lauantai 4. helmikuuta 2012

Sinä päivänä


Nicholls, David: Sinä päivänä
505 s., Otava 2011
suom. Sauli Santikko
alkup. One Day 2009

Päätin lukea Nichollsin Sinä päivänä -teoksen, koska se sai suomennoksen ilmestyttyä verrattain paljon huomiota mediassa ja blogeissa. En oikeastaan voi sanoa, että tämä olisi pitänyt jättää lukematta, mutta melkeinpä niin kuitenkin sanon.

Sinä päivänä kertoo Emmasta ja Dexteristä, jotka viettävät valmistujaisten jälkeisen yön yhdessä. Tuosta yöstä kehkeytyy vuosien läpi kestävä ystävyyssuhde. Dexter on kova menemään ja tulemaan, oikea bilettäjä. Emma taas on lukutoukka, jolla on monia yleviä ihanteita esimerkiksi maailmanrauhasta. Silti tämä epätodennäköinen kaksikko muodostaa tiiviin ystävyyssuhteen. Tarina etenee kertoen aina heinäkuun 15:sta päivästä vuodesta 1988 vuoteen 2007 asti.

Itseäni ärsytti aivan suunnattomasti se, että rivien välissä koko ajan kuulsi ajatus siitä, että "Em ja Dex kuuluvat yhteen, mutta..." ja aina tulee jotain muuta väliin; avioliitto, suhteita, loukataan toista teoilla. Vuodesta toiseen tuota samaa menoa, ja se alkoi tympiä. Miksei ne nyt sitten jestas sentään tehneet mitään asialle!

Kannen mainoslause "Mielettömän hauska... ikimuistoinen ja koskettava" (The Guardian) ei mielestäni ole kyllä kovin osuva. Odotin teokselta paljon enemmän sitä luvattua hauskuutta, mutta totuus on, että nauroin kirjaa lukiessani kahdesti: Emman ollessa treffeillä Ianin kanssa sekä kuvailtaessa jotakin Dexterin typeryyttä.Koskettavaksikaan en voi teosta sanoa, vaikka siinä tapahtuukin surullisia asioita. Ne vaan jotenkin tuntuvat niin kliseisiltä. Ikimuistoinen teos on lähinnä ärsyttävyytensä ansiosta.

Myöskään kielellisesti en pidä teosta mitenkään erityisenä, vaikkakin se sisälsi hyviä sutkautuksia. Jotenkin minulle jäi suurimmaksi osaksi välittymättä se haettu tunnelma (joka ilmeisesti oli jotain kärsivällisen rakkauden aiheuttamaa koskettavuutta humoristisin pilkahduksin). Ja jos kirjailija ei onnistu välittämään tunnelmaa, niin ei teos voi olla kovin onnistunut.

Teoksessa oli kuitenkin mielenkiintoista huomata päähenkilöiden kehittyminen ihmisinä vuosien kuluessa. Tässäkin kuitenkin taas ärsytti se kliseisyys: jos Emmalle menee hyvin, Dexterillä menee huonommin ja päinvastoin. Hyvä on, sanon suoraan: minun on jotenkin vaikea löytää tästä teoksesta oikeastaan mitään hyvää. En osaa lytätä toisten hengentuotteita etsimättä niistä jotain hyvää, mutta tässä sitä on vaikea löytää.

♠♠

3 kommenttia:

  1. Oho, murskatyrmäys!! Kieltämättä kyllä monessa sun kommentissa on perää. Ite oisin melkein nostanu esiin ihan samoi heikkouksia. Mut kyl mä silti siitä vähän enemmän tykkäsin, joku kipinä siinä oli! :) Vaikee vaan enää tällee puol vuotta jälkeenpäin eritellä sen tarkemmin, että mistä asioista siinä tykkäsin. Kuitenki luin tän aika sujuvasti sillo, tää oli hyvää kesälukemista. :) Jos oisin pitäny tätä huonona, ni en tosiaankaan ois kahlannu tätä niin nopeesti läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ees enää muistanu, että säki oot lukenu tän. :D Muttajoo, mulla taas ton lukeminen tuntu kestävän ja kestävän. Murskatyrmäys todellakin, ei vaan iskeny. Ideanahan se oli ihan kiva, mutta koko ajan vaan tuli sitä samaa kaavaa: esteitä esteiden perään, ja se rupes tosiaan ärsyttämään. :D

      Poista
  2. Joo tajuun kyl, en mäkään ymmärrä et miks tätä sillo hehkutettiin niin paljo. Ihan viihdyttävä, okei, mut vähän tasapaksu ehkä kuitenki, ei kovin yllättävä.

    VastaaPoista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.