maanantai 4. syyskuuta 2023

Valkeat yöt

Laila Hirvisaari: Valkeat yöt
Laatokka, osa 5
Otavan äänikirja 2023, alkup. 1990
lukija: Fanni Noroila

Laila Hirvisaaren Laatokka-sarjan äänikirjaversioiden julkaisu on edennyt viidenteen osaansa saakka. Tämä on sarjan tähän mennessä synkkäsävyisin osa, sillä tapahtumat keskittyvät Venäjän vallankumouksen jälkeisiin aikoihin. Leipä loppuu ja olosuhteet ovat kurjimmat kuin koskaan, kun nälkä ja kylmyys saavat sairaudet jylläämään. Maisemaa värittää myös pelko paitsi nykyhetkestä myös huomisesta.

Anna on saanut pietarilaisesta lastensairaalasta lääkärinviran, jonka vuoksi hänet lähetetään aika-ajoin tarkastusmatkoille eri puolille Venäjää. Toisinaan hän suorastaan pyrkii matkoille auttaakseen hädänalaisia, vaikka etenkin vankileireillä kohdatut kauhut ja epäinhimilliset olosuhteet vaikuttavat häneen vahingoittavasti. Samaan aikaan Timofei luo uraansa uuden hallituksen leivissä. Asemansa vuoksi hän on jatkuvan tarkkailun alla, mistä johtuen Annan on oltava erityisen varovainen hankkeissaan. Moni asia tuntuu tulevan avioparin välille, sillä Anna kaipaa tytärtään ja tämän perhettä, jotka ovat suljetun rajan takana Suomessa.

Valkeat yöt on itse asiassa aika hätkähdyttävä kirja, sillä se antoi minulle uutta käsitystä siitä, millaisissa oloissa Venäjällä vallankumouksen jälkeen on oltu. Olen niistä asioista toki aiemminkin lukenut, mutta jotenkin Lailan hahmot tuovat asian hyvin lähelle. Hän tuntee historian, joten on helppo uskoa, että hänen kuvaamillaan asioilla on todellisuuspohjaa. Vaikka olenkin lukenut lähes koko Hirvisaaren tuotannon, en ole tainnut aiemmin lukea häneltä kirjaa, joka olisi ollut näin synkkäsävyinen. Toivottavasti viimeinen osa tuo mukanaan valoisampia vaiheita tutuiksi käyneiden hahmojen elämiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.