Hot dog

Reijo Mäki: Hot dog

  13 cd-levyä, 14 h 29 min.

Otava 2016

lukija: Ville Tiihonen

En ole mikään Jussi Vareksen fani, vaikka muutamia elokuvia olenkin nähnyt ja yhden kirjan lukenut ennen tätä äänikirjakokemusta. Pidin kyllä aikoinaan Mustasiipi -kirjasta ja uskoin palaavani joskus Vareksen pariin, mutta en sitten kuitenkaan tuntenut niitä kohtaan erityistä mielenkiintoa. Lainasin tämän äänikirjan alunperin oikeastaan siksi, että veljeni luki sen kirjana ja kertoi siinä olevan viittauksia Etelä-Pohjanmaalle. Koska seutu on minulle tuttua, päätin ottaa selvää miksi Jussi Vares oikeastaan saapuu lakeuksille. Ja täytyy myöntää, että tarina ei ollut huono ja voisi olla ihan kiinnostavaa nähdä samainen teos joskus elokuvanakin, jos sellainen tehdään. Lisäksi mieleeni heräsi ajatus, että voisin joskus kuunnella lisääkin Varesta äänikirjana, sillä tämäkin dekkarisarja tuntuu kuuluvan monen muun ohella kategoriaan "kuuntelen kyllä äänikirjana, mutta en välttämättä kirjana jaksa lukea".

On kesä ja Jussi Vares hengailee Luusalmen ja Pastori Alasen kanssa helteisessä kaupungissa. Tapahtuu kaikenlaisia kaljanhuuruisia kommelluksia, mutta Vares ryhdistäytyy toden teolla saatuaan puhelinsoiton ystävänsä Eero Prännin sisarelta. Irene Pränni kertoo Varekselle, että aikaisemmin poliisinakin työskennellyt Eero on kadonnut yllättäen. Vares ryhtyy selvittämään mitä Eeron elämään viime vuosina oikein kuuluikaan, sillä poliisintyöt jätettyään Pränni muutti kotitilalleen Kurikkaan ja yhteydenpito loppui. Melko pian Vares saa selville, että Eeroa jäi selvästi kaihertamaan muutaman vuoden takainen kapakassa sattunut ampumisvälikohtaus, jota hän oli poliisintyössään tutkinut. Tuohon tapaukseen liittyy alamaailman kuvioita ja näyttää siltä, että Prännillä oli tiedossaan jotakin sellaista, minkä tietäminen ei välttämättä ollut hyväksi.

Mielestäni tämä oli kiinnostava dekkari, joka eteni sujuvasti ja siinä oli mukavasti erilaisia sivujuonteita, jotka lisäsivät tarinan kiinnostavuutta. En ole erityisen ihastunut Vareksen ja hänen kavereidensa kaljankittaamiseen ja muuhun koheltamiseen, mutta toisinaan ylilyöntien aiheuttama kyllästynyt huokaus unohtui, kun jotain uutta ja mielenkiintoista paljastui tutkitusta tapauksesta. Ja olihan joskus ihan hauskakin lukea minkälaisia kohelluksia kaveruksille sattui, sillä Mäki osaa kyllä huvittaa lukijaansa. Teksti on nasevaa ja siinä on hyviä sanavalintoja. Lisäksi Ville Tiihonen osoittautui mielestäni erinomaiseksi lukijaksi tälle äänikirjalle, sillä hän esimerkiksi osasi löytää dialogeista hyvin sävyjä, jotka välitti kuulijalle.

♠♠♠♠

Hiljaisuus

Laila Hirvisaari: Hiljaisuus

239 s. Otava 2016

kansi: Anna Lehtonen

a-kappale kustantajalta, kiitos!

Laila Hirvisaaren uutuusteos Hiljaisuus lukeutuu eniten odottamiini syksyn uutuuskirjoihin. Pyysin sen jo hyvissä ajoin alkukesällä arvostelukappaleeksi, ja olin kovasti iloinen, kun se sitten postilaatikkooni saapui. Hiljaisuus on mielestäni taattu Hirvisaarta henkilöhahmojen ja kerrontatyylin suhteen, mutta oli tässä jotain uudenlaistakin - kuten vaikka se, että tämä on hurjasti lyhyempi kuin Hirvisaaren teokset yleensä.

Hiljaisuuden päähenkilönä on Inga-niminen 9-vuotias tyttö, joka on jäänyt orvoksi ja asuu isovanhempiensa hoivissa. Eletään 1940-luvun loppua. Inga on yksinäinen tyttö, jota pilkataan koulussa eikä opettajalta heru tukea. Inga on mykkä, mutta asioista kiinnostunut tyttö kuitenkin kirjoittaa kysymyksiä esiliinantaskuvihkoonsa ja kuuntelee vastauksia kiinnostuneena. Ingan mykkyyden taustalla on järkyttävä muisto, joka vaiensi hänet vuosikausiksi. Vasta vuosien jälkeen Inga pystyy kohtaamaan muistonsa luotetun ystävän avulla.

Hiljaisuus on pituudeltaan pienehkö kirja, mutta tarina on tiivis ja siitä välittyy pienen tytön ahdistuneisuus. Välillä minua suorastaan kurkusta kuristi se, että tyttö ei saanut sanaa suustaan, mutta hänen näkökulmastaan kerrotuissa kohdissa vilisi ajatuksia ja viittauksia siihen, mikä häntä niin perin pohjin oli järkyttänyt. Tuskaisilta tuntuivat myös tytön kokemat pilkka ja kiusanteko, joilta hän ei voinut itse puolustautua. Tunnelmat välittyvät voimakkaina läpi kirjan.

Hirvisaari on luonut Hiljaisuudesta tarinan, joka yllättää toden teolla. Loppuratkaisu todella loksautti leukani, sillä en ollut odottanut mitään sellaista. Tämä teos jäi pohdituttamaan minua kovasti, vaikka teos itsessään olikin melko nopealukuinen. Mietin esimerkiksi sitä, miten Hirvisaari on osannut kirjoittaa pienen hyljeksityn tytön tunnoista näin uskottavasti. Mietin myös tarinan sisältöjä, sen yllättävyyttä ja tunnelmia. Mielestäni tässä teoksessa on jotain samaa kuin Hirvisaaren aiempaan tuotantoon lukeutuvassa Viipuri-sarjassa, josta myös pidin. Hiljaisuus oli minulle hieno lukukokemus, josta en löydä moitteen sijaa, vaikka ehkä hieman olisin Hirvisaaren kyvyt tuntien odottanut jotain lisää.

♠♠♠♠

Täällä ollaan: syyskuun luetut!

Jep, täällä ollaan taas reilun viikon blogihiljaisuuden jälkeen. Minua uskollisesti 6 vuotta palvellut tietokoneeni tuli tiensä päähän täysin yllättäen ja olen nyt jonkin päivän ollut ilman tietokonetta. Emolevy tosiaan sanoi poks ilman mitään ennakkovaroituksia ja ehdin jo surra kaikkien tärkeiden kuvatiedostojen menettämistä, mutta serkkuni on onneksi haka tietokoneiden kanssa ja saa ne pelastettua. Harmittaa se koneen hajoaminen vieläkin, mutta onneksi kuvat säästyvät tuholta. Tilasin tänään itselleni uuden tietokoneen, tällä kertaa läppärin. Olen tähän saakka käyttänyt ainoastaan pöytäkonetta, joten muutos tuntuu todella suurelta, mutta kai se on aikakin jo siirtyä vähän modernimpaan suuntaan. :-D

Tietokoneen hajoaminen on aiheuttanut yllättävän suuren aukon elämääni, vaikka en olekaan läheskään joka päivä käynyt tietokoneella kotona. Jotenkin tuntuu, että juuri kun konetta ei ole käytössä, sitä joko tarvitsisi oikeasti tai muuten vain haluaisi käyttää. Olen kuluttanut aikaani lukemalla ja kolme kirjaa onkin jo ehtinyt lokakuulta kertyä odottamaan blogiin pääsyä. Ryhdyin myös pitkästä aikaa pelaamaan pleikkarilla, koska en yksinkertaisesti jaksa koko ajan lukea. Yllättävän paljon iloa voi saada vanhan Play Station 2 -konsolin peleistä!

Syyskuu oli hyvin hauska kuukausi jotekin, kun säät pysyivät suosiollisina ja töissäkin tuli tehtyä kaikenlaista mukavaa. Pidin muun muassa autoaiheisen satutuokion, jossa pukeuduin autonkorjaajaksi. Siitä työkaveri sai idean, että pukeutuisimme lukupassijuhlaan Marioksi ja Luigiksi, sillä olin jo valmiiksi hyvin mariomainen haalareineni: pientä viilausta ja olin entistä mariompi. Juhla olikin hauska kokemus ja asumme tuntuivat tekevän vaikutuksen lapsiin. :-) Irtoviiksien liima voi muuten olla perin sitkeää, sillä sitä liimaa oli naamassani vielä seuraavana aamunakin kahdesta kasvojenpesusta huolimatta...

Syyskuussa luin tai kuuntelin 8 kirjaa. Mieleenpainuvimpia kokemuksia olivat Laura Lähteenmäen Korkea aika ja TSH-trilogian päätös Kuninkaan paluu. Oli muuten mukava yllätys, kun kävin kotikuntani kirjastossa ja sain kuulla voittaneeni tuon Lähteenmäen kirjan omakseni kesälukuhaasteen tiimoilta. Kasvatin omaa kirjavalikoimaani myös ostamalla Kate Mortonin uutukaisen. En ole siihen vielä ehtinyt tutustua, mutta toivottavasti pian on sen aika! Olen myös karsinut kirjahyllyäni, mutta siitä lisää tulevissa postauksissa.

Syyskuussa luin siis seuraavat teokset:

Estelle Maskame: DIMIMY - Kaipaan

Tuukka ja Olga Temonen: Teit meistä kauniin

Laura Lähteenmäki: Korkea aika

Nelli Hietala: Miia Martikaisen kärsimysviikko

J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta - Kuninkaan paluu

Anu Ranta: Vanhanajan huonekasvit

J.R.R. Tolkien: Hobitti

Banana Yoshimoto: Kitchen

Ei muuta kuin kuulumisiin! Ajastan tänne yhden postauksen, mutta sitä seuraavan toivon pääseväni jo näpyttelemään ihan omalla koneellani. :)

Kitchen

Banana Yoshimoto: Kitchen

175 s., Otava 1995

alkup. Kitchin, 1988

suom. Kai Nieminen

kansi: Adriane Stark & Sigrid Estrada

 

Syksyn saavuttua kirjallisuuspiirimme on jälleen alkanut. Seuraavana aiheena on japanilainen kirjallisuus, ja se onkin minulle ihan vierasta aluetta. Päädyin lukemaan Banana Yoshimoton Kitchenin, jota lukemaan houkutteli kieltämättä teoksen pituus - tai oikeastaan lyhyys. En tiedä miksi suhtauduin ehkä vähän nihkeästi tähän aiheeseen, sillä Kitchen osoittautui ihan sujuvalukuiseksi teokseksi ja sen kolmesta osasta viimeinen, Moonlight Shadow, oli mielestäni hieno.

 

Kitchen muodostuu siis kolmesta osasta, joista kahdessa ensimmäisessä on keskeisessä osassa Mikage Sakurai -niminen nuori nainen, joka yrittää selvitä isoäitinsä kuolemasta. Isoäiti oli Mikagen ainoa perheenjäsen ja hän tuntuu jääneen yksin maailmaan, mutta sitten isoäidin tuttava Yuichi kutsuu Mikagen asumaan itsensä ja äitinsä luo. Yuichin ja tämän transsukupuolisen äidin luona asuminen tuokin valoa Mikagen elämään ja hän tuntuu taas saavan elämänsyrjästä kiinni. Uusi tragedia kuitenkin ilmenee teoksen toisessa osassa, ja se saa Mikagen ja Yuichin toisaalta hitsautumaan toisiinsa lujemmin, mutta toisaalta taas ajaa heidät tahoilleen miettimään asioita itsekseen. Kolmannessa osassa päähenkilönä nähdään Satsuki-niminen nainen, joka on menettänyt poikaystävänsä auto-onnettomuudessa.

 

Teoksen rakenne tuntui aluksi hieman hämmentävältä, sillä kaksi ensimmäistä osaa tuntuivat kuuluvan tiukasti yhteen ja kolmas osa taas oli täysin irrallinen. Toisaalta kuitenkin niissä kaikissa käsitellään samoja teemoja: menettämistä, selviytymistä ja ihmissuhteita. Erityisesti teoksen ensimmäinen osa tuntuu valoisalta ja lukijalle tulee tunne selviytymisestä ja eteenpäin menemisestä. Toinen ja kolmas osa tuntuvat kuitenkin jotenkin haikeammilta ja surullisemmilta, vaikkakin toisessa osassa on koko ajan vahva tunne siitä, että asiat selviävät ja tilanne kirkastuu. 

 

Kolmas osa oli suosikkini, sillä pidin sen utuisuudesta ja herkkyydestä. Kiinnitin myös siinä erityistä huomiota kauniiseen kieleen, vaikka kahden ensimmäisen osan kieltä en ollut erityisesti noteerannut. Lisäksi Moonlight shadow vangitsi huomioni jo parin ensimmäisen virkkeen aikana tehokkaammin kuin kaksi muuta osaa. Se alkaa näin:

"Hitoshi kantoi aina mukanaan pientä tiukua, jonka oli kiinnittänyt kuukausilippukoteloonsa. Olin antanutsen hänelle mitään ihmeempiä ajattelematta silloin kun emme vielä olleet rakastuneet toisiimme, mutta sen kohtalona oli olla hänellä loppuun saakka."

Minun ajatuksiini nousi välittömästi kuva surullisesti päättyneestä rakkaustarinasta ja halusin kovasti saada tietää mitä oikein oli tapahtunut.

Minä siis pidin tästä teoksesta ja siitä jäi vahva jälkimaku, vaikka en välttämättä lukemisen hetkellä pohtinutkaan mitään syntyjä syviä.  Luin loppukesällä Takashi Hiraiden Kissavieraan ja sen ja tämän perusteella uskallan sanoa, että japanilaisessa kirjallisuudessa on jotain eleetöntä viehätysvoimaa. Uskoisin, että jossain vaiheessa vielä palaan japanilaisen kirjallisuuden pariin, mutta sen aika ei ole vielä.

♠♠♠

Hobitti

J.R.R. Tolkien: Hobitti

9 cd-levyä, 10 h 58 min

lukija: Lauri Komulainen

alkup. The Hobbit or There and Back Again, 1937

suom. Kersti Juva ja Panu Pekkanen

Taru sormusten herrasta -trilogian jälkeen päätin, että kuuntelen samaan kyytiin myös Hobitin, joka kuvaa Bilbo Reppulin vaiheita. Hobitin vaiheet eivät ole ihan yhdentekeviä Taru sormusten herrasta -trilogian kannalta, sillä tässä teoksessa Bilbo löytää taikasormuksen, jonka ympärille koko trilogia kietoutuu. Alkuasetelmani tätä teosta kohtaan oli hieman ristiriitainen, sillä olen katsonut Hobitti-elokuvat ja pitänyt niistä paljon, mutta kirjana Hobitti ei ole innostanut. Muistan, että eräänä kesänä noin 10 vuotta sitten lainasin kirjastosta Lohikäärmevuoren enkä kerta kaikkiaan saanut sitä luettua. 

Hobitti kertoo siis Frodo Reppulin sukulaismiehestä Bilbosta, jonka Gandalf on valinnut mukaan kääpiöiden retkikuntaan. 13 kääpiötä on matkalla kohti vuorta, jonka retkikunnan johtajan Thorinin isoisä on menettänyt lohikäärme-Smaugille. Tarkoitus on saada kääpiöiden vanha valtakunta takaisin, eikä motivaattoreista ole pulaa, sillä vuoren ohella Smaugilla on hallussaan myös kääpiöiden mittava kulta-aarre. Bilbo tarvitaan mukaan paitsi onnea tuottavaksi 14:ksi jäseneksi myös voron ominaisuudessa: pikkuruinen hobitti on Gandalfin mielestä omiaan siihen tehtävään. Bilbolle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin suostua tuumaan.

Matkallaan retkikunta kohtaa monia vaaroja ja eksyykin välillä toisistaan. Hiisien asuttaman vuoriston sisällä yksin vaellellessaan Bilbo löytää taikasormuksen ja kohtaa Klonkun. Myös sudet hätyyttävät toisensa uudelleen löytänyttä retkikuntaa eikä peikkojenkaan kohtaamiselta vältytä. Suurin vaaroista on kuitenkin Smaug, jonka raivo osaa olla valtaisa.

Olin ajatellut, että Hobitti on valtavan pitkä tarina. Mielikuva juontanee juurensa siihen, että käsittääkseni elokuvatrilogia on tehty tämän yhden teoksen pohjalta. Välillä jopa mietin, että miten tästä kirjasta on saatu kolme elokuvaa aikaan, sillä ei tämä näin kirjana ollut kovinkaan taianomainen. Mutta kyllä tämän nyt työmatkoillaan kuunteli, vaikka en erityisemmin lumoutunutkaan. On kyllä huomattavissa, että Tolkienin kertojankyvyt ovat kehittyneet Hobitin ja Sormusten herra -trilogian välillä, ja lisäksi hänen miljöökuvauksensa on muuttunut edukseen. 

♠♠♠

Vanhanajan huonekasvit

Anu Ranta: Vanhanajan huonekasvit

143 s., Otava 2016

kuvat: Heidi Gabrielsson

aikaisemmin ilmestynyt nimellä Hienohelma ja vanhapoika: Rakkaat huonekasvit

Bongasin taannoin uusien kirjojen pinosta ihanan nostalgiselta tuntuvan teoksen Vanhanajan huonekasvit. Jo pelkästään sen kansi tuntui viehättävältä ja sama jatkui sisällössä, sillä kauniit ja ajattoman tunnelmallisilta tuntuvat kuvat saivat viihtymään tämän teoksen äärellä tovin jos toisenkin.

Vanhanajan huonekasvit esittelee monta tuttua huonekasvia, kuten kiinanruusun, rahapuun ja jättipeikonlehden. Oli todella kiinnostavaa lukea milloin mitkäkin kasvit ovat Suomessa yleistyneet ja millaisissa kodeissa niitä on suosittu: osa kasveista on ollut selvästi aateliston suosikkeja, osa taas työläisväestön kotien kaunistuksia. Ranta kertoo jokaisen kasvin kohdalla ensin lyhyen johdannon kasvin historiasta suomalaissa kodeissa ja sen jälkeen seuraa se kasvitiedon puoli eli hoito-ohjeet ja kuvaus kasvin alkusijoista.

On sanomattakin selvää, että en ruvennut lukemaan jokaisen kasvin hoito-ohjeita. Tutustuin kuitenkin erityisesti sellaisten kasvien hoitoon, joita minulla tai vanhempieni luona on tai on ollut. Itse olen vähän sellainen huoleton kasvinhoitaja, joka kastelee kasveja silloin kun se näyttää tarpeelliselta enkä juuri kiinnitä huomiota niiden oikeisiin hoito-ohjeisiin. Se taktiikka on toistaiseksi toiminut hyvin, ainakin yleensä. En usko, että alan ammentaa tämän kirjan oppeja, mutta lukemani perusteella voin sanoa, että Ranta antaa selkeät ja samalla perusteelliset ohjeet kasvista kuin kasvista.

Kokonaisuutena tämä teos palvelee mielestäni kahta tarkoitusta. Ensinnäkin tämä toimii fiilistelykirjana ja toiseksi tämä on tietokirja, joka antaa voi toimia niin historiaa koskevana tietolähteenä kuin kodin kasvioppaanakin. Monipuolinen paketti siis. Suosittelen kyllä tähän teokseen tutustumista, jos kaipaat joko pelkästään jotain kaunista katseltavaa tai tarvitset tietoa.