sunnuntai 24. syyskuuta 2023

Minne katosi Antti Järvi?

Antti Järvi: Minne katosi Antti Järvi? Kertomus kadonneesta isoisoisästä ja luovutettuun Karjalaan jääneistä
374 s., Gummerus 2023

Kun Antti Järven teos Minne katosi Antti Järvi? osui ensimmäisen kerran uutuuskirjojen pinosta käsiini, ihmettelin lähinnä saman nimen toistumista kannessa. En lukenut pienemmällä lukevaa lisäystä Kertomus kadonneesta isoisoisästä ja luovutettuun Karjalaan jääneistä, mikä sitten lopulta osoitti, että kyse ei ole mistään itsetutkiskelu selfhelp-kirjallisuudesta, vaan kurkistus Järven suvun vaiheisiin.

Antti Järvi on toimittaja, joka sai vuonna 2020 puhelun sedältään, jota mietitytti oman isoisänsä kohtalo. Kadonnut isoisä, niin ikään nimeltään Antti Järvi, jäi talvisodan päättyessä kotiinsa Jaakkimaan, vaikka muu perhe lähti evakkoon. Välirauhan aikana perhe sai lyhyesti kirjeyhteyden Anttiin, mutta sitten yhteys katkesi lopullisesti. Suvun keskuudessa liikkui monenlaista tarinaa siitä, miksi Antti jäi luovutetulle alueelle. Syyksi kerrottiin niin toista naista kuin poliittista ajatusmaailmaakin, mutta enimmäkseen asiasta vaiettiin.

Antti Järvi alkoi kaivaa esille totuutta isoisoisänsä kohtalosta. Hän seurasi lähteitä, haastatteli ihmisiä ja matkusti Karjalassa. Selvitystyö laajeni lopulta koskemaan myös muita luovutetulle alueelle jääneitä ihmisiä. Miksi jotkut päättivät jäädä ja millainen heidän kohtalonsa oli? Monen Antti Järven elämänpiiriä koskettaneen kohdalta voidaan todeta, että varsin karu kohtalo heitä Neuvostoliitossa odotti.

Kirjan aihe on mielenkiintoinen, sillä en ole koskaan aiemmin ajatellut, että jotkut ihmiset jäivät kotiseuduilleen. Kuten Järvi kirjassaan toteaa, heistä ei juurikaan puhuttu, sillä se ei sopinut siihen kuvaan, joka haluttiin antaa suurelle yleisölle. Ei se myöskään sopinut sodanjälkeiseen ilmapiiriin, jossa isänmaallisuus eli vahvana. Jääminen oli tulkittavissa petturuudeksi.

Antti Järvi saa selville isoisoisänsä kohtalon. Vaikka lähdeaineiston puutteessa kysymysmerkkejäkin jää ilmoille, nyt suvulla on tiedossa miten Antille kävi, kun yhteys perheeseen katkesi. On olemassa jonkinlainen lähdeaineistoon perustuva käsitys siitä, miksi Antti jäi ja tieto siitä mitä hänelle tapahtui. Suvun tarina saa puuttuvan palasensa paikoilleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.