keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Ihana Venla T

Eppu ja Anna Nuotio: Ihana Venla T
159 s., Otava 2016
 
Kirjastossa käydessäni huomasin, että Venla T -sarjalle on ilmestynyt jatkoa, jota olinkin jo hieman ehtinyt kaivata. Ihana Venla T on sarjan kolmas osa ja minusta kyllä tuntuu, että tämä sarja paranee koko ajan.
 
Venla T on päättänyt, että tuleva syksy on todellinen muutosten syksy. Kaikki parhaat kaverit ovat painaneet valkolakkinsa keväällä päähän, mutta Venlan vuoro on vasta tulossa. Hän päättääkin hoitaa kirjoitukset kunnialla, jotta voisi kuulua syksyn ylioppilaisiin. Venla tuntuu rauhoittuneen muutenkin, sillä hän näyttäisi olevan vastuullisempi ja luotettavampi kuin aiemmin. Myös suhde espanjalaiseen vaihto-oppilaaseen, Jorgeen eli Horheen, on edelleen elossa, vaikka yleensä Venla on kämmännyt asiat alta aikayksikön. Venlan aikuistuminen on huomattavissa myös siinä, miten vakavasti hän suhtautuu työhönsä nettipalstalla, jossa hän vastailee nuorten lähettämiin kysymyksiin.
 
Minä pidin kovasti siitä, miten Venla hoitaa nykyään ihmissuhteensa ja ajattelee selkeästi muiden tunteita eikä vain ryntää päätä pahkaa koheltamaan jotain. Tuntui jotenkin huojentavalta, että jatkuva vaikeuksien verkko ei enää tuntunut riippuvan Venlan yllä, sillä etenkin ensimmäisessä osassa Venlan jatkuva tohelointi oli aika ärsyttävää ja tuskastuttavaa. Venla on varttunut ja sen huomaa - ja tällä kertaa joku aivan muu mokaa ja pahasti!
 
Aikaisemmista Venla-kirjoista tuttu huumori kukkii tässäkin teoksessa ja nauroin monta kertaa ääneen teosta lukiessani. Venlan päiväkirjamerkintöjen hienoinen itseironia ja kyky nauraa itselleen ja kuvata tilanteita koomisessa sävyssä on ihan verratonta luettavaa. Huumoria ei kuitenkaan ehkä ollut tässä teoksessa niin selvästi kuin aiemmissa osissa, sillä koska Venla ei joudu koko ajan mitä erikoisimpiin tilanteisiin, ei voi olla tilannekomiikkaakaan niin paljon. Vaikka eihän se määrä ratkaise vaan laatu!
 
Tämä kirja päättyi niin valoisasti, onnellisesti ja tulevaisuudenuskoisesti, että saa nähdä tuleeko tälle sarjalle enää jatkoa. Toisaalta nyt kerrankin voin kuvitella, että kaikki Venlan asiat järjestyvät, toisaalta taas Venlan seurassa viihtyisin kyllä vielä lisääkin. Mielestäni jo nämä kolme osaa ovat kuitenkin muodostaneet kiinnostavan kasvukertomuksen, sillä koko ajan on ollut nähtävissä Venlan aikuistuminen ja vastuullisempi suhtautuminen asioihin. Tässä kirjassa toisinaan Venlan huomiot ja kommentit osoittavat jo selkeästi näkemystä ja ymmärrystä, joten lienee parasta asennoitua siihen, ettemme enää välttämättä Venlan kanssa uusissa nuortenkirjoissa kohtaa.
 
♠♠♠♠½

2 kommenttia:

  1. Oi että, tämä on ilmestynyt! Minäkin olen ollut kovasti ihastunut Venlaan hahmona ja koko sarjaan. Tämä on juuri sellaista mistä nuoret tytöt varmasti tykkäävät (ja tietty me vanhemmatkin). <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukiessani mietinkin, että onkohan Krista jo ennättänyt tämän lukemaan. :-D Tämä kyllä tosiaan sopii meille vanhemmillekin tytöille luettavaksi! :)

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.