tiistai 26. helmikuuta 2019

Jään luoksesi

Kyung-sook Shin: Jään luoksesi
10 h 21 min., Into 2017
lukija: Krista Putkonen-Örn
alkup. Eodiseonga na-reul chat-neun jeonhwabel-i ulli-go, 2010
suom. Taru Salminen
 
Kirjallinen maailmanvalloitukseni Seinäjoen kirjaston lukuhaasteen tiimoilta jatkuu ja valitsin tällä kertaa kuunneltavakseni Kyung-sook Shinin toisen suomennetun teoksen Jään luoksesi. Tällä kirjalla saan valloitettua Etelä-Korean. En tiedä kehtaanko edes tunnustaa, mutta tämän kirjan myötä minulle selvisi missä Korean niemimaa tarkalleen ottaen sijaitsee... Olen todella hakoteillä maailmankartan suhteen, joten haaste tekee minulle hyvää siinäkin suhteessa.
 
Teoksen päähenkilö on Jeong Yun, nuori yliopistossa opiskeleva nainen. Hänen rinnallaan kertojaäänen saa myös ruskean muistikirjansa kautta Jeong Yunin opiskelutoveri Myeong-seo. Oma iso osansa tarinassa on myös heidän läheisillä ystävillään sekä yliopiston professori Yunilla, joka näyttäytyy kirjassa viisaana ja oppilaidensa arvostuksen ansaitsevana miehenä.
 
Teoksen tapahtumat lähtevät liikkeelle nykypäivän tietämiltä, siis kirjan ilmestymisvuoden 2010 paikkeilta. Aikuistunut Jeong Yun saa puhelinsoiton, jossa kerrotaan professori Yunin olevan kuolemaisillaan. Tästä alkaa Jeong Yunin matka parin vuosikymmenen taakse omaan menneisyyteensä -  mellakoista täyttyviin Soulin katuihin, suuriin menetyksiin, aikuistumiseen ja läheisiin ystävyyssuhteisiin. Jeong Yunin ja ruskeiden muistikirjojen kautta lukijalle piirtyy kuva paitsi hahmojen henkilökohtaisista käänteistä myös Etelä-Korean yhteiskunnallisesta tilanteesta 1980-luvun loppupuolella.
 
Vaikka teoksen päähenkilöiden ystävien kautta lukija pääsee havainnoimaan Etelä-Korean yhteiskunnallista kuohuntaa 1980-luvulla, ei tämä teos oikeastaan kerro paljoakaan maan kulttuurista tai historiasta, vaikka miljöö nouseekin teoksessa riittävän selkeästi esille. Enemmän koen, että teoksesta nousee keskeisiksi teemoiksi nuoruus sekä oman itsensä ja oman paikkansa hakeminen muuttuvassa maailmassa. Minä pidin tästä kirjasta, sillä teoksen tunnelma kutsuu puoleensa.
 
Jään luoksesi on kirja, jonka luettuaan jää tuumimaan tarinaa. Teoksen nimi saattaa kuulostaa hieman viihteelliseltä, mutta mikään viihdekirja tämä ei sanan varsinaisessa merkityksessä olo. Lukukokemuksesta jää kuitenkin kevyt hyvä olo, sellainen kuin  pehmeän kevätsateen jälkeen konsanaan. Haluaisin jossain vaiheessa tutustua myös Kyung-sook Shinin toiseen suomennettuun teokseen Pidä huolta äidistä, sillä hänen tapansa kuljettaa tarinaa viehätti minua.
 
♠♠♠♠

9 kommenttia:

  1. Olen lukenut Pidä huolta äidistä kirjan. Muistan sen olleen koskettava ja surullinen. Yritin aloittaa tätä kirjaa äänikirjana, mutta en jotenkin päässyt kiinni tarinaan. Ehkä kokeilen joku toinen kerta. Kuuntelen parhaillaan Pohjois-Koreaan liittyvää kirjaa Hyeonseo Lee: Seitsemän nimen tyttö.. Se kertoo naisen pakomatkasta kotimaastaan. Voin suositella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus äänikirjan nappaavuus on niin kiinni paitsi lukijasta myös siitä onko ajankohta oikea. Niin kai on oikeankin kirjan kohdalla, mutta mielestäni se tehostuu äänikirjoissa - tai ainakin omalla kohdalla on niin.

      Kiitos Pohjois-Korea-vinkistä, kuulostaa kiinnostavalta! Ehkäpä luen sen ja kuittaan sillä haasteesta kyseisen maan.

      Poista
  2. Tämä täytyy kyllä lukea, mietin että josko lukisi enemmin kuin sen aiemmin julkaistun (Pidä huolta äidistä), joka on jäänyt minulta kaksi kertaa kesken. :D Kesken siksi, että hermostuin heti kirjan alussa en tiennyt kuka kertoja on. Pitäisi yrittää paremmilla hermoilla taas uudestaan.

    Mutta joo, ehkä luenkin tämän ensin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on ollut Pidä huolta äidistä lainassakin jo pariinkin kertaan, mutta en ole päässyt edes niin pitkälle, että olisin avannut kannen ja alkanut lukea. Ainakin äänikirjaversio tästä oli helpommin lähestyttävä kuin aiempi teos.

      Bongasin muuten sun blogista Niccolo Ammanitin kirjan Minä en pelkää. Tutkailin sitä töissä ja mietin, jos lukisin sen saavuttaakseni Italian tässä haasteessa. Ajattelin lukaista pari sivua, jotta tietäisin kannattaako lainata. Parin sivun jälkeen sain suunnilleen pakottaa itseni pois kirjan ääreltä, muuten olisi voinut hyvinkin työpäivä mennä siihen. :D Nyt luen jotain varattuja tässä välissä ja sitten tartun uudelleen Ammanitin kirjaan!

      Poista
  3. Tämä kirja kiinnostaa minuakin. Luimme lukupiirissämme Pidä huolta äidistä -kirjan ja se oli todella hyvä lukukokemus. Hienoa tunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, no sehän voisi sopia meillekin piiriin! En kestä, kun piiriin tulee niin valtavasti hyviä ideoita ja kokoontumisia on kirjavaihtoehtoihin nähden ihan liian vähän (vaikka tiheämpi kokoontumistahti olisikin jo vähän liikaa).. :D

      Poista
  4. en minäkään niin tarkka maista... opin uutta koko ajan.

    VastaaPoista
  5. luin hiljattain saman kirjailijan Pidä huolta äidistä (Please Look After Mom 2008) av Kyung-Sook Shin, lukukerhos Göteborgs:
    http://hannelesbibliotek.blogspot.com/2019/01/ta-hand-om-min-mor-av-kyung-sook-shin.html

    VastaaPoista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.