaisille perinteille ja kielelle.

Lanka-aitan Anni

Aino Leppänen: Lanka-aitan Anni

Myllylahti 2024

Luin joulun aikaan Aino Leppäsen feelgood-romaanin Lanka-aitan Anni. Se on ensimmäinen Leppäsen tuotannosta lukemani kirja, sillä hänen aikaisemmat teoksensa eivät ole minua juurikaan kiinnostaneet, mutta tämä kyllä oli mieluisa lukukokemus. Kodikas lankakauppa, neuletöiden maailma, pienimuotoinen arvoitus ja lämminhenkiset kohtaamiset tekivät tästä kirjasta oikein mainion lukupalan joulunpyhiin.

Anni on perinyt tädiltään Oulun Torinrannan punaisessa aitassa sijaitsevan lankakaupan, joka oli tädin elämäntyö ja rakas paikka Annillekin. Tunnelmallisen käsityöaarteita pullollaan olevan kaupan pyörittäminen olisi muuten unelmien työ, mutta perintövero painaa niskassa eikä kaupan kassavirta huimaa päätä ainakaan positiivisessa mielessä. Pelkkä ajatus putiikin menettämisestä kauhistuttaa, sillä se on Annille oikeastaan kaikki; sen ympärille rakentuvat sosiaaliset suhteet, sen hyväksi hän heiluttaa puikkoja ja koukkuja kaiken vapaa-aikansa.

Pidin todella paljon lankakaupan tunnelmasta ja siitä ihanasta kodikkuudesta, joka lankakerien, neuletöiden ja kaikenlaisen käsityötilpehöörin parissa vallitsi. Tunnistan käsitöiden taianomaisen maailman, kun lanka muuttaa muotoaan muuttuen lämmittäviksi pukineiksi, sillä olen itsekin nuorempana ollut ahkera kilisyttämään puikkoja. Käsityöinnostus jopa virkosi hieman uudelleen tämän kirjan myötä, niin kivasti se maailma oli kuvattu!

Lanka-aitan Anni on feelgood-kirjallisuutta, vaikka rahahuolten mörkö tuntuukin välillä lukijalle asti. Oudon huoletonta elämää Anni silti laillaan viettää, ei paljon seuraile tilejään ja wolttaaminenkin on arkipäivää. Hän on eräänlainen taivaanrannanmaalari, vaikka myös käytännön ihminen ja ihan fiksu tapaus. Pidin hahmosta, sillä vaikka välillä Anni onkin melkoinen haihattelija, hän on mukava tyyppi. Idyllinen Torinrannan miljöö, arkinen kotoisuus ja asiantuntevat yksityiskohdat kolahtivat niin ikään. Kokonaisuutena todella kiva kirja, tämmöistä lukisin mielelläni lisääkin.

Rakel

Satu Rämö: Rakel

Hildur-sarjan 4. osa

WSOY 2024

Luin joulukuun alkupuolella Satu Rämön huippusuositun Hildur-sarjan neljännen osan Rakelin. Tässä osassa ollaan taas Jakobia vahvemmin Islannin maaperällä ja se ilahdutti minua, sillä yksi sarjan keskeisistä ansioista on nimen omaan islantilaisen elämänmenon ja yhteiskunnan kuvaaminen.

Hildurin arki on alkanut vähitellen asettua seesteisempiin uomiinsa ja töissäkin on ollut sen verran rauhallista, että hän on ennättänyt myös lomailemaan. Hildur vierailee säännöllisesti paitsi tätinsä Tinnan myös vanhan perhetuttavansa Helgan luona. Jakobillakin menee paremmin, vaikka hänen poikansa muutto Islantiin ei ole sujunut ihan täysin kitkatta. 

Helgan luona vieraillessaan Hildur saa kuulla uusia asioita myös edesmenneestä äidistään  Rakelista, joka jätti jälkeensä melkein yhtä paljon avoimia kysymyksiä kuin Hildurin kadonneet pikkusisaret. Perheen arvoitusten ratkaiseminen joutuu kuitenkin väistymään taka-alalle, kun paikalliseen satamaan saapuva risteilyalus tuo tullessaan asioita, jotka kiinnittävät poliisin huomion.

Tykkäsin tästä kirjasta, joka osoittautui taatun perushyväksi ja sujuvalukuiseksi Rämöksi. Dekkarijuoni toimii tässä mielestäni hyvin, jopa paremmin kuin sarjan kahdessa ensimmäisessä osassa, ja Hildurin perhetaustasta tuntuu riittävän ammennettavaa paljonkin, joten mielenkiinnolla odotan mitä Tinna tuo tullessaan. Varausjono ainakin on edennyt joutuin, joten taidan päästä sen pariin jo kevättalvella.

Merkitty mies

Robert Galbraith: Merkitty mies

Cormoran Strike 8

Otava 2025

alkup. The Hallmarked Man

suomentanut Ilkka Rekiaro

äänikirjan lukijana Eero Saarinen

En ymmärrä miten Galbraith tekee sen taas, mutta tämä uusin Cormoran Strike -jännäri tuntuu olevan jälleen edellisiä parempi. Galbraith todella osaa luoda monisyisiä ja silti loogisia juonikuvioita, jotka pitävät lukijan otteessaan ja jännityksessä. Oma jännitysnäytelmänsä on myös etsiväkaksikon välinen suhde, joka on läheinen ja luottamuksellinen, mutta silti he pysyttelevät tietyllä etäisyydellä toisistaan.

Hopeakaupan holvista löytyy ruumis, jonka poliisivat uskovat olevan heidän etsimänsä rikollinen. Decima Mullins on kuitenkin toista mieltä. Hän uskoo hopeaholvin ruumiin olevan hänen kadoksissa oleva puolisonsa. Decima ei usko puolisonsa lähteneen vapaaehtoisesti, joten hän lähestyy Strikea ja Robinia erikoisella tehtävänannolla: hän pyytää heitä todistamaan, että ruumis on hänen puolisonsa.

Strike ottaa Deciman tehtävänannon vastaan, vaikka se onkin poikkeava verrattuna tavanomaisiin puolisoaan etsivien ihmisten pyyntöihin - suurin osa kun haluaa uskoa puolisonsa olevan elossa. Melko pian tutkimukset aloitettuaan Strike ja Robin saavat huomata, että kadoksissa on muitakin kuvaukseen sopivia miehiä kuin Deciman puoliso ja poliisin etsimä rikollinen. Lisäksi hopeakauppa ei olekaan ihan mikä tahansa hopeakauppa, vaan vapaamuurareiden esineisiin erikoistunut liike.

Tässä kirjassa tunnelma tiivistyy entisestään. Monenlaista jännitystä ja jännitettyä on ilmoilla, niin ihmissuhteissa kuin ulkoa päin tulevan uhkan muodossa. Robin ei ole vielä täysin toipunut niistä koettelemuksista, joita hän koki aiemmissa peitetehtävissään, kun hän jo näyttää saaneen kannoilleen vaarallisia ihmisiä. Lehdistö etsii Strikesta skandaalinkäryisiä lööppejä, kollegoiden välit kiristyvät ja Robinin parisuhde ottaa uusia kierroksia siinä missä myös Striken tunteet Robinia kohtaan.

Odotan kovasti tälle sarjalle jatkoa, sillä tästä on tullut yksi suosikeistani. En jaksa näin paksuja tiiliskiviä selättää lukemalla, mutta äänikirjoina näitä on tosi mukava kuunnella. Eero Saarinen on mielestäni erinomainen lukijavalinta tälle sarjalle.

Kimaltelevia hankia Lemmenlahdella

Tuuli Kivijoki: Kimaltelevia hankia Lemmenlahdella

Lemmenlahti 4

Karisto 2025

Tuuli Kivijoen kuvitteelliseen Lemmenlahden pikkukaupunkiin sijoittuva sarja on edennyt jo neljänteen osaansa. Kimaltelevia hankia Lemmenlahdella tarjoaa uusia alkuja, joulunodotuksen tunnelmaa, idyllisen lumitalven ja aitoja kohtaamisia. Tykkäsin tästäkin kirjasta tosi paljon, sillä viihdyn Lemmenlahden maisemissa ja sen asukkaiden parissa oikein hyvin.

Opettajana työskentelevä Katariina on hiljattain eronnut ja opettelee uutta arkea omakotitalossaan, joka oli ennen heidän yhteinen kotinsa. Kotitaloon liittyy vielä sitäkin pidempi historia, sillä sen ovat rakentaneet nyt jo edesmenneet vanhemmat, joiden kädenjälki näkyy edelleen talossa vahvasti. Koti on Katariinan turvapaikka, mutta toisaalta myös täynnä muistoja, joista osa on aika haikeitakin.

Uutta, omannäköistä elämää rakentaessaan Katariina päättää tehdä listan asioista, jotka haluaisi toteuttaa. Osa liittyy kodin sisustamiseen, osa vapaa-ajan matkoihin, ja pienen epäröinnin jälkeen listalle pujahtaa myös treffit, kuitenkin ehkä enemmän vitsillä kuin tosissaan. Kiinnostavia miehiä alkaa kuitenkin ilmaantua sieltä ja täältä, mikä tuo yllättävää mutta myös kaivattua vaihtelua elämään.

Lemmenlahden arkinen kodikkuus kietoi minut taas tiiviisti mukaansa, vaikka Katariina ei minulle erityisen mieluinen ollutkaan. Ensimmäistä kertaa tämän sarjan kohdalla koin myös, että osat toistavat itseään. Sitähän arki monesti on, toisteisuutta ja säännöllisyyttä, mutta ehkä nyt olisin kaivannut vaikka päähenkilöön jo jotain vaihtelua. Lemmenlahden naiset ovat puuhakkaita ja aikaansaavia, mutta joku voisi vähän jo rikkoa kaavaa.