Perhosen varjo

Mila Teräs: Perhosen varjo

252 s., Otava 2012

Minua kohtasi viimeksi kirjastossa iloinen yllätys, sillä hyllystä "pitkällään" ollut teos herätti huomioni ja pitelin käsissäni Mila Teräksen uutta nuorten(aikuisen)kirjaa, jonka ilmestymisestä minulla ei ollut ollut mitään tietoa. Kaikkien aikojen suosikkinuortenkirjani Mila Teräksen Tyttö tulevaisuudesta on kohdannut haastajansa ja vieläpä saman kirjailijan tuotannosta!

Perhosen varjo kertoo kohta 14 vuotta täyttävästä Linneasta, joka saa isoäidiltään kutsun tulla kesälomavierailulle Usvalan kartanoon. Koska kotiolot kaupungissa eivät ole Linnean mielestä mitenkään mieltä ylentävät, tyttö päättää lähteä äitinsä epäröinnistä huolimatta. Usvalassa suvun salaisuudet herättävät kysymyksiä ja kylillä puhutaan heidän suvustaan. Siitä huolimatta tyttö viihtyy ja saa ystäviäkin. Lopussa tunnelma tihenee entisestään ja salaisuuksien verho raottuu.

Pidin kovasti tässä teoksessa sen mainiosti punotusta salaperäisestä tunnelmasta, johon linkittyy aimo annos luonnonmystiikkaa ja luonnon kauneuden kuvausta. Kukkien tuoksun ja luonnon raikkaan vihreyden pystyy suorastaan aistimaan siinä luonnontilaisessa kartanomiljöössä, johon Teräs lukijansa kuljettaa. Vaikka yleensä moitinkin teosten henkilöiden nimiä tekotaiteellisiksi, jos ne ovat kaikki hyvin erikoisia, niin tähän teokseen kukista ja luonnosta ammennetut nimet sopivat hyvin.

Pidin tässä teoksessa myös siitä, että historia ja menneet uskomukset ovat mukana koko ajan, sillä se tuo teokseen uutta ulottuvuutta ja tihentää tunnelmaa koko ajan pala palalta. Mielenkiintoinen lisä juoneen on harvinaisen perhosen jatkuva ilmestyminen Linnean läheisyyteen, se toimii myös viestinä siitä, että tytössä on jotakin poikkeuslaatuista. Teräs onnistuu pitämään lukijan otteessaan läpi koko kirjan ja tämän voisi lukea vaikka yhdeltä istumalta, niin hyvä se on.

Mutta kuten lähes aina, löysin tästäkin teoksesta heikkouksia, jotka rikkovat muuten niin ehyttä kokonaisuutta. Linnealla on syömishäiriö, pakkomielle laihuudesta ja syömättömyydestä, halu olla "keijunkevyt". Itse en ole koskaan oikein voinut ymmärtää sitä miten jonkun minäkuva järkkyy niin pahasti, että hän ei näe itseään oikeasti sellaisena kuin on, joten Linnean epätoivoinen pyristely jotenkin ärsytti minua. Totta kai se on vakava asia, mutta jotenkin se ei sovi tähän teokseen, vaikka pohjateema onkin selkeä: tyttö ei tiedä kuka on ja mihin kuuluu. Jotenkin Linnea vain olisi ollut uskottavampi hyvän ruokahalun omaavana terveenä tyttönä, sillä tässä teoksessa on mystisyyttä pitämään mielenkiinto yllä ilman tytön itsensäetsintääkin. Siitä siis hieman miinusta arvosanaan.

Kiitosta täytyy antaa myös kannen suunnittelijalle, kuka hän sitten ikinä onkaan. Kansi liittyy kirjan sisältöön ja antaa viitteitä siitä, se on kaunis ja houkutteleva kaikessa vihreydessään. Ihmettelen kyllä miksi kannen suunnittelijaa ei ole teoksessa mainittu eikä muutenkaan tämä teos ole saanut medianäkyvyyttä, vaikka jo pelkkä kaunis kansi Teräksen kirjoittajantaitojen ohella oikeuttaisi siihen.

♠♠♠♠♠-