Olemisen onnea

Anna-Mari Kaskinen: Olemisen onnea

kuvitus: Minna L. Immonen

47 s., Kirjapaja 2013

Anna-Mari Kaskisen runoteos Hehkuvin värein teki minuun suuren vaikutuksen noin vuosi sitten. Tuon teoksen jälkeen minulle jäi halu lukea lisää hänen runouttaan, mutta jotenkin minulle on ollut vaikeaa löytää monipuolisesta tuotannosta juuri sellainen kokoelma, joka kiinnostaisi erityisen paljon. Nyt bongasin hänen uusimman teoksensa Olemisen onnea ja päätin kokeilla tätä. Ihan niin suurta vaikutusta tämä ei tehnyt kuin Hehkuvin värein teki aikoinaan, mutta on tälläkin teoksella ansionsa.

Olemisen onnea sisältää valtaosin melko lyhyitä runoja, jotka kuvaavat tiiviisti hetkessä elämistä ja pieniä onnen sirpaleita, joita aina on läsnä. Hänen runoissaan on elämänuskoinen ja valoisa näkökulma, jonka Minna L. Immonen maalailee kuvituksessaan hyvin esiin. Pidän siitä, että vaikka Kaskinen ei käytäkään välttämättä loppusointuja, on runojen tunnelma silti hyvin perinteinen ja helposti tulkittavisssa. Osa näistä runoista sopisi hyvin mietilauseiksi kaikessa lyhykäisyydessään ja ytimekkyydessään.

Kuten sanoin, Kaskisen runoja on helppo tulkita. Hän kuvaa runoissaan usein luontoa ja sen kiertokulkua, mikä tekee runoista mielestäni jotenkin erityisen kauniita. Näennäisesti luontoa kuvaavat runot kuitenkin kuvaavat samalla myös ihmiselämän erilaisia tilanteita ja mielestäni onkin hyvin harmonista käyttää luontoa kaiken peilaajana, sillä luonti muutoksineen on kuitenkin lähes aina jollakin tapaa ympärillämme. Mielestäni Kaskinen onnistuu tällä kokoelmallaan antamaan ihmisille elämänuskoa: luontokin aina herää uudelleen keväällä, vaikka välillä olisikin ollut myrskyävä syys ja talven kylmyys, joten miksei sitten ihminenkin selviäisi vaikeistakin ajoista.

♠♠♠½