Kirjabloggaajien klassikkohaaste on täällä taas! Koska viime vuonna luin haasteisiin kotimaisen ja ulkomaisen mieskirjailijan teokset, päätin tänä vuonna lukea samanlaisen parin naiskirjailijoilta. Hetken mietin pitäisikö Suomen 100-vuotisjuhlavuoden vuoksi lukea haasteeseen kotimainen klassikko, mutta päädyin kuitenkin pysymään alkuperäisessä suunnitelmassa, sillä luen muutenkin paljolti kotimaisia kirjoja. Lisäksi Virginia Woolfin Mrs. Dalloway on ollut lukulistallani jo niin kauan, että se oli melko nopeasti selkeä valinta tähän haasteeseen.
***
Virginia Woolf: Mrs. Dalloway
277 s., Seven-pokkarit/Otava, 2011, 4.p.
ilmestyi suomeksi 1. kerran 1956
alkup. Mrs. Dalloway, 1925
suom. Kyllikki Hämäläinen
Mrs. Dalloway on yhdenpäivänromaani, jonka kerronta on tajunnanvirtainen. Teos kertoo Clarissa Dallowayn päivästä, jolloin hän valmistelee seurapiirijuhlia. Kerronta keskittyy välillä kuvaamaan myös muiden ihmisten päivän kulkua, kuten esimerkiksi Clarissa Dallowayn aviomiehen lounaskutsua tai Septimus Warren Smithin kilvoittelua harhojensa keskellä. Septimus on tarinan toinen päähenkilö.
Minun täytyy myöntää, että Mrs. Dalloway osoittautui minulle aika vaikeaksi kirjaksi. Olin kuvitellut lukevani tämän tuosta vain, mutta tajunnanvirtainen kerronta yllätti minut, vaikka tiesinkin teoksen kerronnan sellaiseksi jo etukäteen. Yllättäen jouduinkin todella terästämään keskittymistäni eikä tätä teosta käynytkään lukeminen väsyneenä, sillä tapahtumien kulkua oli välillä mielestäni työlästä seurata. Lisäksi olin ällistynyt siitä, että päähenkilöiksi on valittu kaksi hahmoa, joilla ei ole kerrassaan mitään tekemistä toistensa kanssa - Woolf kylläkin tavallaan yhdistää hahmot lopuksi muiden hahmojen kautta, mutta muuten mielestäni heistä olisi voitu kirjoittaa kaksi täysin erillistä kirjaa.
Jotenkin minusta tuntuu, että en oikein ymmärtänyt Woolfin tyyliä kirjoittaa. Nyt lukemisen jälkeen koitin etsiä hieman tietoa tästä kirjasta ja ilmeisesti Clarissan ja Septimuksen hahmojen on tarkoitus peilata toisiaan. Minä en kuitenkaan sellaista lukiessani älynnyt enkä tainnut muutenkaan oikein ymmärtää mitä kaikkia merkityksiä Woolf on tekstiinsä kätkenyt. Tajunnanvirtaisuus ei tunnu olevan minun juttuni eikä tässä tarinassa muutenkaan ollut minun mielestäni mitään erityisen kiinnostavaa.
Vaikka Mrs. Dalloway ei osoittautunutkaan "minun kirjakseni", olen ylpeä siitä, että sain lopultakin luettua tämän klassikon. Toisaalta olen hieman pettynyt siitä, että en kyennytkään ymmärtämään tunnettua teosta, jota on kehuttu paljon, mutta varmasti jokaiselle joskus tulee eteen kirja, joka itselle ei oikein meinaa avautua.
Tämä kiinnostaa mutta hieman pelottaakin, kirja on noussut mielessäni niin suuriin mittasuhteisiin. Ehkä pitäisi kokeilla, kuinka tajunnanvirtamaisuus uppoaa.
VastaaPoistaMinulla on hieman sama juttu, että olin nostanut tämän mielessäni jotenkin korokkeelle ja odotin melko suuria. Mutta tulipahan koettua ja todettua, että ei ole minun juttuni.
PoistaOnnea klassikon selättämisestä. Tämä on vielä lukematta ja voin jättää sen lukemattakin ;)
VastaaPoistaKiitos! Joskus tuntuu, että olisi parempi jättää jokin teos lukematta eikä lukea sitä "pakkolukemisena", vaikka kyseessä olisi millainen klassikko tahansa. :-)
PoistaTajunnan virta tekee monista teoksista haastavia. Esimerkiksi yksi erittäin hämmentävä on Gertrude Steinin Ida.
VastaaPoistaEn ole kuullutkaan mainitsemastasi teoksesta, mutta tämän kokemuksen perusteella tiedän jättää Idan lukematta! :D
PoistaWoolfin lukeminen on rajoittunut Oma huone -esseeseen, jotain kirjaansa taisin joskus vähän aloittaa mutta tajunnanvirta ei ole lainkaan minun juttuni...
VastaaPoistaJee, en ole ainut, joka ei ymmärrä tajunnanvirtaa ja sen hienoutta! Minulle tämä riitti Woolfilta ja muiltakin tajunnanvirtailijoilta.
PoistaWoolfilla on myös vähemmän tajunnanvirtaisia kirjoja kuin tämä. Luin johonkin näistä klassikkohaasteista romaanin nimeltä Voyage Out (olikohan suomeksi Merimatka?), joka on perinteisempää kerrontaa ja jossa tulee jo kiinnostavasti esiin teemoja, jotka Woolfin myöhemmässä tuotannossa jalostuvat.
PoistaMuistelisin, että myös Orlando on tyyliltään perinteisempi, mutta saatan muistaa väärinkin.
Täytyy myöntää, että itse en olisi osannut nimetä Woolfin tuotannosta muita kuin tämän Mrs. Dallowayn. Merimatka olisi kerrontansa puolesta toimia minulle paremmin, mutta toisaalta meri ei yleensä ole kirjoissa minua kiinnostava elementti eikä välttämättä merelliset romaanit houkuttele lukemaan. Ehkä kuitenkin harkitsen sitä, jos Woolfia vielä joskus tulen lukemaan. :)
Poista