Ole minun

Josie Silver: Ole minun

12 h 38 min., Otavan äänikirja 2018

alkup. One Day in December, 2018

suom. Satu Leveelahti

lukija: Kati Tamminen

 

Vaikka olenkin itse mahdollisimman epäromanttinen henkilö, pidän kuitenkin romanttisen viihteen lukemisesta. Nyt otin äänikirjana kuunteluun Josie Silverin esikoisteoksen Ole minun, joka on romanttista viihdettä sanan varsinaisessa merkityksessä. Se kertoo Lauriesta, joka eräänä joulukuisena päivänä näkee bussin ikkunasta miehen. Bussin seistessä pysäkillä heidän katseensa kohtaa, mutta kumpikin empii liian pitkään ja bussi lähtee liikkeelle. Laurie ei voi unohtaa miestä, johon hän on salamana rakastunut. Koko vuoden hän yrittää löytää täysin tuntemattoman miehen, mutta tuloksetta. Seuraavana vuonna joulun aikaan Laurien paras ystävä ja kämppäkaveri esittelee Laurielle uuden miesystävänsä. Siinä hän on, suoraan Laurien edessä, mies bussipysäkiltä.

 

Ole minun ei ehkä ole ikimuistettava tai yllätyksellinen tarina, mutta se on jotenkin ihana tarina. Se kertoo paitsi rakkaudesta myös ystävien välisestä vahvasta siteestä, ystävän kunnioittamisesta ja eteenpäin menemisestä. Elämä vie Laurietakin eteenpäin, sillä hän tietää ettei voisi koskaan loukata parasta ystäväänsä ja yrittää rikkoa tämän suhdetta. Kimurantti pulma, vaikka ratkaisussaan Laurie onkin vakaa siitä huolimatta, että sydän vetää kahtaalle.

 

Jos haluat lukea kevyen ja jouluisen tarinan, se voisi olla tämä. Mielestäni tämä on omassa tyylilajissaan onnistunut teos, joka viihdytti ja vei mukanaan, vaikka se hieman kliseinen onkin. Toimii hyvin etenkin näin pimeän vuodenajan piristäjänä kaikessa hattaranpinkissä kepeydessään. Josie Silveriltä ilmestyy keväällä toinen teos, jonka tämän myötä haluaisin kyllä myös lukea tai kuunnella.

Lokakuun luetut lopultakin

En käsitä miten aika vaan menee ja tuntuu ettei mitään ehdi. Töissäkin olen jo muutaman viikon toistellut jatkuvasti, että "kyllä aika menee nopeasti" ja "tuokin (tapahtuma X) on jo viikon päästä". Vaikka tuntuu ettei mitään ehdi, olen silti ehtinyt lukemaan useammankin kirjan, katsonut lukuisia jaksoja Gilmoren tyttöjä ja siivonnut kaappeja perusteellisesti. Vuoden pimeimpään aikaan sohva on kutsunut ylivoimaisesti enemmän kuin läppärin esiin ottaminen ja blogipostauksen naputtelu. Nyt alkaa taas olla innostunut olo, joten eiköhän blogi ala päivittyä taas ajantasaisemmin.

Lokakuussa ehdin lukemaan 8 kirjaa. Nyt kuun vaihduttua lukeminen ei ole niin innostanut, koska pakko ja kiire viimeisen lukupiirikirjan suhteen vei aika tehokkaasti lukuinnon, mutta eiköhän edelleen kesken oleva Ikitie tule pian luettua. Lokakuun kirjoista löytyy sarjakuvaa, historiaa ja äänikirjaa. Lokakuun kirjoissa on mukana myös Anna-Kaisa Linna-ahon Paperijoutsen, joka on minulle yksi tämän vuoden parhaista lukuelämyksistä tähän mennessä.

 

Lokakuu:

Riitta Jalonen: Todistaja Brigitin talossa 

Liv Strömqvist: Einsteinin vaimo 

Anna-Kaisa Linna-Aho: Paperijoutsen 

Artemis Kelosaari: Aaveiden Turku 

Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen 

Inka Nousiainen: Mustarastas

Kristiina Vuori: Neidonpaula 

Antti Tuuri: Lakeuden kutsu 

 

Marraskuussa aion siis lukea Ikitien loppuun ja loput kirjat valitsen fiiliksen mukaan. Joulukuussa käsittelemme lukupiirissä Ljudmila Ulitskajan Naisten valheita, joten sekin lienee lukulistalla marraskuuksi. Pian olisi tarkoitus saada graduprojektikin edistymään siinä määrin, että alkaisin kirjoittaa varsinaista gradutekstiä, joten voi olla, että lukeminen vähenee sen myötä jonkin verran. Katsotaan millaiseksi 2/3 jäljellä olevasta marraskuusta muodostuu! 

Lukupiirikirja: Lakeuden kutsu

Antti Tuuri: Lakeuden kutsu

363 s., Otava 1997

kansi: Hannu Taina

 

Ensikosketukseni Antti Tuurin kirjoihin vuonna 2012 oli sodasta kertova teos Rata, joka ei sykähdyttänyt minua millään tavalla. Teos oli puuduttavan yksitoikkoinen ja minulle kehkeytyi jopa jonkinlainen kammo Tuurin kirjoja kohtaan, vaikka esimerkiksi Talvisodasta tehdystä filmatisoinnista pidin jo siinä vaiheessa. Radan luettuani en olisi koskaan uskonut, että vielä jonain päivänä Antti Tuurin kirjaa lukiessani nauran ääneen. Tuurin kirjoja olen muutamia kuunnellut äänikirjoina tässä välissä ja pääsääntöisesti pitänyt niistä, mutta Lakeuden kutsu viimeistään räjäytti pajatson. Viihdyin hyvin Pohjanmaan maisemissa Hakalan Erkin ja tämän sukulaisten matkassa.

 

Lakeuden kutsu on Pohjanmaa-sarjan päätösosa. Olen sarjasta kuunnellut aikaisemmin äänikirjana ainoastaan Talvisodan, mutta Pohjanmaan olen nähnyt niin elokuvana kuin näytelmänäkin, Ameriikan raittikin on elokuvasta tuttu ja Lakeuden kutsu vielä tutumpi. Lakeuden kutsu on yhdenpäivänromaani, joka sijoittuu heinäkuuhun 1996. Verovelkojaan Floridaan paennut Erkki Hakala palaa nyt vuosien jälkeen kotimaisemiinsa Pohjanmaalle. Suomesta on tullut osa Euroopan unionia, suvun nuoret polvet ovat varttuneet ja kotitanhuvaatkaan eivät ole ihan entisellään. Hakalan miehet eivät kuitenkaan tunnu juuri muuttuneen: samanlaisia emäntiään pakoilevia ja ehkä vähän salamyhkäisiä miehiä he edelleen ovat. Erkilläkin rahan palo ja yrittämisen halu on edelleen kova, asenne yhtä tinkimätön ja peräänantamaton kuin ennenkin. Kotikonnuilla Erkin täytyy kuitenkin kohdata myös vaimonsa Kaisu, joka lähti mukaan Floridaan vain palatakseen pian takaisin koti-Suomeen, tyttärensä Elina sekä lapualaisen Kaisulle tekemä poika.

 

Lakeuden kutsussa suhataan pitkin Pohjanmaata lähes hengästyttävää tahtia, kun tapahtumissa vilahtavat niin Kauhava, Lapua, Seinäjoki kuin Jalasjärvikin. Kaasua saa painaa, että joka paikassa ehtii yhden päivän (romaanin) aikana tehdä ja toimia. Seinäjoki ja Jalasjärvi ovat minulle kirjan tapahtumapaikoista tuttuja, joten oli kiinnostavaa lukea tuttuihin paikkoihin sijoittuvaa tarinaa. Tuurin hahmot ovat onnistuneita ja erityisesti naseva ja vähän ironinenkin Erkki Hakala oli mieleen, vaikka tämän kanssaihmiset eivät varmaan juuri kyseisiä luonteenominaisuuksia arvostakaan. Kirjan huumori rakentui pitkälti hahmojen, Erkin olemuksen ja pohjalaiskuntien välisen naljailun välille. Pohjalaiselle se osui ja upposi.

 

Tätä kirjaa lukiessani tajusin pian, miksi ehkä olen vierastanut Tuurin tuotantoa. Äänikirjoissa tämä ei ole niin tullut ilmi, mutta itse kirjaa lukiessani tajusin, että Tuuri ei kirjoita dialogia. Hänellä on kertoja, joka kertoo miten keskustelu etenee, mutta varsinainen dialogimuotoinen kerronta puuttuu. Siihen kesti ehkä hetken tottua, mutta loppujen lopuksi pidin siitäkin ja se on kyllä kieltämättä vahvan omaleimainen osa Tuurin kerrontaa. Lakeuden kutsu jätti minulle tunteen,että haluaisin lukea lisääkin Tuurin tuotantoa. Ikitietä riennän tästä aloittamaan, koska se on kolmas lukupiirissä käsiteltävistä Tuurin kirjoista enkä ole sitä vielä ehtinyt aloittaakaan. Ohjaajana minun tulisi tietysti lukea kaikki vaihtoehdot, mutta on hyvin paljon mahdollista, että Ikitie jää matkalle ennen huomisillan kokoontumistamme. Onneksi olen edes elokuvan nähnyt!

♠♠♠♠

Neidonpaula

Kristiina Vuori: Neidonpaula

20 h 30 min., Tammen äänikirja 2016

lukija: Kirsti Valve

 

Kristiina Vuori on kehkeytynyt yhdeksi luottokirjailijoistani. En välttämättä odota kuumeisesti häneltä uutta kirjaa tai valitse ensisijaisesti hänen kirjojaan, jos luettava on hakusessa, mutta pidän Vuoren kirjoista paljon. Aina kun aloittaa hänen kirjansa, tietää, että luvassa on kiehtova historiallinen miljöö, sujuvaa tarinankerrontaa ja mahdollisuus uppoutua tarinan matkaan. Neidonpaula on Vuoren neljäs teos ja siinä palataan esikoisteoksessa Näkijän tytär tutuksi tulleen Ilveksen suvun pariin.

 

Truda ja Brita ovat kaksoset, toisilleen läheiset ja rakkaat, vaikkakin kuin yö ja päivä, varjo ja valo. He ovat niin saman näköiset, että juuri kukaan ei erota heitä toisistaan ilman eri värisiä käsivarsinauhoja. Truda ja Brita kuuluvat äitinsä puolelta Ilveksen tietäjäsukuun. Tapahtumat sijoittuvat 1400-luvun Naantalin luostarikaupunkiin. Parantajan taitoja omaavasta Trudasta on tuleva nunna, kun taas sisällään vellovaa villiyttä kammoava Brita sen sijaan on kihlattu pormestarin pojalle. Kun kirkon holveja saapuu maalaamaan kisälli Lukas Danske, tuntuu tyttöjen välille ensikertaa ilmestyvän juopa, jota on vaikea kuroa umpeen.

 

Neidonpaula on laaja romaani, jossa mielestäni Vuorelle ehkä hieman tyypillisestikin pohjustetaan miljöötä ja hahmoja laveasti ja kuljetetaan juonta pitkät pätkät ennen kuin tapahtumat pääsevät varsinaisesti kunnolla alkuun. Vaikka kieltämättä paikoitellen odotin jo hieman kärsimättömänä tapahtumien lähtevän kunnolla liikkeelle, pidin kuitenkin tästä kirjasta paljon. Erityisesti pidin Britan hahmosta, sillä vaikka hän onkin kaksosista se varjoisa yö, sisimmältään villi, on Brita kuitenkin mielestäni jotenkin ajattelevaisempi ja ennen kaikkea toimissaan avoimempi kuin Truda, jossa pilkahtaa paikoin kataluutta ja viekkautta. Trudan hahmosta en pitänyt oikeastaan lainkaan, vaikka Britan silmin kuvattuna Trudassa on paljon hyvää.

 

Minun silmissäni Vuoren tuotanto on tasalaatuisen hyvää eikä oikeastaan mikään kirja nouse ylitse muiden, mutta Neidonpaulasta kuitenkin pidin ehkä jopa enemmän kuin muista kirjoista.  Vuoren uudemmat teokset, kuten Elinan surma ja Filippa, jotka kietoutuvat todellisiin ihmisiin ja tapahtumiin kiehtovat omalla tavallaan, mutta Neidonpaula herätti kuitenkin ehkä enemmän ajatuksia ja tunteita. Suosittelen kyllä tutustumaan tähän kirjaan, vaikka et olisi Näkijän tytärtä lukenutkaan.

 

♠♠♠♠

Mustarastas

Inka Nousiainen: Mustarastas

149 s., WSOY 2019

kansi: Martti Ruokonen

 

Inka Nousiaisen kirjoittama Mustarastas perustuu näyttelijä Eeva Soivion monologiin Mustarastas - eli kadonnut veli. Monologi ja sitä myöten myös siihen perustuva kirja käsittelee Soivion kohtaamaa suurta tragediaa. Soivio oli 13-vuotias, kun hänen 17-vuotias isoveljensä Juha katosi risteilyalukselta. Mustarastas kuvaa perheen tuntoja järkytyksestä  toivoon, kaipuusta ja menetyksestä ja menetyksen hyväksymisestä, parantumisesta.

 

Inka Nousiainen on kirjoittanut todella herkkävireisen kirjan, joka käy sydämeen. Teos ei kuvaile suuria tunteita dramaattisin sanoin, mutta ne kytevät ihmisten eleissä ja ajatuksissa tukahduttavina ja tuskallisina. Voiko olla mitään pahempaa kuin epätietoisuus, joka ei pääty? Kaikki ne loputtomat kysymykset siitä, mitä oikein on tapahtunut, kiertävät kehää vailla vastauksia. Miten pystyy koskaan hyväksymään sen, että vastauksia niihin kipeisiin kysymyksiin ei koskaan saada?

 

Mustarastas on kirja, joka pitää itse kokea. On vaikea kuvata kaikkia niitä ajatuksia, joita lukiessa risteili pään sisällä. Vaikka kyseessä onkin romaani ja se suo kirjoittajalle vapauksia, on tämä silti mielestäni todella yhdenmukainen Soivion todellisen tarinan kanssa. Luin esimerkiksi Ylen artikkelia, jossa Eeva Soivio kertoo asioista juuri  samalla tavalla kuin Nousiainen on myöhemmin tähän romaaniin kirjannut. Tämä yhdenmukaisuus tekee kirjasta vielä koskettavamman. Tämän ohuen kirjan lukeminen ja sulattelu vaatii aikaa.

Aavan meren tuolla puolen

Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen

e-äänikirja, Otava 2018

lukija: Taneli Mäkelä

 

Lukupiirimme seuraavana aiheena on Antti Tuurin teokset, joista päädyttiin ottamaan kolme vaihtoehtoa, koska osa halusi uudempaa tuotantoa, osa on jo lukenut kaikki Pohjanmaalle sijoittuvat kirjat ja osa ei halunnut missään nimessä lukea ehdottamaani Ikitietä (koska elokuva oli ollut niin rankka kokemus). Niinpä otin mukaan kolme vaihtoehtoa, joista kukin saa valita mieluisen luettavan. Yksi niistä on Aavan meren tuolla puolen, jonka päätin itse kuunnella äänikirjana osin siksi, että se helpottaa vetäjän (eli minun) luku-urakkaani, mutta toisaalta myös siksi, että sen lukijana on Taneli Mäkelä. 

 

Aavan meren tuolla puolen on jatkoa Tangopojille, mutta kirjat voi lukea ihan hyvin myös täysin erillisinä teoksina. Tässä teoksessa tapahtumat sijoittuvat joulukuuhun 2016, jolloin Tukholmassa asuva Kaija saa äidiltään tiedon isänsä kuolemasta. Kaija matkustaa äitinstä tueksi Skövdeen. Samaan aikaan Kaija saa kuulla, että suomalaiseen kouluun on tehty polttopulloisku. Kaijan tyttärentytär käy sitä koulua ja nyt lapsi näyttää olevan kadoksissa. Kuvaus kulkee Tukholman ja Skövden väliä, kun Kaija saa tietoja Tukholman tilanteesta.

 

Kun äänikirja alkoi ja tajusin kunnolla, että tarinan keskiössä on naiskertoja, tuntui hieman erikoiselta se, että äänikirjan lukee mies. Taneli Mäkelän ääntä oli kuitenkin jälleen kerran miellyttävä kuunnella ja keskushahmokin vaihtui välillä mieheksi, joten aloin ymmärtää valinnan.

 

Tämän kirjan keskeisenä teemana on perhesuhteiden lisäksi maahanmuutto. Kaijan vanhemmat ovat aikoinaan muuttaneet Suomesta Ruotsiin ja Kaijan tyttären ex-puoliso on niin ikään maahanmuuttaja, Turkista tosin. Polttopulloisku kuvastaa yleistä suhtautumista maahanmuuttoon. Aihe on iso ja teoksessa on paljon vakavia asioita isän kuolemasta polttopulloiskuun ja riitaisiin avioeroihin asti. Kuitenkin tämä kirja välillä jopa huvitti minua: mitä kohellusta ja sähellystä! Millaisia hahmoja, Kaijan ex-mies ja tyttären isä nyt esimerkiksi! Myös välillä riidaksi äityvät perhekohtaamiset lähes huvittivat. Kaijaa ei kyllä käynyt kateeksi, kun hänen olisi pitänyt revetä moneksi, itse asiassa hänen puolestaan ehkä vähän ahdistikin, mutta silti yleismielialaksi tämä kirja jätti hilpeyden.

 

Aavan meren tuolla puolen oli ihan kelpo kirja kuunneltavaksi, mutta en tiedä olisinko tähän tarttunut ilman lukupiiriä. Odotan enemmän Lakeuden kutsun ja Ikitien lukemista.

 

♠♠♠