Kirstin

Kaari Utrio: Kirstin

410 s., Tammi 2018

kansi: Otso Melkka

ilmestynyt ensikerran nimellä Kartanonherra ja kaunis Kirstin, 1968

 

Kaari Utrion esikoisteos Kirstin on ollut lukulistallani jo pitkään. Kun viime vuonna kirjasta ilmestyi 50-vuotisjuhlajulkaisu, lainasin sen melko pian. Tämä onkin odotellut minulla lainassa jo ihan liian pitkään, joten oli jo aikakin todella ottaa tämä luettavaksi.

Kirstiniä pidetään suomalaisena vastineena huippusuositulle Angelica-sarjalle, joka onkin ollut Utrion esikuvana hänen työstäessään esikoisromaaniaan. Esipuheessaan Utrio kertoo kirjan työstämisestä ja ilmestymisestä. Hän ei esimerkiksi pitänyt kirjan alkuperäisestä ilmestymisnimestä lainkaan ja olen kyllä itseki nsitä mieltä, että tämä lyhennetty nimi on ytimekkäämpi. Tosin alkuperäisestä nimestä näkyy mielestäni kuka oikeastaan lopulta on päähenkilö suhteessa keneen: itse koin, että teoksen ensisijainen päähenkilö taitaa lopulta kuitenkin olla kartanonherra Klaus Kristerinpoika Horn, vaikka Kirstin ja heidän suhteensa ovatkin erittäin olennaisesti muodostamassa juonta.

Kirstin sijoittuu Ruotsi-Suomeen 1500-luvulle loistokkaiden linnojen ja kartanojen mutta myös sotien, tautien ja mielettömien hallitsijoiden aikakauteen. Klaus Kristerinpoika Horn, Joensuun kartanon omistaja, on tunnettu valtiomies, jota yleisesti pidetään naistenmiehenä. Hän saisi vaimokseen kenet tahtoisi, mutta Klaus tahtoo kiivaan ja omapäisen Kirstinin, joka ei todellakaan tahdo naistenmiehen vaimoksi. Sinänsä hyvin itsevarmassa Kirstinissä esiintyy tässä kohtaa epävarma puoli, sillä hän kokee itsensä kokemattomaksi miehen rinnalla eikä tunnu voivan myöntää sitä oikein itselleenkään.

Esipuheessaan Utrio suhtautuu esikoisteokseensa ankaran rehellisesti, hän ei pyri peittelemään sen puutteita tai kömmähdyksiä, mutta samalla Utrio on nuorta esikoiskirjailijaa kohtaan lempeä. Hän kertoo tunnistavansa teoksesta myös kerronnan ilon ja aidon tarinankertojan kyvyn. Mielestäni Utrio on oikessa kummassakin asiassa. Kirstin oli tosiaan paikoitellen vähän kömpelö, mutta toisaalta tässä esikoisteoksessakin jo näkyy Utrion loistava kyky kirjoittaa hyvää, kiinnostavaa ja mukaansatempaavaa historiallista viihdettä. 

 

Kirstin  osoittautui minulle romaaniksi, jota viihdytti ja nollasi ajatuksia, vaikka ei tämä välttämättä kirjallisilta ansioiltaan huippu olekaan. Viihteelläkin on kuitenkin sijansa ja viihdyttämäänhän Utrio on kirjansa kirjoittanutkin. Pidin Klausin ja Kirstinin hahmoista ja heidän suhteensa kipinöinnistä. Jostain syystä minua aina viehättää tarinoissa kipakasti sanailevat ja vahvatahtoiset parit, kuten tämän kirjan pääpari tai esimerkiksi Tuulen viemän Rhett ja Scarlett. Myös miljöötä on mielestäni kuvattu hyvin, ja vaikka Utrio itse moitiskeleekin joissain kohdin kirjoittaneensa teokseensa aikakauteen sopimattomia sanoja ja tunteita, niin eivät ne minun lukukokemustani häirinneet.

Utrio on tehnyt pitkän uran kirjailijana ja tietyllä tapaa ymmärrän hänen tuntemuksiaan esikoisteostaan kohtaan. Itse olen kirjoittanut tätä blogia nyt melkein 7,5 vuotta ja kieltämättä suhtaudun ensimmäisiin arviointeihini vähän nolostuneena: ensimmäiset tekstit tuntuvat nyt kömpelöiltä, mutta toisaalta ne ovat tärkeä osa kehitystäni kirjabloggaajana ja siksi ne ovat tärkeitä. Omiin teksteihin täytyy suhtautua ymmärryksellä ja lempeästi, vaikka niitä pystyisikin tarkastelemaan myös kriittisesti. Mielestäni se pätee kaikkeen julkaistuun tekstiin, olipa kyseessä sitten kaunokirjallinen teos tai blogi.