Hietamies, Eve: Puolinainen
318 s., Otava 2002
Joku ehkä muistaakin, että tuossa jokin aika sitten hehkutin Eve Hietamiehen Yösyöttöä. Siksi tartuinkin melko kovin odotuksin tähän Puolinainen -teokseen, jonka luin Sinisen linnan kirjaston Kirjallisuuden äidit -haasteeseen.
Teos kertoo liki nelikymppisistä Ilonasta ja Iivarista, joilla tuntuu nyt olevan kaikki, vain lapsi puuttuu. He kokevat pettymyksen toisensa jälkeen ja molemmat käsittelevät niitä eri tavoilla: vaikka suru on yhteinen, se lyö kiilaa heidän välilleen.
Ensiksi voin todeta, että en pitänyt tästä teoksesta läheskään niin paljon kuin Yösyötöstä. Ehkä se johtuu siitä, että tämän teoksen aihe on raskaampi: lapsettomuus ja keskenmenot, naisen kaipuu tulla äidiksi. Tätä teosta ei ole sävytetty huumorilla samalla tavoin kuin Yösyöttöä, mutta sen kyllä ymmärtää, kun miettii aihetta.
Mielestäni tämä teos ei myöskään tekstin kannalta soljunut eteenpäin yhtä vaivattomasti kuin Yösyöttö. Se jotenkin junnasi paikoillaan ja kelasi samoja asioita koko ajan: lukuisia keskenmenoja. Toisaalta se tuo menetyksen ja kaipuun tuskalle lisää pontta ja vaikutusta, mutta silti olisin toivonut hieman jotakin tempoa teokseen.
Keskenmenot ovat aina kamala asia koko lähipiirille, niin kuin tässäkin teoksessa on. Silti aiheesta ei kauheasti puhuta, tai ei ainakaan teoksen ilmestymisaikaan puhuttu. On hienoa, että Hietamies on ottanut vaikean ja kipeän aiheen käsittelyyn.
♠♠♠
Yösyöttö upposi tännekin ja tämänkin aihe kiinnostaisi kovasti. Mutta kuulostaa kyllä siltä etten ehkä jaksaisi kirjan junnaavuutta..
VastaaPoistaKannattaa kumminkin kokeilla, voihan olla ettet sinä koe teosta junnaavaksi. :) Tosin kyllä se jumitus on aika lailla ilmiselvää, että siltä tuskin voi välttyä :D
PoistaEn ole varma, olenko lukenut tämän kokonaan vai vain aloittanut joskus vuosia sitten. Aihe on kyllä varsin raskas ja perustuu ymmärtääkseni Hietamiehen omiin kokemuksiin.
VastaaPoistaKiva kun osallistut haasteeseen! :)
En tiennytkään, että teoksessa on mukana Hietamiehen omia kokemuksia! Ehkä juuri se tuo siihen sellaista tietynlaista tunteen paloa tai paatosta, joka tekee teoksesta junnaavan: jos hän yrittää todella tarkoin kuvata omia tuntemuksiaan.
Poista