Kerro minulle jotain hyvää

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää

476 s., Gummerus 2015

alkup. Me Before You, 2012

suom. Heli Naski

 

Sormeni tuntuvat pysähtyneen näppäimistön ylle toviksi jos toiseksikin. En tiedä mitä kirjoittaisin kirjasta, josta on jo hyvin tyhjentävästi kirjoitettu muissa blogeissa ja joka teki minuun niin suuren vaikutuksen, että sanat tuntuvat kadonneen. Nyt ymmärrän hyvin tämän teoksen saaman suosion ja ylistävät arviot, vaikka alunperin en oikein odottanut mitään tavanomaista romanttista hömppää kummempaa. Mutta Kerro minulle jotain hyvää olikin kaikkea muuta kuin tavanomaista romanttista hömppää: yllätyksellinen, hienovireinen, nauruhermoja kihelmöivä ja koskettava romaani, jonka loppuratkaisu hätkähdyttää.

 

Lou Clark jää useiden työvuosiensa jälkeen työttömäksi eikä hänen kahvilatyökokemuksensa oikein anna kovinkaan kummoista meriittiä, joka auttaisi saamaan uuden työn. Kun Lou pääsee työhön neliraajahalvaantuneen Willin "seuraneidiksi", hänen tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin saman tien - hoitotyö ei houkuttele eikä Will ole helpoin ihminen kohdattavaksi. Perheensä taloustilanteen vuoksi Lou kuitenkin pysyttelee työssään ja yllättäen tuo määräaikainen kuuden kuukauden pesti muuttaa koko hänen ajatusmaailmaansa, minäkuvaansa ja elämäänsä.

 

Will osoittautuu alun jälkeen oikein hurmaavaksi nuoreksi mieheksi, joka ei millään tahdo sopeutua elämäänsä neliraajahalvaantuneena. Minä tykästyin Williin ihan valtavasti, sillä hänen hahmonsa on hauska, älykäs ja hienostunut. Hänen hahmossaan on jotakin kertakaikkisen vastaansanomatonta, joten enpä ihmettele yhtään miksi Loukin loppujen lopuksi kiintyi Williin kovasti.

 

Loun perhe sekä Lou itse ovat hahmoina helposti lähestyttäviä. Pidin kovasti etenkin Loun isästä, joka saattaa sanoa mitä sattuu ja milloin sattuu, mutta myös Lousta, jonka ironinen huumorintaju, realistisuus ja vähitellen kukkaan puhkeava luotto omiin kykyihin tulivat hahmossa hyvin esille. Ironia ja musta huumori niin Loun kuin Willinkin taholta sai minut nauramaan ääneen monta kertaa. En todellakaan osannut odottaa tämän kirjan olevan niin hauska!

 

Pidin siitä, että tämä kirja ei noudattanut kliseistä "happy ending" -kaavaa, vaan kulki täysin omaa tietään kohti eräänlaista onnellista loppua. Sellainen tässä kirjassa on, vaikka aluksi, kun loppuratkaisu alkoi hahmottua, tuntui se kaikkea muuta kuin onnelliselta. Mutta suurinta rakkauttahan kai onkin päästää irti itsekkäistä toiveista ja tehdä kaikkensa rakkaansa onnen eteen. Kerro minulle jotain hyvää oli todella hieno ja koskettava lukukokemus.

 

♠♠♠♠♠