Kulinaristin kuolema

Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema

181 s., Gummerus 2011

suom. Lotta Toivanen

alkup. Une gourmandise 2000

Olen kuullut aika paljon Muriel Barberyn teoksesta Kulinaristin kuolema. Se on vaikuttanut hyvin mielenkiintoiselta teokselta, joten päätin lainata ja lukea sen. En kuitenkaan kokenut mitään tajunnanräjäyttävää lukukokemusta, pikemminkin päinvastoin: osa teoksen syvällisemmästä merkityksestä jäi minulle kyllä ihan varmasti hämärän peittoon.

Kulinaristin kuolema kertoo kuolevasta ravintolakriitikosta, joka on omistanut elämänsä herkuttelulle ja hyvälle ruoalle samalla joko lytäten tai ylistäen toisten luomuksia. Nyt hänelle on kuitenkin annettu enää muutama päivä elinaikaa, eikä yksi maku jätä häntä rauhaan. Mies ei tiedä mikä se maku on, ja tämä teos käsitteleekin hänen elämäänsä makumuistojen kautta kohti oivallusta siitä, mikä maku häntä kaihertaa.

Teos etenee vuorotellen kriitikon itsensä sekä hänen välittömässä vaikutuspiirissään eläneiden henkilöiden kertomana (tosin kriitikon osuus on huomattavasti laajempi). Näin syntyy moniulotteinen kuva pöyhkeästä ja vaativasta miehestä, jolle vain yksi ja ainoa on merkityksellistä: hänen oma itsensä. Toisten kertomukset kuitenkin rikkovat hieman tätä kuvaa. Vaikka hänen perusolemuksensa on vaativa, on kaiken pohjalla jotakin hyvin tavanomaista: isoäidin maistuvat keitokset ja marketin tuulihatut (anteeksi jos nyt joku spoilaantui).

En oikeastaan tavoittanut tästä teoksesta mitään sen kummempaa filosofiaa tai syvällistä oivallusta, jotenkin en vain ymmärtänyt tätä täysin. Jotkut vaikutuspiirin henkilöiden kertomat osuudet esimerkiksi hämmensivät mielestäni tämän teoksen sangen yksinkertaista perusjuonta liiaksi. Enkä kyllä löytänyt kielellisestä ilmaisustakaan mitään päätähuimaavaa sanankäytön neroutta, vaikka syytä ei voikaan kokonaan vierittää Barberyn niskaan käännöskirjallisuudesta puhuttaessa.

Jos nyt jotakin tästä vielä sanoisin, niin ainakin tätä lukiessa tuli nälkä. :D

♠♠