Heinäkuun luetut

Ihana heinäkuu on nyt loppusuoralla enkä voi mitenkään käsittää sitä. Heinäkuuni oli niin upea kaikin puolin, että tuntuu haikealta kääntää kalenterin lehti, vaikka kaikki tapahtumat elävät muistoissani mukana. Yleensä heinäkuu on minulle hieman surumielinen kuukausi ja voisi sanoa, että milteipä jopa inhokkikuukauteni, sillä se alkaa olla jo luopumista kesästä: valoisista öistä, silmiä huikaisevasta vihreydestä ja uuden alun tunteesta. En ole tänäkään vuonna täysin välttynyt näiltä tuntemuksilta, vaikka kuukauteni olikin kaikin puolin mukava.

Heinäkuussa tapasin kavereita tiheään tahtiin, kävin uimassa, viihteellä, mökkeilemässä, yövyin teltassa, työskentelin kirjastossa ja ehdin vielä lukemaankin paljon. Tuntuu, että sosiaalinen elämäni on huipussaan ja minä todella elän kesääni, sillä kesäähän on vielä paljon jäljellä! Tuija Lehtisen uutuusteos Tyttö elää kesäänsä sopi siis nimensä puolesta heinäkuun luettuihini täydellisesti.

Elokuussa lomailen ja toivottavasti ehdin lukemaan paljon. Lainasin paksun pinon kirjoja eilen, ja ne kaikki ovat vähintään muutaman vuoden takaa. Tämä vastapainoksi sille, että uutuusahmintani uhkaa nousta järkyttävän suureksi. Välillä tuntuu, että ryntään vain edellisen uutuuden parista seuraavan kimppuun, vaikka tarjolla olisi niin paljon mielenkiintoisia vanhempiakin teoksia. Heinäkuun luetuista 6/11 oli uutuuksia, hui.

Heinäkuun luettuni ovat:

Fjodor Dostojevski: Netotška Nezvanova 

Simon Tofield: Simonin kissa - Tuplasuperjättipakkaus 

Vera Vala: Villa Sibyllan kirous 

Eppu ja Anna Nuotio: Venla T:n rakkaudet 

Enni Mustonen: Hukkakauraa ja Saako olla muuta? 

Toni Morrison: Koti 

Finn Zetterholm: Lydian salaisuus 

Tuija Lehtinen: Tyttö elää kesäänsä 

Tittamari Marttinen: Viivi ja pitkä kuuma kesä 

Kaarina Helakisa: Taivaskissa

Heinäkuuni oli melko nuortenkirjatäyteinen, kuten huomata saattaa. Yksi parhaista lukukokemuksistani olikin Lehtisen teos, samoin Valan dekkari teki vaikutuksen. Toni Morrisonista muodostui minulle todellinen löytö, ja hänen teoksiinsa aion ehdottomasti tutustua lisää. Muutenkin lukukuuni oli melko hyvä niin määrällisesti kuin laadullisestikin. Toivon mukaan elokuu jatkaa samaa linjaa.

Nyt toivotan teille kaikille valoisaa, lukuelämyksellistä ja ihanaa elokuuta!

Taivaskissa

Kaarina Helakisa: Taivaskissa

kuvitus: Eeva Hakkarainen

21 s., Otava 1988

Kaarina Helakisan runomuotoinen lastenkirja Taivaskissa on tarina kissasta, joka päättää etsiä taloonsa isännän. Vaikka tarina periaatteessa on mielikuvituksellinen seikkailu tohvelilla matkustavasta kissasta ja hänen uusista omistajistaan, on se myös paljon muuta. Minulle tämä oli ennen kaikkea tarina kissasta, joka tekee talosta kodin. Minulle kissat tekevät kodin, sillä täällä on aina joku odottamassa, kun tulen kotiin.

Eeva Hakkaraisen emalitöistä rakentuva kuvitus oli mielenkiintoisella tavalla erilainen kuin ne joihin olen aikaisemmin tottunut. Myös kuvitus antaa lukijalle tilaa rakentaa tarinaa myös toisessa "ulottuvuudessa", sillä se ei anna liian selkeitä kuvia siitä, miten tarinaa pitäisi tulkita.

Runoelman ehdottomasti tehokkain pätkä löytyy sen kahdesta viimeisestä säkeistöstä. Vähän googlettelin tätä kirjaa, ja usein juuri tuon viimeisen sivun tekstiä oli lainattu ja se oli koettu lohduttavaksi lemmikin menetyksen hetkellä. Ja kauniistihan Helakisa on teoksen päättänyt, melkein tuli tippa linssiin:

"Olen avaruuksien Kissa,/olen Kissa ihmeellinen./Olen unien, tähtien kissa,/Tulin takaa pilvien.//Minä rakensin teille talon,/jossa paljon rakastetaan./Nyt takaisin lähden, vaan palaan/uniinne toisinaan."

Tämä nide on sellainen kääntökirja, eli toisella puolella on kokonaan toinen tarina, Kukonkerääjä. Siihen en kuitenkaan tutustunut äkkivilkaisua enempää, sillä se ei vaikuttanut minua kiinnostavalta.

Viivi ja pitkä kuuma kesä

Tittamari Marttinen: Viivi ja pitkä kuuma kesä

230 s., Tammi 2014

kansi: Erika Kallasmaa

En ole koskaan aikaisemmin lukenut yhtäkään Viivi Pusu -kirjaa, vaikka nuorempana aika monta kertaa ainakin kirjekaverini niitä minulle suositteli. Tittamari Marttinen ei myöskään ole koskaan oikein ollut minulle se "oma kirjailija" enkä ole liiemmin hänen tyylistään pitänyt. Mutta yhtä kaikki, uusin Viivi Pusu vaikutti niin mielenkiintoiselta ja ihanan kesäiseltä teokselta, että päätin kokeilla.

Viivin pitkään kuumaan kesään mahtuu niin mökkeilyä, grillimyyjän töitä, reissaamista kavereiden kanssa kuin myös osallistuminen paikallisteleviossa esitettävään kokkikilpailuun. Kesä on tapahtumia täynnä ja henkilöhahmojakin ihan riittämiin, mutta Viivin kuvioihin oli tosi helppo päästä sisälle, vaikka aiemmin en ollutkaan hänestä kertoviin kirjoihin tutustunut. Itse en ainakaan kokenut minkäänlaista haittaa siitä, sillä Marttinen kyllä sujuvasti taustoittaa hahmoa samalla kuin punoo uutta juonta.

Sujuvaa luettavaa tämä kirja ainakin oli kaikin puolin, mutta mutta. Niin. Pidin tätä kauhean lapsellisena ja epärealistisena, sellaisena harhakuvitelmia maalailevana. Ja kyllä, fiktio saa olla epärealistista, mutta kuitenkin välillä kuviot menevät himpun verran liian paljon liian epätodellisiksi. Viivi esimerkiksi ryhtyy Lindan tilalle grillimyyjäksi tuosta vain. Joo niin vissiin, ei ne työmarkkinat toimi silläviissiin. Miksi pitää luoda kuva, että niin on? Lisäksi Viivi on hyvin nuori ja jotenkin muka kovin itsenäinen, mikä on mielestäni hitusen ristiriitaista. Välillä muuten reipas hahmo kilpistyy melko lapsekkaaksi, mikä hieman haittasi minua. Toki Viivin ikäinen hahmo voi olla välillä lapsekaskin, mutta ero oli hieman liian räikeä.

Niin, ihan kivoja vaiheitahan Viivin kesään mahtuu ja tämä on varmasti hyvin oivallista luettavaa jollekin yläasteikäiselle. Tällaiselle kyyniselle 22-vuotiaalle tämä vain oli turhan lapsellista ja tosielämästä kaukaista. Tuntuu vähän pahalta arvostella teosta näin, kun tiedän kuitenkin, etten ole sen kohderyhmää. Mutta siitä huolimatta ei, en usko, että olisin pitänyt tästä yhtään enempää 15-kesäisenäkään. Ihan kiva kirja, mutta ei minun juttuni.

♠♠♠

Tyttö elää kesäänsä

Tuija Lehtinen: Tyttö elää kesäänsä

267 s., Otava 2014

kansi: Linda Yolanda/iStock

Tuija Lehtinen on aina ollut minulle sellainen kirjailija, jonka teoksista olen jollakin tavalla aina pitänyt, vaikka olisinkin niistä löytänyt ties mitä nokan koputtamista. Viimeisimmästä sarjasta, Rebekasta, löysin paljonkin sanomista, joten suhtauduin hieman jännityksellä tämän uutuusteoksen Tyttö elää kesäänsä lukemiseen. Tämä teos kuitenkin yllätti positiivisesti, sillä minä todella pidin tästä kirjasta hyvin sinisilmäisesti ja ilman kritiikin häivää. Nyt tulee mieleen asia jos toinenkin, josta tekee mieli mainaista. Mutta lukiessa ja heti lukemisen jälkeen päällimmäinen fiilis oli: m a h t a v a a !

Teoksen päähenkilö on 17-vuotias Julia, joka päättää jättää tylsän elämänsä taakseen ja lähteä katselemaan maailmaa. Pitkin Suomea seikkaileva tyttö esiintyy milloin milläkin nimellä, sillä kaikkein vähiten hän haluaa saada ketään jäljilleen. Kesän aikana hän joutuu mummovahdiksi, päätyy kommuuniin ja löytää lopulta omat vahvuutensa. Matkalla hän kohtaa mitä erilaisimpia persoonia ja kuvioissa on aina joku poika, ei tosin välttämättä romanttisessa mielessä. Mutta kyllä tästä kirjasta silti löytyy myös muutakin kuin kaveruutta.

Tietyllä tavalla Julian seikkailut ja perheasetelma tuntuvat uskomattomilta: voiko olla. Mutta oikeasti who cares, minä ainakin nautin tämän kirjan lukemisesta täysin siemauksin, sillä päähenkilö on sangen supliikki nuori nainen. Julia-Maila-Anni-tiesmiltä löytyy kyllä aina taito luovia tilanteessa kuin tilanteessa ja yleensä vieläpä selvitä parhain päin, mikä kyllä on Lehtisen hahmoille melko tyypillistä. Julia oli oikein mukava hahmo, sellainen mukaansatempaava ja hauskakin.

Lehtisen teksti oli hyvin sujuvaa ja nokkelaakin, dialogia oli ilo seurata ja useammin kuin kerran erilaiset sanavalinnat nostivat virneen naamalle. Pidin myös siitä, että nyt Lehtinen suuntaa teoksensa selkeästi enemmänkin nuorille aikuisille, mille osastolle kirja onkin kirjastossa sijoitettu. Tämä mahdollistaa sen, että teokseen voi sijoittaa ehkä hieman rohkeampia käänteitä.

Olisin voinut viihtyä Julian parissa vielä pidempäänkin. Koko hahmokavalkadi oli hyvin mieleenpainuva, mutta etenkin pidin myös Sessestä ja Morasta, joissa oli aika monta särmää. Olisi kiva kuulla millaiseksi Julian elämä vielä kääntyy, joten toivon todella, että Julia pääsisi vielä edes sivuosaan Lehtisen tulevassa tuotannossa!

♠♠♠♠½

BINGO: Lydian salaisuus

Finn Zetterholm: Lydian salaisuus - Matka maalausten taakse

312 s.,  Otava 2007

alkup. Lydias hemlighet - ett magiskt konstäventyr 2004

suom. Sanna Manninen

kansi: Alexandra Stern

Aikamatkustus menneisyyteen on aihepiiri, joka kiehtoo minua. En yleensä juurikaan lue fantasiaa, mutta kun huomasin tämän Finn Zetterholmin teoksen kirjastossa, päätin kokeilla nappaisiko tämä. Perusrakenteeltaan tämä nuorten fantasiakirja oli ihan toimiva, tosin vielä toimivampi ja aihetta paremmin hyödyntäväkin tämä olisi pienin muutoksin voinut olla. Mutta tulipa taas poistuttua omalta mukavuusalueelta hetkeksi ja tällä teoksella sain vieläpä bingo-ruudukkoon uuden rastin. Siitä lisää tuonnempana.

Lydia on 12-vuotias tukholmalaistyttö, joka rakastaa piirtämistä ja maalaamista. Hänellä on oma salainen paikkansa puistossa, ja siellä hän usein istuu, mietiskelee ja piirtää. Tuolta pensaikon suojaan jäävältä aukiolta saavat alkunsa mystiset tapahtumat, jotka johtavat Lydian aikamatkoihin maalausten taakse. Tauluja koskettamalla Lydia imaistaan mukaan niiden maalausaikaan. Aikamatkallaan hän kohtaa niin da Vincin, Rembrandtin kuin Dalínkin.

Sinänsä aihe eli aikamatkustus ja samalla kurkistus maalaustaiteen historiaan on ihan hyvä. Samalla kertaa lukija pääsee tutustumaan niin maalaustaiteeseen kuin myös historiaan asumisesta ja pukeutumisesta lähtien. Mielestäni tässä teoksessa olisi voinut olla paljon aineiksia historialliseksi nuortenromaaniksi, jos jokaista aikakautta olisi lähdetty kehittelemään erikseen: siksi paljon aikaa Zetterholm käyttää miljöön luonnehtimiseen. Lydian aikamatkustus tuntuu usein jäävän sivuseikaksi ja matkojen karttuessa myös muuttuvan toisteiseksi tietyiltä osin. Olisin toivonut enemmän luonnehdintaa mukaan otetuista taiteilijoista ja jotain konkreettisempaa kontaktia juuri maalausten ja Lydian välille: nyt taulut ovat vain väline siirtyä ajassa, eivät juuri sen kummempaa. Taiteilijoista on pienet tietoiskut kirjan lopussa, mutta mielestäni heidän luonteenlaatujaan ja muita ominaisuuksiaan olisi voitu enemmänkin kuvailla itse tarinassa.

Odotin tältä kirjalta siis jotain muuta mitä sain. Toisinaan Lydian siirtyminen toiseen aikaan tapahtui niin tylsästi ja uudessa ajassa lähdettiin liikkelle niin hitaasti, että ihan tylsistytti. Sitten päivät vain kuluivat kauhealla vauhdilla eikä mitään oikeastaan tapahtunut. Ehkä olisi kannattanut valita vähemmän taiteilijoita eli aikakausia mukaan, niin jokaiseen olisi voitu syventyä tarkemmin. Nyt tämä jää vähän puolitiehen, ikävä kyllä.

♠♠♠

Tämän kirjan luettuani saan siis ruksia Le Masque Rougen Emilien ideoimasta bingoruudukosta kohdan "fantasia". Se tarkoittaa, että saan vihdoin huudahtaa: BINGO! Voittavan rivin luetut teokset olivat seuraavat:

 Alle 200 sivua Eppu ja Anna Nuotio: Venla T:n rakkaudet

 Dekkari Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä

Fantasia Finn Zetterholm: Lydian salaisuus

Romantiikka Enni Mustonen: Hukkakauraa

Kuuluu kirjasarjaan Vera Vala: Villa Sibyllan kirous

Keltainen kesä: Koti

Toni Morrison: Koti

133 s., Tammi 2014

alkup. Home 2012

suom. Seppo Loponen

Sainpas kuin sainkin luettua ainakin yhden kirjan Keltaiseen kesään. Alun perin ajattelin aloittaa minulla jo pitkään lainassa olleella Saramagon Oikukas kuolema -teoksella, mutta uutuushyllystä nappasin mukaan ensimmäisen Morrisonini ja päätin kokeilla sitä. Tämän jälkeen olen ihan varma, että tulen lukemaan vielä lisää Toni Morrisonin teoksia.

Koti kertoo sisaruksista, Frankista ja Ceestä, joiden molempien elämässä on omat kipupisteensä. Georgialaisessa pikkukaupungissa varttuneet sisarukset olivat jo lapsina toistensa tuki ja turva, sillä itsekkäät isovanhemmat ja elannon eteen raataneet vanhemmat eivät tarjonneet mitään turvallisuutta. Kuten teoksessa luonnehditaan, oli Frank Ceen varsinainen äiti, vaikka oli itsekin vielä pikkupoika. Korean sota kuitenkin heitti sisarukset erilleen, sillä Frank päätti lähteä vapaaehtoiseksi ennen kuin muuttuisi itse vanhempiensa kuvaksi. Cee jäi pärjäämään yksin ja elämä kuljetti häntä erilaisiin huonopalkkaisiin töihin sekä lopuksi myös "koe-eläimeksi". Vain Ceen tilanne saa traumatisoituneen Frankin palaamaan Georgiaan.

Morrisonin romaani on lyhyt, mutta sisältää paljon asiaa siitä, mitä sota, epävakainen lapsuus, alituinen köyhyys ja liiallinen luottavaisuus voi saada aikaan. Lyhyessä teoksessa on paljon huomioita siitä, miten vahvempi turhan usein käyttää valtaansa hyödykseen ja nitistää heikompansa: isovanhempi vie parhaat ruuat, aviomies varastaa auton, sotilas tappaa lapsen... Listaa voisi jatkaa edelleen, sillä näitä pointteja teoksesta todella löytyy. Morrisonin luoma kuva on melkoisen raadollinen, mutta toisaalta tarinassa on myös aitoa välittämistä ja huolenpitoa, minkä Frankin ja Ceen välinen lojaalius osoittaa. Itse näen heidän välinsä osoituksena siitä, että kaiken pahan keskelläkään ei saisi unohtaa ihmisyyttä ja inhimillisyyttä.

Hieman moitteita annan kerrontaratkaisusta, sillä tarina tuntuu etenevän palan sieltä ja palan täältä. Aluksi se tuntui hieman vaikeaselkoiselta, vaikkakin siihen tottui nopeasti. Osittain ratkaisu johtunee siitä, että teoksessa on monia näkökulmia ja useampi hahmo pääsee esittämään näkemyksiään asioista. Useampi näkökulma ei onneksi tee tarinasta liian sekavaa, vaan pikemminkin monisyisemmän, vaikka kerrontaratkaisu välillä mielestäni hieman ontuukin.

Lukukokemus oli kaikkiaan voimakas, mutta ei kuitenkaan ravisteleva. Vaikka teoksessa kuvataan monia ikäviä asioita, ei se kuitenkaan ole ankea. Siitä kertonee se, että nyt lukemisen jälkeen minulla on ihan hyvä fiilis.

♠♠♠♠