Reino Lehväslaiho: Alakurtin tie
322 s., WSOY 2010
Olen lukenut Reino Lehväslaiholta aikaisemmin kaksi teosta, Lottien sota ja Rintamalotat, joista olen molemmista pitänyt kovasti. Siitä syystä laitoin TBR100-listalleni myös Lehväslaihon toisenlaisen teoksen, koska halusin tietää pitäisinkö yhtä paljon hänen kirjoittamastaan "todellisesta sotakertomuksesta" kuin lottakirjoista. En pitänyt, mutta ei tämä kumminkaan huono lukukokemus ollut.
Alakurtin tie kertoo jatkosodan kolmannesta syksystä jolloin luutnantti Männyn toinen sissikomppania käsketään sadan miehen voimin venäläisten selustaan tuhoamaan huoltotukikohta ja autokolonna. Sota selustassa huollon ulottumattomissa on kovaa ja vaativaa hommaa eikä menetyksiltä vältytä, kun venäläiset lähtevät takaa-ajoon omalle puolelleen palaavien suomalaississien perään.
Lehväslaiho kirjoittaa aidosti ja heti tulee tuntuma, että tämä mies tietää mistä kirjoittaa. Silti tietyt kerronnalliset seikat häiritsivät minua jonkin verran: koko ajan "kustiin makuulta", piereskeltiin ja hajusta tunnistettiin missä venäläiset liikkuvat kuin myös venäläiset pääsivät jäljille hajun perusteella. Okei joo kyllä hygienia oli varmasti aika olematonta, mutta jatkuva saman asian toistuminen on kyllä jokseenkin epäuskottavaa. Samoin en pitänyt siitä, että esimerkiksi henkilöhahmot jäivät pitkälti vain nimiksi eikä heidän nahkoihinsa menty oikein sisälle asti: jotain pintapuolista kerrottiin, vaikkakin kyllä nämä päähenkilöt saivatkin hieman suurempaa huomiota.
Minuun iski välillä epätoivo tätä teosta lukiessani, tai ehkä voisi paremminkin sanoa jännitys: pääsevätkö sissit takaisin omalla puolelle, hyökkäävätkö venäläiset vielä ja kuinka kauan he vielä joutuvat tekemään koukkauksia soilla ja metsissä. Siinä mielessä Lehväslaiho kyllä onnistuu tihentämään tunnelmaa koko ajan ja tempaa lukijansa mukaan tarinaan. Lisäksi oli mielenkiintoista lukea oikein kokonainen romaani sissien sodasta, koska siitä ei kirjoiteta läheskään niin paljon kuin tavallisten rintamamiesten sotataipaleista. Uskottavuutta löytyy, vaikkakin näin maallikkona en oikein aina osannut hahmottaa esimerkiksi matkoja joita miehet kulkivat tai aseistuksen painoa (jos lueteltiin vaikkapa mitä aseita heidän piti kantaa mukanaan). Ehkä uskottavuus siis viedään liiankin pitkälle, jos jotain menee lukijalta yli hilseen tekstin eräänlaisen pikkutarkkuuden takia.
♠♠♠½
Morjens!
VastaaPoistaTulin tässä ensi kertaa visiitille blogiisi - ja palaan varmasti toistekin, siksi mukavalta kirjakavalkadilta tämä vaikuttaa.
Näin ammattisotilaana tosin täytyy huomauttaa, että valitettavasti hajut ovat osa sotilaselämää: jo aamulla kasarmiin astellessa, miehistön majoitustilan läpi kulkiessaan aistii "yön tuoksut", samaten viikon metsässä oleskellut komppania haisee lievästi sanoen likaiselta saapuessaan takaisin ns. sivistyksen pariin. Lehväslaiho ei siis ikävä kyllä liioittele hajumaailmaa, joka sotilaiden yllä pahimmillaan leijuu. (Tosin metsäkäryt korvaa useinmiten jossain vaiheessa käytävillä lehahteleva, sankka Axen lemu, kun perjantaina harjoituksesta palaavat miehet käyvät suihkussa ja valmistautuvat lomautukseen.) :)
Kiitos kommentistasi! Eittämättä tuo kaikki on totta, mutta siitä huolimatta teoksen kerronnassa olisi voitu joskus vähän muuttaa tapoja sanoa jokin asia. Liiallinen toisto alkaa kirjassa kuin kirjassa häiritsemään ja saa kerronnan tuntumaan jotenkin lattealta: eikö kirjailija osaa muuta sanoa. En siis kyseenalaista etteikö Lehväslaiho olisi oikeassa, peräänkuulutan lähinnä kerronnallista rikkautta ja toistoista irrottautumista. :)
PoistaJa tervetuloa lukemaan blogiani uudelleen! :-)