Nuukaillen eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman

Laura Honkasalo: Nuukaillen eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman

200 s., Kirjapaja 2014

kansi: Katja Kuittinen

 

Olen suunnitellut Laura Honkasalon nuukailukirjan lukemista jo jonkin aikaa, koska onnistun lähes joka kuukausi elämään enemmän tai vähemmän yli varojeni. En nyt koskaan suoranaiseen vararikkoon mene, mutta tietysti enemmänkin voisi rahaa olla tilillä juuri enemmän palkkapäivää. Honkasalo ei tarjoa nuukailuun patenttiratkaisua, mutta hän kertoo omista valinnoistaan ja vinkkaa niitä lukijoille.

 

Honkasalon nuukailuvinkkeihin kietoutuu vahvasti ekologinen tvisti. Vaikka Honkasalo kertookin ryhtyneensä nuukailemaan pakon edessä perhetilanteensa muututtua, nuukailu kuitenkin sopii hänelle myös ekologisista syistä. Honkasalo ei enää ostele pientä koristetilpehööriä vain itseään ilahduttaakseen, vaikka aiemmin on niin saattanut tehdäkin. Tunnistan tässä hieman itseäni. Olen aina ollut taipuvainen materialismiin ja olen saattanut esimerkiksi mennä ostamaan uutta kynsilakkaa vain itseäni ilahduttaakseni. Pientä koristesälääkin on tullut haalittua sisustukseen, mutta nyttemmin olen alkanut karsia tavaraa. Kirjaa lukiessani havahduin siihen, että minun yhden hengen taloudessani on 6 viinilasia, 12 jalallista arkilasia, 8 pientä ja 4 isoa juomalasia. Tähän kun lasketaan vielä kymmenet mukit päälle, niin joo. Jep. Eikä mun luona edes ikinä käy kuin korkeintaan kourallinen ihmisiä kerralla.

 

Mullakin on ollut elämässä aika, jolloin olen joutunut pakon edestä nuukailemaan. Kykenen siihen ja saan siitä jopa jonkinlaista mielihyvää. Kun venyttää pennin äärirajoilleen, muuttuu yllättävän luovaksi. Honkasalon mainitsemat kaapinpohjapäivät ovat tuttu juttu. Harrastan niitä edelleen, koska silloin ruoanlaittoni muuttuu vieläkin luovemmaksi kuin yleensä. Olen soveltava kokki, joka tekee ruokaa näppituntumalla. Se on nuukailussa eduksi. Ei tosin ole yhtään ikävä sitä aikaa, kun työttömänä jouduin syömään päiväkausia riisiä ja keittojuureksia, kun ei mitään muuta ollut jäljellä. Sitä on helppo minunkin hehkuttaa nuukailua, kun nyt sen voi tehdä valintana eikä pakosta.

 

Honkasalon kirjasta herää paljon ajatuksia. Päällimmäinen fiilis on hyvä, vaikka mielestäni Honkasalo välillä sortuu hieman paasaamaan kuvaillessaan valintojaan. Hän kyllä korjaa asian toteamalla esimerkiksi, että "siinä ei tietenkään ole mitään väärää jos..". Näissä kohdissa ehkä se maailmanparantajuus nousee voimakkaimmin esiin. Aika paljon Honkasalo myös kuvailee ajanviettotapojaan, mikä ei aina suoranaisesti liity nuukailuun. Toisaalta se on ihan kiinnostavaa: mitä tekemistä nuukailija keksii vapaa-ajalleen?

 

Kirjaa lukiessa huomasin, että tietyt nuukailutottumukset ovat piintyneet minuun voimakkaasti ajoilta, jolloin opiskelin päätoimisesti tai olin työttömänä. Kaapinpohjapäivät ovat sitä perua, kuten myös tapani aina suihkussa sammuttaa vesi saippuoinnin ja sampoon vaahdotuksen ajaksi. En oikeastaan edes koe niitä nuukailuksi, koska ne liittyvät tapaani elää arkea. Samoin mun arkeen kuuluu se, että lämmitän saunan todella harvoin (viimeksi jouluna), korjaan vaatteitani ja suosin kirppiksiä. Kahta lipastoa ja tikasaskelmaa eli emännänjatkosta lukuun ottamatta kaikki kalusteeni on hankittu kierrätettynä. Ehkä nuukailun tunnusmerkit voisi täyttää sekin, että lainaan lähes kaikki "kuluttamani" kirjat, elokuvat ja musiikin kirjastosta. Kirjastonhoitajana sekin on tosin mulle vaan luontainen toimintatapa.

 

Honkasalon kirja ei lopulta tarjonnut itselleni mitään uutta, vaikka se olikin herättelevä lukukokemus. Nautin tämän kirjan lukemisesta tosi paljon. Rahan käyttö on jotenkin kiinnostava aihe ja nuukailussakin voi mennä äärimmäisyyksiin. Äitini isovanhemmilla esimerkiksi ei ollut lainkaan pyykkikonetta, koska se kuluttaa vettä ja sähköä. Niinpä isomummu pesi heidän pyykkinsä pyykkilaudalla lähes aina sadevedessä. Talon lämpötilakin oli sitä luokkaa, että isopaappa luki kirjoja keittiössä ikkunan äärellä kylmään aikaan ulkovaatteet päällä. Ikkunan ääressä siksi, että ikkunasta tuli valoa eikä tarvinnut käyttää sähkövaloa. On meitä moneksi. Mutta Honkasaloa mukaillen "siinä ei tietenkään ole mitään väärää", jos niin haluaa tehdä.

 

Nuukailetteko te? Tai teettekö arjessanne valintoja, joita voisi nuukailuksi nimittää?