Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
284 s., Gummerus 2013
kansi: Tuomo Pulli & Istockphoto
Käsittelimme lukupiirissä toukokuun alussa Pauliina Rauhalan Taivaslaulua. Luin kirjan toista kertaa ja pidin siitä edelleen. Ensimmäinen lukukerta oli heti kirjan ilmestyttyä, jolloin sen ympärillä velloi paljon keskustelua. Tuolloin kirjoittamani postaus taitaa olla blogini historian kommentoidun kirjapostaus ja se löytyy täältä.
Taivaslaulu herätti minuaa kokolailla samoja ajatuksia kuin lähes viisi vuotta sitten. Tarina oli piirtynyt vahvana mieleeni, mutta toinen lukukerta muistutti yksityiskohtia ja auttoi keskustelun vetämistä piirissä. Tarinaa oli mielenkiintoista seurata nyt myös Synninkantajien kautta, sillä kirjojen välillä on yhteys. Suurta tulkintaeroa se ei tuo tullessaan, mutta ehkä päähenkilöiden Viljan ja Aleksin perhe on nyt mahdollista nähdä laajemmassa kontekstissa.
Taivaslaulu oli lukupiirikirjana siinä mielessä yllättävä, että vaikka olemme syksystä lähteen istuneet saman pöydän ääressä, tuntui ilmassa hienoista epäröintiä siitä mitä oikein "uskaltaa" kommentoida tästä kirjasta. Taivaslaulun aihe on toki sellainen, että siitä puhuminen on helppoa lähinnä sellaisten ihmisten kanssa, jotka tuntee todella hyvin. Ehkä tämä ei siis ollut paras mahdollinen lukupiirin keskustelua ajatellen, vaikka piiriläiset olivatkin kirjasta pitäneet.
Meilläkin oli Taivaslaulu lukupiirikirjanamme. Itse olin lukenut sen silloin kun se ilmestyi. Ajattelin että kirjasta tulee paljon keskustelua, mutta niinpä ei käynytkään vaikka normaalisti lukupiirissämme keskustellaan hyvin paljon. Syykin selvisi, aihe oli liian vieras lukijoillemme. Sama tapahtui Törmälehdon Vaikka vuoret järkkyisivät -kirjan kanssa.
VastaaPoistaVälillä tuntuu, että todelliset yllätyskirjat herättävät paljon keskustelua ja ne, joista kuvittelisi keskustelua syntyvän, eivät oikein toimi. Neljäntienristeys on ehkä siinä mielessä poikkeus, että se herätti _odotetusti_ paljon keskustelua.
Poista