Uusintaluku: Hiltu ja Ragnar

F.E. Sillanpää: Hiltu ja Ragnar

99 s., Otava 1981

1.p. 1923

kansi: Petteri Antikainen

 

Olen halunnut jo pitkään lukea uudelleen suosikkini F.E. Sillanpään tuotannosta eli Hiltun ja Ragnarin. Olen lukenut sen ensimmäistä kertaa varmaan likemmäs 10 vuotta sitten, mutta teos on jäänyt mieleeni vahvasti. Voisin jopa nimetä teoksen suosikkiklassikkojeni joukkoon. Sillanpää on yksi suosikkikirjailijoistani, sillä pidän kovasti hänen tavastaan kuvata ihmisiä ja luontoa. Viimeksi olen Sillanpäätä lukenut kesällä 2015, joten paluu hänen tuotantonsa pariin näin uusintaluvun merkeissä oli ihanaa.

 

Hiltu ja Ragnar on eräänlainen lisälehti sisällissodasta kertovan Hurskaan kurjuuden tarinaan. Tämä teos kuitenkin sijoittuu jo vuoteen 1906. Hiltu on Hurskaasta kurjuudesta tutun Juha Toivolan tytär, joka menee rehtorska Palmeruksen ja tämän Ragnar-pojan palvelijaksi Tampereen Pispalassa sijaitsevaan huvilaan. Hiltu on hiljainen ja syrjäänvetäytyvä tyttönen, joka toisaalta järkyttyy ja toisaalta huumaantuu Ragnarin viettely-yrityksistä. Ragnar on itsekin vielä keskenkasvuinen, vaikka ylioppilas jo onkin. Rehtorskan nuhteettoman kasvatuksen tulos on heräämässä miehuuteensa nyt, kun talossa on nuori ja häntäkin vielä kokemattomampi tyttönen.

 

On helppo ymmärtää, että tämä teos on aikanaan herättänyt moraalista paheksuntaa. Loppujen lopuksi mitään kovin intiimiä ei pääse Hiltun ja Ragnarin välille kehittymään, sillä Hiltu hukuttautuu ennen kuin mitään lopullista ehtii heidän välillään tapahtua. Muistan, miten tämä puhutteli alle 20-vuotiasta minua, sillä Sillanpää yllätti minut kertomuksellaan. Olin lukenut silloin Sillanpäältä muutakin, mutta en osannut odottaa näin dramaattista kohtaloa Hiltun osaksi. Nyt uusintaluvussa huomasin selvemmin luokka-asetelman: Hiltu on avuton ja varaton piikatyttö, johon isäntäväen hemmoteltu poika tahtoo testata viehätysvoimaansa.

 

Tässä teoksessa minua dramaattisesta loppukäänteestä huolimatta viehättää moni asia. Ensinnäkin Sillanpään ihmiskuvaus on hyvin onnistunutta. Vielä sitäkin enemmän minua miellyttää hänen luonto- ja miljöökuvauksensa. Syyskesän illat, vielä kesän lämmöstä ripauksen säilyttäneet kuutamoyöt,  nuoruuden ilo ja voima, mutta toisaalta myös herkkyys ja epävarmuus. Koko teos on vain jotenkin niin hieno. En osaa sitä paremmin selittää, eikä aina kaikkea sanoiksi ehkä tarvitsekaan pukea.

♠♠♠♠♠