perjantai 30. syyskuuta 2016

Hobitti

J.R.R. Tolkien: Hobitti
9 cd-levyä, 10 h 58 min
lukija: Lauri Komulainen
alkup. The Hobbit or There and Back Again, 1937
suom. Kersti Juva ja Panu Pekkanen

Taru sormusten herrasta -trilogian jälkeen päätin, että kuuntelen samaan kyytiin myös Hobitin, joka kuvaa Bilbo Reppulin vaiheita. Hobitin vaiheet eivät ole ihan yhdentekeviä Taru sormusten herrasta -trilogian kannalta, sillä tässä teoksessa Bilbo löytää taikasormuksen, jonka ympärille koko trilogia kietoutuu. Alkuasetelmani tätä teosta kohtaan oli hieman ristiriitainen, sillä olen katsonut Hobitti-elokuvat ja pitänyt niistä paljon, mutta kirjana Hobitti ei ole innostanut. Muistan, että eräänä kesänä noin 10 vuotta sitten lainasin kirjastosta Lohikäärmevuoren enkä kerta kaikkiaan saanut sitä luettua. 

Hobitti kertoo siis Frodo Reppulin sukulaismiehestä Bilbosta, jonka Gandalf on valinnut mukaan kääpiöiden retkikuntaan. 13 kääpiötä on matkalla kohti vuorta, jonka retkikunnan johtajan Thorinin isoisä on menettänyt lohikäärme-Smaugille. Tarkoitus on saada kääpiöiden vanha valtakunta takaisin, eikä motivaattoreista ole pulaa, sillä vuoren ohella Smaugilla on hallussaan myös kääpiöiden mittava kulta-aarre. Bilbo tarvitaan mukaan paitsi onnea tuottavaksi 14:ksi jäseneksi myös voron ominaisuudessa: pikkuruinen hobitti on Gandalfin mielestä omiaan siihen tehtävään. Bilbolle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin suostua tuumaan.

Matkallaan retkikunta kohtaa monia vaaroja ja eksyykin välillä toisistaan. Hiisien asuttaman vuoriston sisällä yksin vaellellessaan Bilbo löytää taikasormuksen ja kohtaa Klonkun. Myös sudet hätyyttävät toisensa uudelleen löytänyttä retkikuntaa eikä peikkojenkaan kohtaamiselta vältytä. Suurin vaaroista on kuitenkin Smaug, jonka raivo osaa olla valtaisa.

Olin ajatellut, että Hobitti on valtavan pitkä tarina. Mielikuva juontanee juurensa siihen, että käsittääkseni elokuvatrilogia on tehty tämän yhden teoksen pohjalta. Välillä jopa mietin, että miten tästä kirjasta on saatu kolme elokuvaa aikaan, sillä ei tämä näin kirjana ollut kovinkaan taianomainen. Mutta kyllä tämän nyt työmatkoillaan kuunteli, vaikka en erityisemmin lumoutunutkaan. On kyllä huomattavissa, että Tolkienin kertojankyvyt ovat kehittyneet Hobitin ja Sormusten herra -trilogian välillä, ja lisäksi hänen miljöökuvauksensa on muuttunut edukseen. 

♠♠♠

6 kommenttia:

  1. Tyylieroja selittää toisaalta, että Hobitti on lastenkirja, kun taas Taru sormusten herrasta jäljittelee eeposta. Hobitti myös muistuttaa tyyliltään Tolkienin aiempia, lapsilleen kertomiensa satujen pohjalta kirjoittamiaan kirjoja Herra Bliss ja Roverandom, joissa on nähtävissä ns. nonsense-lastenkirjallisuuden juonteita. Sen takia Hobitti-elokuvatrilogia epäonnistui mielestäni surkeasti - se ei ottanut lukuun Hobitin ominaispiirteitä, vaan yritti tehdä toisen Tarun sormusten herrasta.

    Tätä taustaa vasten minun on vaikea henkilökohtaisesti nähdä suoranaista "kehitystä" kerronnassa näiden kahden kirjan välillä - ne kuuluvat eri kirjallisuuden lajeihin ja niillä on erilainen kohdeyleisö, vaikka ne tapahtuvatkin samassa fiktiivisessä maailmassa. En minäkään varmasti enää Hobittiin ihastuisi, jos sen ensimmäisen kerran lukisin tänä päivänä, mutta 11-vuotiaaseen itseeni se upposi ja lujaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnän, että minulla ei ole juuri mitään taustatietoja Hobitista. En ole kuitenkaan kirjastoissa koskaan törmännyt kyseiseen teokseen lastenosastolla, vaan pikemminkin nuorten tai aikuisten fantasiahyllyssä. Itse tosin tuskin olisin kokenut Hobittia lastenkirjaksi, vaikka se olisi lastenosaston hyllystä löytynytkin. Koen kuitenkin edelleen, että Tolkien kehittyi tarinankuljetuskyvyssään paljon samoin kuin taidossaan pitää lukijan huomio yllä - koska jos kirja on oikeasti vetävä, niin se pitää ainakin minun huomiona yllä, vaikka olisikin lastenkirja. :)

      Poista
    2. Tolkienin kirjailijaprofiilin vuoksi hänen lastenkirjansakin ovat monissa kirjastoissa sekä aikuisten että lasten puolella. Vetävyys puolestaan alkaa nähdäkseni liikuskella jo makuasioiden puolella - erilaiset juonenkuljetuksen tavat viehättävät eri lukijoita vaihtelevissa määrin. Ehkä siksi minun on vaikea myöskään mieltää yksittäistä teosta toista kehittyneemmäksi lajin perusteella. Mutta siitä ainakin olemme samaa mieltä, että Hobitti ja TSH ovat kerronnaltaan hyvin erilaisia teoksia.

      Tolkien työsti eeppistä tyyliä edustavaa Silmarillionia jo vuodesta 1914 eli kauan ennen Hobitin kirjoittamista, ja TSH:n hän aloitti heti Hobitin perään. Voisi siis sanoa, että Tolkienilla oli tuotannossaan kaksi eri haaraa: sadut (joihin Hobittikin nähdäkseni lukeutuu), joiden kirjoittaminen ajoittuu paljolti hänen omien lastensa lapsuusvuosiin, sekä aiemmin aloitettu kunnianhimoisempi eeppisten tekstien haara, johon kuuluvat Silmarillion, TSH ja valtavat määrät keskeneräistä materiaalia, joita hän työsti aina kuolemaansa saakka. Muutosta - ja varmasti kehitystäkin! - hänen kirjoitustyylissään on aivan varmasti tapahtunut vuosikymmenien aikana, mutta TSH:n vertaaminen toista tyyliä edustavaan Hobittiin tuo nähdäkseni esiin ainoastaan varsin näennäisiä muutoksia kirjoitustyylissä tyylirekisterin ollessa perustavanlaatuisesti ja ilmeisen tietoisesti erilainen.

      Poista
    3. Kyllähän se vetävyys on nimen omaan makuasia, ja edellä olenkin selostanut minun mielipiteeni asiasta ihan on makuni perusteella. Sinulla tuntuu olevan paljon tietoa Tolkienista, ja tuo tieto vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. Itse kirjoitan tätä blogiani ihan mutuhuttuna enkä väitä tietäväni asioista mitään, vaan kirjoitan ihan vain omien näkemyksieni perusteella. :)

      Poista
  2. Tyylilaji on tosiaan hyvin erilainen, Hobitti liikkuu enemmän sadun tyylillä...
    Taitojen kehityksestä en sano mitään, koska minusta Hobitti on myös selkeästi parempi kirja: Sormusten Herran pseudohistoriallinen ote ja maisemamaalailu ei pure minuun, Hobitissa on kiinnostavammat henkilöt ja pidän myös humoristisemmasta tunnelmasta.

    (ja parastaikaa katselen toisella silmällä elokuvatrilogian ensimmäistä osaa telkkarista ja onhan tämä onnistunut täysin hukkaamaan kirjan idean)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä juuri pidin TSH:n otteesta ja maisemamaalailusta, ja sellainen puree minuun yleensäkin kirjallisuudesta. Itse en osaa arvioida sitä ovatko elokuvat hukanneet kirjan idean, koska minulle ei ole vielä täysin selvää mikä kirjan idea sitten tarkalleen ottaen onkin. Mielestäni elokuvat olivat kuitenkin viihdyttäviä.

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.