sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kuukauden luetut ja kuulumisia




Kesäkuussa luin yhteensä 14 kirjaa, joista kolme oli lastenkirjoja ja kolme nuortenkirjoja. Lisäksi tuohon lukuun mahtuu myös dekkari, sarjakuvateos, historiaa ja romantiikkaa. Aika monipuolinen saldo siis, vaikka kuun puolivälissä hieman näyttikin siltä, että kuukauden kirjasaldo jää aika pieneksi. Loppukuun aikana kuitenkin innostuin ja tässä on tulos eli nämä kirjat luin:

Linda Olsson: Sonaatti Miriamille
Anni Nykänen: Mummo 2
Enni Mustonen: Yllätysperintö
Hanna Tuuri: Orapihlajapiiri
Laila Hirvisaari: Myrskypilvet
Bernhard Schlink: Kotiinpaluu
Vilja-Tuulia Huotarinen: valoa valoa valoa
Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia
Tuija Lehtinen: Vaniljasyndrooma
Arvi Arjatsalo: Auringonvärinen kissa
Laila Hirvisaari: Satakielimetsä
Anu Jaantila: Jenkkivuosi

Kesäkuu oli minulle harvinaisen tapahtumarikas kuukausi. Olin töissä  kukkamyynnissä ja työt loppuivat paljon aikaisemmin kuin muina vuosina, jo 15. päivä, joten minulla on ollut tässä reilut kaksi viikkoa lomaa. Yleensä en lomalla tee mitään ihmeellistä, mutta tänä vuonna tein poikkeuksen. Loman aikana minä opettelin käyttämään pirtelökonettani, kävin ostoksilla kaverin kanssa, tsekkasin kahden naapurikunnan/-kaupungin kirjastot ja etenkin lastenosastot, kävin kirppiksellä (saldona pari Laila Hirvisaaren kirjaa ja lasten kuvakirja), kiertelin toisen kirjaston liepeiltä löytyvällä museoalueella, tein toisen retken museoon sen ollessa auki, kävin samalla reissulla karkkikaupassa ja ostin nekkuja, mansikkakaramelleja ja toffeeta, kävin elokuvissa teatterin Leffaviikon kunniaksi, heitin talviturkkini äitini mummolan mailla olevassa lammessa ja ostin elämäni ensimmäisen ikioman mansikkalaatikon ja söin mahani kipeäksi mansikoista. Lisäksi kesäkuussa ostin tomaatintaimia työpaikaltani ja istutin ne. Näyttää siltä, että satoa on tulossa jo melko pian!


Huomenna loma loppuu ja aloitan työt yhdessä naapurikaupungin lähikirjastossa, olin siellä töissä jo viime kesänä. Paikka on siis tuttu ja odotan kyllä töiden alkamista innolla. Se on kai merkki siitä, että olen todellakin oikealla alalla. :) Torstaina pääsen pitämään satutuntia yhdessä toisen työntekijän kanssa. Ehkä kirjoittelen siitä jotain tännekin sitten. 
Hauskaa heinäkuuta kaikille!

2 kommenttia:

  1. Oi mikä ihana lampi!

    Mansikkalaatikko... Tarkoitatko sellaista suurta pahvista missä on useampi kilo? Itse olen sellaisesta haaveillut.. Valitettavasti meillä tuntuu tänä kesänä jylläävän muurahaisten armeija niin kovin, että kaikki mansikat on syötävä kerralla. :/ Tai sitten jääkaappiin? :D

    Pidä hauskaa kesätöissäsi, satutunneista saa varmasti iloa irti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lampi on kyllä ihan mahtava, ei varmaan parempaa uimapaikkaa olekaan, ainakaan mun mielestä. :D

      Kyllä, tarkoitan suurta neljän kilon mansikkalaatikkoa. Itellä on jääkaapis vieläkin mansikoita, huomenna syön vipat töissä sitten; noin neljä litraa perkasin ja laitoin pakastimeen talven varalle, mutta ei se nyt riitä mihinkään. :D Täytyy siis ostaa vielä toinenkin laatikko jossain vaiheessa. :D Ette ole muuten ainoita, joita muurahaiset kiusaavat, meikän kämpillä niitä tunkee kylppäriin. Inhottavia otuksia!

      Kiitos, otan kyllä kesätöistäni kaiken ilon irti. Olen aloittanut sen sillä, että kahmin mukaani paitsi lainattavia kirjoja myös poistokirjaostojani. :D

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.