Kosteusvaurioita

Ani Kellomäki: Kosteusvaurioita - Kasvukertomuksia pullon juurelta

277 s., Atena 2017

kansi: Emmi Kyytsönen / Karppi Design, Aarni Holm

Sain jo viime viikonloppuna luetuksi Ani Kellomäen kirjan Kosteusvaurioita. Toisaalta en ole ehtinyt aiemmin koneen ääreen kirjoittamaan siitä mitään, mutta toisaalta on myös vaatinut jonkin aikaa pohtia lukemaansa ja sitä mitä siitä voisi sanoa. Kosteusvauroita on lukijaansa todella lähelle hiipivä kirja, joka koskettaa, herättää empatioita ja tavallaan myös järkyttää. Sanon "tavallaan" siksi, että olen näitä tarinoita ennenkin kuullut. Ei ole minun asiani kertoa mistä olen niitä kuullut, mutta sen sanon, että tästä syystä aihe tuli minua hyvin lähelle.

Kosteusvaurioita kertoo alkoholistien lapsien tarinoita lapsuudesta, nuoruudesta ja aikuisuudesta. Kellomäki on itsekin varttunut kosteassa kodissa ja aikuisena hän oivalsi, että ei halua eikä hänen tarvitsekaan salata kosteaa taustaansa. Kerrottuaan asiasta blogissaan hän alkoi saada paljon yhteydenottoja, joissa hänelle tuntemattomat ihmiset kertoivat omia tarinoitaan. Siitä hän sai idean koota kokemukset kirjaksi, joka sai nimekseen Kosteusvaurioita. Teos rakentuu alkoholistien lapsien kertomuksista ja faktatiedosta, jolla Kellomäki taustoittaa aihettaan: sen tyypillisimpiä ilmiöitä, nykytilaa, historiaa ja syitä miksi asioihin reagoidaan tietyillä tavoilla. Rakenne on toimiva ja äärimmäisen kiinnostava.

Kosteusvaurioita on toisaalta hyvin ahmittava kirja, sillä se on kirjoitettu niin sujuvasti ja kiinnostavasti, että sitä vain haluaisi lukea eteenpäin. Toisaalta aihe on niin iso, että se pakottaa jarruttelemaan: ei näin tärkeää asiaa käsittelevää kirjaa voi hotkaista yhdeltä istumalta, vaikka teksti kuinka vetäisi mukaansa. Mieli vaatii hengähdystaukoja ja luetun pohdiskelua.

Mielestäni Kellomäki on tehnyt tärkeän avauksen toteamalla, että kenenkään ei pitäisi joutua häpeämään ja salailemaan kosteaa taustaansa. Tällä avauksella ja tällä teoksella hän on toivoakseni onnistunut luomaan uudenlaista avoimuuden kulttuuria koskien alkoholismia. Usein alkoholistin läheinen kokee tarpeelliseksi suojella alkoholistia salailemalla asioiden todellista laitaa. Kellomäki osoittaa omalla tarinallaan, että ei tosiasioiden kertominen välttämättä ole loukkaavaa, vaan se voi olla myös hyvin tärkeää ja terapeuttista. Arvostan.

♠♠♠♠♠