lauantai 1. marraskuuta 2014

Lokakuun luetut ja muut kuulumiset

Lokakuu pääsi pyörähtämään marraskuuksi kuin huomaamatta, ja tänä aamuna mietin hetken, että mikäs päivä nyt onkaan ja pitääkö kääntää kalenteria. Lokakuuni oli hyvin kiireinen monella tapaa: toisaalta ehdin hyvin viettää oikeaa vapaa-aikaa, toisaalta taas tein tiiviisti opinnäytetyötäni silloin kun en ollut palkkatyössä. Vaan kyllä kannatti keskittyä oppariin, sillä se on nyt todellakin valmis ja tällä hetkellä kieliasun tarkistuksessa. Sen jälkeen lähetän työni ohjaajalleni arvioitavaksi, jonka jälkeen koulu alkaakin olla minun osaltani taputeltuna, vain kypsyyskoe ja opinnäytetyöseminaari puuttuvat. Fiilis on huikea ja samalla haikea, vapaa-aikaakin tuntuu olevan yhtäkkiä vaikka kuinka paljon. Olen opiskellut lähes koko elämäni, joten lienee sanomattakin selvää, että hieman hassulta tuntuu!

Lokakuussa haaveilin, että ehtisin lukemaan Lokakuun lukuhaasteeseen muun muassa Harry Pottereita. Ne kuitenkin jäivät odottamaan parempaa aikaa, sillä innostuin emännöimäni Nostalgiset nuortenkirjat -haasteen tiimoilta lukemaan Tuija Lehtisen Laura-sarjaa. Haasteeseen on muuten lukuaikaa vielä koko tämä kuukausi, joten vielä ehtii mukaan.

Lokakuussa luin kaikkiaan 10 kirjaa, joista kolme oli Laura-kirjaa, yksi Lokakuun lukuhaasteeseen sopiva kirja, kuvakirja, lastenkirja, pari runoteosta sekä pari romaania. Toisen aikuisten romskuista luin kirjabloggareiden Lukukivaa kimpassa -tempaukseen, ja samalla osallistuin ensimmäistä kertaa johonkin blogitempaukseen. Molemmat luetut romaanit jäytävät mieltäni edelleen, niin huikeita Mortonin Hylätty puutarha sekä Havasteen Tuulen vihat olivat! Sen sijaan olen pitkään pyrkinyt sitkeästi lukemaan José Saramagon Oikukkaan kuoleman, mutta nyt lopulta päätin heittää hanskat tiskiin ja antaa olla: se nyt ei vain kerta kaikkiaan kiinnosta minua juuri tällä hetkellä. Lokakuun kiireet siis osoittivat minulle myös sen, että lue sitä mistä todella pidät äläkä tuhlaa aikaasi sellaiseen, mikä ei juuri nyt houkuttele yhtään.

Listana lukukuuni näyttää tältä:
Kate Morton: Hylätty puutarha
Paula Havaste: Tuulen vihat
Tuija Lehtinen: Laura, kultatukka
Anna-Mari Kaskinen: Lämpimin ajatuksin + Sydämen täydeltä
J-P ja Miranda Koskinen: Gabriel Hullo ja keskiyön kestit
Tuija Lehtinen: Rakas Laura
Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja Sevillan saituri
Tuija Lehtinen: Laura menopäällä
 
Tälle kuulle en ole tehnyt mitään huikeita lukusuunnitelmia. Kirjallisuuspiiriä varten pitäisi maanantai-iltaan mennessä ehtiä lukemaan "jotain ulkomaalaista laatukirjallisuutta", joka oli itse asiassa minun oma aihetoivomukseni, sillä tunnen kyseisenlaista kirjallisuutta luvattoman huonosti. Luettavakseni valitsin Toni Morrisonin Armolahjan. Lisäksi aion jatkaa Nostalgisten nuortenkirjojeni parissa, mutta tarkempia suunnitelmia en ole tehnyt.
 
Nyt marraskuussa kannattaa muuten pysyä kanavalla, sillä julkistan pian pienen lukija-arvonnan 100 lukijan rajapyykin rikkoutumisen kunniaksi. Minun olisi pitänyt tehdä se jo aikaa sitten ja puhuinkin siitä jo keväällä, mutta nyt vasta olen saanut jotakin aikaiseksi. Siitä lisää piakkoin ja hyvää marraskuuta kaikille! :)

6 kommenttia:

  1. Tsemppiä viimeisin koulurutistuksiin! Minä aloitin tänä syksynä opiskelun ja olin jo ehtinyt unohtaa, miten rankkaa se voikaan välillä olla. Mutta onneksi myös kivaa. (Samaa alaa opiskelen, kuin sinä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vähän jotain aavistelinkin, kun blogistasi näin, että olet lukenut kirjastoalaa käsittelevän teoksen! :D Kiitti tsempeistä, ja tsemppiä myös sulle koulutaipaleelle. Ala on ehdottoman inspiroiva. :)

      Poista
  2. Hylätty puutarha on tosiaan hieno romaani. Tuulen vihat on minulla lukematta, mutta bloggauksien myötä olen päätynyt siihen, että minunkin on tuo kirja jossain vaiheessa luettavaksi hankittava.
    Hyvää marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi suosittelen kovasti! Itseäni houkuttaisi nyt Havasteen Kymmenen onnen Annan -jatko-osat, mutta ainakaan vielä en ole niiden pariin päässyt. Ehkä täässä talven mittaan. :)

      Poista
  3. Onnea opinnäytetyön johdosta! Ja tsempit vielä loppurutistukseen! :)

    VastaaPoista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.