Kiekkokaupunki

Fredrik Backman: Kiekkokaupunki

e-äänikirja, 14 h 56 min.

Otava 2017

alkup. Björnstad, 2016

suom. Riie Heikkilä

lukija: Aku Laitinen

 

Kiekkokaupunki on teos, jonka otin kuunteluun lähinnä siksi, että e-kirjastossa ei ollut vapaana muutakaan edes hieman kiinnostavaa eikä yksikään varaamistani äänikirjoista ollut vielä vapautunut. Sattumien summa siis kaikin puolin. Olin kyllä kuullut kehuja tästä, mutta kuten jo etukäteen hieman ounastelin, ei tämä oikein ollut minun kirjani. Kiekkokaupunkin on sarjan avausosa, mutta en aio sarjan parissa jatkaa, ellei sitten tule eteen toista samanlaista sattumien summaa kuin tämän kanssa.

 

Kiekkokaupunki kertoo Björnstadin pikkukaupungista, jossa kaiken keskipiste on jääkiekko. Hiipuvassa kaupungissa on kasattu suuret toiveet juniorijoukkueen harteille, sillä menestys jääkiekossa voisi tuoda Björnstadiin taas elämää - uusia asukkaita, yrityksiä, työpaikkoja, asuntojen arvo nousisi, Björnstad alkaisi kukoistaa kaikin tavoin. Keskiössä on niin nuoret kiekkoilijat kuin joukkueen johtoryhmän jäsenet perheineen.

 

Kiekkokaupungissa on monta päähenkilöä, joista jokaisella on tai on ainakin ollut jonkinlainen unelma. Toisten unelmat vielä versovat, toisten omat ovat kuivettuneet ja kuihtuneet pois. Björnstad onkin mielestäni hieman surullinen ja kaksijakoinen kaupunki, joka toisaalta pursuaa nuorten elinvoimaa ja suuria odotuksia, mutta jossa toisaalta asuu myös haaveidensa toteutumattomuudessa kyynistyneitä, hieman jo yleisestä ilmapiiristä ulkopuolisiksi jääviä henkilöitä. Kaupunki kuitenkin kuin herää eloon sinä päivänä, jolloin juniorijoukkue varmistaa pääsynsä isoihin kisoihin. Voisiko toiveet todella toteutua?

 

Tätä teosta on luonnehdittu tragikoomiseksi kertomukseksi ("teinityttöjen välisestä kuolemattomasta ystävyydestä, teinipoikien harteille kasatuista odotuksista, urheilusta ja perheestä", kuvailuteksti), mutta minun mielestäni tässä kirjassa ei ollut mitään tragikoomista tai hauskaa. Mielestäni on lähinnä surullista se, miten ihmiset olisivat olleet valmiita sivuuttamaan anteeksiantamattomia tekoja (rikoksia!), jotta jääkiekkojoukkueen menestyksen turvaamiseksi. Viis siitä, että jonkun muun elämä on särkymäisillään. Vaikka oikeus tavallaan lopulta voittaakin, ei mikään ole kuitenkaan kuin ennen.

 

Kiekkokaupunki on kokonaisen pikkukaupungin, sen kaikenlaisten asukkaiden tarina. Tarina ei kuitenkaan puhutellut minua mitenkään erityisesti. Hahmojen kirjojen laajuudesta sen sijaan löytyy pari hahmoa, joista jotkut jäivät positiivisesti mieleen, mutta siitä huolimatta minusta tuntuu, että hahmotkaan eivät oikein kunnolla puhutelleet minua. Eikä edes miljöö tuntunut oikein miltään. Harvinaista, että kirja, josta todennäköisesti kyllä riittäisi ammennettavaa, jättää näin lattean jälkifiiliksen.

Tuntemattomat: Suomen suosituimman tarinan monet maailmat

Satu Jaatinen: Tuntemattomat - Suomen tunnetuimman tarinan monet maailmat

205 s., Docendo 2018

kansi: Jyri Alanne

 

Väinö Linnan Tuntematon sotilas on teos, jonka varmasti lähes jokainen täysi-ikäinen suomalainen tuntee edes jollain tasolla. Moni on lukenut kirjan tai nähnyt ainakin yhden kolmesta elokuvaversiosta. Minä olen tehnyt molemmat, joten teos on minulle hyvin tuttu. Täytyy tosin myöntää, että osa tuntemattomista menee minulla edelleen välillä sekaisin, koska hahmoja vain on niin tosi paljon. Luin Tuntemattoman sotilaan toista kertaa joulukuussa 2012 ja silloisia mietteitäni pääsee lukemaan täältä.

 

Satu Jaatinen on avannut tässä teoksessa Tuntemattomat: Suomen tunnetuimman tarinan monet maailmat Tuntemattoman sotilaan ajan yhteiskuntaa, henkilöhahmojen lähtökohtia, teoksen saamaa vastaanottoa sekä siitä teattereihin ja elokuviin tehtyjä tulkintoja. Kuten Jaatinen kirjassaan tuo ilmi, on Tuntematon sotilas liitetty niin vahvasti osaksi kansakuntamme identitettiä ja historiaa, että sitä pidetään koskemattomana. Siitä syystä aina syntyy kohu, jos teosta lähdetään tulkitsemaan uudelleen, kuten esimerkiksi kävi Aku Louhimiehen elokuvaprojektin julkistamisen jälkeen.

 

Takakannessa luvataan, että tämä teos on tuhti tietopaketti, josta riittää ammennettavaa niin Tuntemattoman sotilaan lukeneille, elokuvat katsoneille kuin niillekkin, jotka vasta nyt tutustuvat siihen. Mielestäni tästä teoksesta kuitenkin saa parhaan annin, jos tarina on jo entuudestaan tuttu edes jollain tasolla tai parhaimmassa tapauksessa niin, että kirja on luettu ja jokainen elokuvaversio nähty. Kuvittelisin nimittäin, että elokuvaversioiden toteutuksen kuvaaminen voi olla aika puuduttavaa, jos ei ole niitä nähnyt.

 

Minulle tämä teos oli mielenkiintoinen lukukokemus ja syvensi tietämystäni Tuntemattomasta sotilaasta melkoisesti. Jaatisen tapa kirjoittaa kuitenkin osoittautui minun makuuni hieman puuduttavaksi, vaikka itse teos onkin aiheeltaan kiinnostava. Olisin kaivannut tähän teokseen jotenkin hieman eloisampaa otetta, jotain sellaista mitä on Tuntemattomassa sotilaassakin. Siinä kun on yllättävänkin paljon huumoria ollakseen sotaromaani.

Blogisynttärit ja uusia tuulia!

Taas on vuosi blogin osalta tullut täyteen ja tänään Kirjakaapin avain viettää 7-vuotissynttäreitään. Huisia! Bloggaaminen on ollut läpi vuosien minulle rakas harrastus, johon olen yrittänyt löytää aikaa välillä tiivistahtisestakin arjesta. Jatkamaan minut saa paitsi se, että saan lukukokemuksistani enemmän irti kirjoittamalla niitä auki, myös se, että saan kuulua blogiyhteisöön. Suuri kiitos myös kaikille teille blogini lukijoille! Vaikka kommentteja ei aina niin tulisikaan, niin tilastoista näen, että kyllä teitä on. :)

Synttärit eivät vaikuta ainakaan vielä aiheuttaneen seitsenvuotiskriisiä, mutta uudet tuulet puhaltavat kyllä. Olen jo jonkin aikaa ajatellut tekeväni blogilleni oman tilin facebookiin tai instaan, joten nyt synttärien kunniaksi toteutin aikeeni. Vaikka insta on minulle tuttu vain työni kautta, päädyin tekemään Kirjakaapin avaimelle oman instatilin. Jos haluat, voit seurata blogiani nyt myös siellä nimellä kirjakaapinavainblogi. Ja jos sinulla on jokin kirjallisuusaiheinen instatili, niin vinkkaa ihmeessä vaikka täällä kommenttikenttään tai klikkaa itsesi seuraajakseni instassa, niin löydän sinut sitä kautta. 

Uudesta instatilistä huolimatta pääasia on edelleen tämä blogi. Instan kautta pystyn kuitenkin jakamaan eri tavalla juttuja mm. siitä mitä kulloinkin luen, mitä on ehkä jäänyt kesken ja niin edelleen. Instassa raapaistaan pintaa, tarkemmin kirjoja käsitellään täällä. Odotan innolla myös sitä, että insta ehkä mahdollistaa eri tavalla someaktiivisuuden ja kirjallisuuskeskustelun. Aika näyttää käykö niin, mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu, että intoa blogin parissa tekemiseen kyllä on vaikka millä mitalla! Vielä instatilini on kovin tyhjä, mutta ensimmäisen varsinaisen päivitykseni teen sinne pian.

 

Virtuaaliset "kakkukaakaot" synttäreiden kunniaksi, kuva tosin jo helmikuulta!

Palaillaan taas pian sekä täällä että instassa!

K15 & K15: Salaisuuksia

Jyri Paretskoi: K15

80 s., Otava 2018

***

Jyri Paretskoi: K15 - Salaisuuksia

94 s., Otava 2018

 

Aivan mahtavien Shell's Angles -kirjojen kirjoittajalta Jyri Paretskoilta alkoi tänä vuonna ilmestyä uusi sarja K15. Uutta sarjaa kuvataan Skamin henkiseksi, ja vaikka en sarjaa ole katsonutkaan, niin osasin jo aavistaa millaisia nämä kirjat olisivat. Ne ovat suorapuheisia ja humoristisia ja niiden keskeisimpiä teemoja on ystävyys.

 

Roni on 14-vuotias poika, jolle äiti on luvannut paljastaa hänen isänsä nimen Ronin täytettyä 15 vuotta. Siihen saakka äiti kuitenkin vaikenee kuin muuri. Roni on suorapuheinen hahmo ja hänestä huomaa heti, että hänelle on jotain autismiin liittyviä oireita, kuten vaikeuksia hahmottaa sanattomia sosiaalisia viestejä. Kun koulussa Roni suoraan kertoo pitävänsä runkkaamisesta ja tilanteesta kuvattu video leviää netissä, on kiusaamisaalto valmis. Ronilla on rinnallaan kuitenkin paras kaverinsa Niko sekä yllättäen myös luokan uusi tyttö Sara, joka alkaa kaveerata poikien kanssa.

 

Teos K15: Salaisuuksia jatkuu lähes tismalleen siitä mihin edellinen osa loppui. Aikajänne teoksien välillä on lyhyt, vain pari viikkoa. On koittanut kesäloma ja Ronin syntymäpäivä on ihan kohta. Roni odottaa jännityksellä päivää, jolloin saisi vastauksia moniin kysymyksiin. Sitä ennen kuitenkin hän yrittää auttaa Nikoa tekemään vaikutuksen Saraan ja tekee itse katoamistempun, kun äiti ei näytäkään pitävän lupaustaan.

 

Näissä sarjan kahdessa ensimmäisessä kirjassa on todellakin mukana huumoria, joka on tuttua jo Paretskoin aiemmista nuortenkirjoista. Hän osaa kuitenkin samalla käsitellä myös vaikeampiakin aiheita, mikä sekin on tuttua jo Paretskoin aiemmista nuortenkirjoista. Hänellä on taito kirjoittaa nuorten maailmasta aidon ja elävän tuntuisesti. Pidin näistä kirjoista ja mielestäni tällaisille kirjoille on tilaustakin, sillä näitä on helppo tarjota vähemmän lukevilla yläkoululaisille: kirjan paksuus ei nouse kynnyskysymykseksi, tarinat ovat mukaansatempaavia ja kuvaavat hyvin nuorten maailmaa.

Pronssitähti

Paula Havaste: Pronssitähti

208s., Gummerus 2018

kansi: Eevaliina Rusanen

 

Paula Havaste on yksi suosikkikirjailijoistani ja odotan aina hänen romaaniensa ilmestymistä. Havasteelta ollaan totuttu odottamaan paksumpia, sarjoihin kuuluvia kirjoja, joten selvästi ohuempi ja yksittäiseksi teokseksi jäävältä vaikuttava Pronssitähti oli minulle hieman yllätys. Pronssitähti kuvaa Viron lähimenneisyyttä ja vaikutti aiheeltaan sellaiselta, että hieman lykkäsin sen lukemista. Lukukokemus oli kuitenkin lopulta hyvä.

 

Eestissä eletään vuotta 1949. Maa on neuvostomiehityksen alla eikä yhdelläkään yksilöllä ole varaa virheisiin, sillä muuten tie Siperiaan voi aueta hyvinkin nopeasti. Saarenmaalaiset Vilja ja Villem Talvik pitävät vaatimatonta maatilaa ja luovuttavat tuotteitaan sovhoosille, kuten määrätty on. Samalla tilalla asuvat myös heidän pieni poikansa, Villemin äiti sekä tilan töissä että sovhoosin kalanjalostamolla työskentelevät äiti ja tämän parikymppinen poika. Villem on runoilija, vähän turhan epäkäytännöllinen tarttuakseen maatilan töihin, joten Vilja ponnistelee senkin edestä täyttääkseen tuotantovelvoitteet ja pitääkseen myös oman väkensä ruoassa.

 

Runokilpailun voittanut Villem pääsee Tallinnaan noutamaan kunniakirjaa ja pronssitähteä. Vilja esittää miehelleen toiveen tuoda tulleessaan sianporsas, sellainen erikoisen rotuinen jooksiiri. Juhlissa kuitenkin viina virtaa eikä asiat mene ihan niin kuin Vilja - tai Villem - ovat etukäteen ajatelleet. Juhlien seuraukset voivat olla ankaratkin.

 

Neuvostomiehityksen aika Virossa on asia, joka aiheuttaa minussa välitöntä halua vaihtaa aihetta. Tuo aika on niin painostava, että minulle tulee epämukava, jännittynyt ja hieman ahdistunutkin olo, kun luen siihen sijoittuvaa kirjallisuutta. Jostain syystä edes holokausti ei aiheuta minussa niin voimakasta vastareaktiota (tosin sekin on aihe, joka herättää tunteita). Ehkä syy on se, että neuvostomiehityksen aikaan virolaiset olivat näennäisesti vapaita, vaikka todellisuudessa liian varovainen ei voinut olla ja lisäksi painolastina saattoi olla menneisyydessä tehdyt valinnat, joita ei enää voinut muuttaa ja joiden paljastuminen olisi voinut kääntää asiat hetkessä toisenlaisiksi. Myös Pronssitähdessä on samaa painostavuuden tuntua.

 

Pronssitähden miljöö olisi herkkä ja idyllinenkin, jos sovhoosin velvoitteet, vartiot ja painostava tunnelma olisivat puuttuneet. Talvikin tila vaikuttaa eräänlaiselta kesäiseltä keitaalta mehiläisineen, hedelmäpuineen ja kukkapenkkeineen. Lämpö hellii, ollaan lähellä luontoa. Mutta kuitenkin taustalla ajatuksissa on kaikkea muuta kuin leppeä kesä. Tallinnaan sijoittuva osuus luo kylmyydellään ja äkkinäisyydellään terävän kontrastin Talvikin tilan ahkeralle kotoisuudelle.

 

Pronssitähti on lyhyt kirja, mutta tunnelmaltaan se on voimakas. Lukukokemus on hallitseva ja mieleenpainuva. Tarina on sujuva ja teksti Havasteelle ominaisesti hyvää. Tämä ei kuitenkaan ollut kirja, jota olisin vastustamattomasti tahtonut lukea eteenpäin, vaikka minua kiinnostikin tietää mitä tuleman pitää. Mielestäni tämä ei olekaan Havastetta parhaimmillaan, mutta koen sen johtuvan lähinnä teoksen aiheesta.

 

♠♠♠♠

Kaikki elämäni kissat

Pirkko Tuominen: Kaikki elämäni kissat

108 s., Kirjayhtymä 1995

kannen kuva: Tuomisen perhealbumi

kannen suunnittelu: Liisa Holm

 

Töissä työkaveri hyllytti kirjoja ja huikkasi, että löysi juuri minulle sopivan kirjan. Kaikki minut tuntevat tietävät, että kissat ovat lähellä sydäntäni tai oikeastaan jopa sydämessäni, joten sinänsä vinkki oli aivan oikea. Päätin lainata kirjan. Koska kissat ovat minulle niin rakkaita, tätä kirjaa lukiessa aika useasti itketti. Pirkko Tuominen kertoo tässä kirjassa elämänsä kissoista, joten luvassa on myös luopumisen hetkiä.

 

Pirkko Tuominen kertoo olevansa kissaihminen ja aina pitäneensä kissoista. Lapsuudenkotiin kissaa ei kuitenkaan huolittu, mutta oman kodin ja perheen perustettuaan hän lopulta sai kissansa. Perheeseen otettiin rotukissa ja rotukissojen tiellä hän pysyi. Tuomisen perheessä lemmikkeinä on ollut kissoja, jotka ovat roduiltaan siamilaisia, abessinialaisia ja rexejä, mutta myös koira ja undulaattikin. Kissaihmisyys ei sulje pois sitä, että pitäisi myös muista eläimistä, kuten Tuominen heti alussa huomauttaa.

 

Tässä teoksessa kuvataan Tuomisen perheen seitsemän kissan vaiheita. Kissat Tusse, Minni, Fia, Tuuri, Ruu, Minttu ja Seita ovat jokainen olleet perheelle rakkaita. Osan elämä päättyi jo nuorena, toiset elivät ikäkissoiksi. Tuomisen tekstistä välittyy se, että nämä kissat ovat todella oleet tärkeitä ja niitä on jäänyt ikävä. Kissanhoidollisesti aikajana on pitkä, sillä ensimmäiset kissat perheeseen tulivat jo 1960-luvulla.

 

Vaikka Tuomisen teksteistä välittyy aito rakkaus kissoihin ja juuri näihin nimenomaisiin yksilöihin, ovat kuvaukset kuitenkin hieman ylimalkaisia. Kyseessä on lyhyt kirja, joten yksittäisistä kissoista ei voida kertoa paljon. Ehkä niistä olisi kuitenkin voinut kertoa enemmän, vähän pidemmän kirjan verran. Kirjaa lukiessani mietin myös sitä, miten rennosti lemmikkeihin suhtauduttiin: ne saivat ulkoilla vapaana ja kulkivat perheen mukana matkoilla. Minä en uskaltaisi päästää kissojani vapaasti ulkoilemaan, sillä niillehän voisi sattua vaikka mitä. Ennen se kuitenkin oli yleisempää, joten tässä kirjassa kyllä tulee myös läpileikkausta siitä, mitä muutoksia kissanpidossa on tapahtunut.