lauantai 2. syyskuuta 2017

Lemmen ilot ja sydämen salat

Kirsi Vainio-Korhonen & Anu Lahtinen: Lemmen ilot ja sydämen salat - Suomalaisen rakkauden historiaa
265 s., WSOY 2015
grafiikka: Anna Makkonen
 
Millainen on suomalaisen rakkauden historia? Äkkiseltään minulle nousee päällimmäisenä mieleen siveellisyyden kunnioitus ja se, että aina avioliitto ei ole ollut kahden kauppa  vaan vaikutukset ovat olleet paljon laajemmat. Kirsi Vainio-Korhonen ja Anu Lahtinen osoittivat minulle tässä kirjassa, että mielikuvani juontaa juurensa 1800-luvun konservatiivisen viktoriaanisen ajan tavoista ja tyylistä. Todellisuudessa esimerkiksi 1700-luvulla oltiin hyvinkin vapaamielisiä ja romanttisia. Suomalaisen rakkauden historiaan mahtuu paljon erilaisia vaiheita, joiden taustalla vaikuttivat niin lait kuin kulttuurisetkin tyylisuunnat. Tämä teos on kattava tietopaketti kaikesta tästä.
 
Lemmen ilot ja sydämen salat on kiinnostava teos, joka runsaasta faktapitoisuudestaan huolimatta on kirjoitettu selkeäksi ja sujuvalukuiseksi paketiksi. Toisinaan teos tuntui jopa viihdyttävältä, sillä faktoja on maustettu aidoin kirjein ja päiväkirjamerkinnöin. Ajan autenttiset kuvaajat antavat hyvän käsityksen siitä miten asioihin on suhtauduttu eri aikoina. Rahvaan parista kirjallisia merkintöjä ei luonnollisestikaan juuri ole olemassa (ellei sitten päädytty poliisin tai lääkärin kirjoihin), mutta kirjailijat onnistuvat kuvaamaan heidänkin vaiheitaan todellisin esimerkein.
 
Tämän teoksen lukemalla opin taas jotain uutta sellaisesta historian osa-alueesta, jota ei koulujen hissantunnilla opiskella kuin korkeintaan pintaraapaisun tasolla. On aina kiinnostavaa, kun oma näkemys jostain historian ajanjaksosta kirkastuu ihan uudenlaiseksi uusien faktojen linkittyessä jo tiedossa olleisiin asioihin. Pidin tästä teoksesta oikein kovasti ja suosittelen kyllä tutustumaan tähän teokseen. Hyvän tietokirjan lukeminen on joskus yhtä suuri nautinto kuin hyvän romaanin lukeminen!
 
♠♠♠♠♠

2 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä erinomainen kirja, ja tosiaan ravistelee yleisiä oletuksia rakastamisen ja tunteiden historiasta. 1800-luvulla on ollut todella vahva vaikutus historian ymmärtämiseen, se on melkeinpä eräänlainen railo vanhemman ja uuden ajan välissä, joka lähes onnistuu katkomaan monenlaiset perinteet ja merkitykset. Onneksi tutkimus laajentaa ymmärrystämme koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu! Äkkiseltään on vaikea hahmottaa miten suuri vaikutus 1800-luvulla tosiaan on ollut käsitysten muodostamisessa, mutta kun asioihin perehtyy, sen todella huomaa.

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.