Tuntematon sotilas

Väinö Linna: Tuntematon sotilas

554 s., WSOY 1977 / Yhtyneet kuvalehdet, Seura

 

Tarkoitus oli Linnan Tuntematon sotilas itsenäisyyspäiväksi lukea ja sain kuin sainkin tänään viimeiset luvut luetuksi. Olen lukenut tämän jo kerran aikaisemminkin kesällä ennen lukion alkua, siis noin neljä ja puoli vuotta sitten. Ehkä joku kiinnitti huomiota sivumäärään ja kirjan kuvaan: minulla siis on tämä omana pienen pienenä taskukirjaversiona, jota on Seura-lehden tilaajille lahjoitettu vuonna 1977. Tämäkin kirja on äitini isovanhempien peruja minulle päätynyt.

 

Historiani Tuntemattoman kanssa alkoi yläasteen yhdeksännellä luokalla, jolloin jokaisen piti lukea yksi luku kirjasta. Luvut arvottiin ja minun osakseni tuli tuo kohtalaisen raaka luku, jossa mm. Hietanen haavoittuu ja kuolee. Sen jälkeen päätin lukea koko kirjan itse, koska mielestäni oli todella typerää lukea yksi luku keskeltä kirjaa. Heti ensimmäisen lukukerran jälkeen tämä teos nousi yhdeksi suosikikseni ja nyt toisella lukukerralla pidin tästä vieläkin enemmän.

 

En oikein tiedä mitä kirjoittaisin tästä, koska varmaan lähes kaikki ovat joskus lukeneet tämän tai nähneet elokuvan. Siksi tuntuukin typerältä ruveta mitään juonisepustusta tähän värkkäämään. Mieluumin kerron vähän kirjan kerronnallisista ominaisuuksista. Linna kirjoittaa hyvin värikkäitä ja murteilla sävytettyjä dialogeja, joiden kautta ilmenee paljon jokaisen päähenkilön asenteista ja ajatuksista. Jokaisessa henkilössä on jotakin omaleimaista ja he ovat kaikki samassa porukassa. Myös kertova osuus on hyvin sujuva ja valottaa miesten ajatuksia.

 

Hahmoista mieleenpainuvimpia ovat mielestäni Hietanen, Koskela, Rokka ja Vanhala. He kaikki ovat keskenään hyvinkin erilaisia, mikä osoittaa Linnan taidon luoda erilaisia uskottavia henkilöhahmoja. Ensimmäisellä lukukerralla itse asiassa pidin Vanhalaa vähän jälkeenjääneenä ja ärsyttävänä, nyt hän osoittautui yllättävän hauskaksi tyypiksi. 

Oikeastaan voin rehellisesti sanoa, että taisin vasta nyt toisella lukukerralla oivaltaa kunnolla Linnan romaanin arvon ja merkityksen kotimaiselle kirjallisuudelle. En tiedä olinko 4½ vuotta sitten liian nuori sitä täysin käsittämään ja kokemaan, sillä nyt pongasin tästä kaikenlaisia merkityksiä ja viittauksia, jotka aikaisemmin jäivät huomaamatta. Lisäksi tämähän oli osittain hyvin hauskakin teos ja selvä ironia ja surkuhupaisuus oli havaittavissa hyvin, ja ne ovatkin toimivia tehokeinoja. Naurahtelin jopa muutaman kerran ääneen, etenkin Rokan ja Lammion yhteenotto ja Honkajoen ja Viirilän "koulutukset" naurattivat. Samoin Vanhalan sutkautukset huvittivat. Aikaisemmin taisin lukea tätä hyvin vakavamielisesti, koska en muista näitä kohtia viime lukukerrasta.

 

Minä sanoisin tätä teosta hyvin uskottavaksi ja moniulotteiseksi sekä taiten kirjoitetuksi. Se ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Tätä teosta on syytetty monesta asiasta, esimerkiksi lottien halventamisesta, ja kyllähän siihen on viitteitä olemassa. Samoin jotenkin naiset kuvataan aika halventavasti joidenkin puheissa ja se kyllä tällä lukukerralla vähän pisti silmään. Annettakoon se kuitenkin teokselle anteeksi, koska se toimii osaltaan korostavana tekijänä miesten katkeruudelle sotaa ja "sotaherrojen kotkotuksia" vastaan.

 

Pidän edelleen Pohjantähti -trilogiasta enemmän (ja se olikin ensikosketukseni Linnan tuotantoon), mutta en voi olla antamatta tälle vaikuttavalle teokselle täysiä pisteitä.

 

♠♠♠♠♠