maanantai 18. marraskuuta 2013

Tuhat loistavaa aurinkoa

Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa
771 s., Otava 2013, 1. Miki-painos
alkup. A Thousand Splendid Suns, 2007
suom. Kristiina Savikurki
Khaled Hosseinin menestysteos (no eipä hänellä paljon muita olekaan kuin menestysteoksia) Tuhat loistavaa aurinkoa on ollut lukulistallani jo pitkään. En tiedä miksi olen lingannut tämän teoksen lukemista näinkin pitkään, sillä tämä kirja kolahti ja kovaa. Tuhat loistavaa aurinkoa on sellainen kirja, että tuntuu aika vaikealta ruveta kirjoittamaan siitä mitään, mutta yritetään nyt kumminkin.

Afganistanilaissyntyinen Khaled Hosseini kuvaa teoksessaan afganistanilaisnaisten elämää kahden päähenkilön, Mariamin ja Lailan kautta. Hän kuvaa vavahduttavasti sitä miten naisten asemassa on tapahtunut muutoksia niin parempaan kuin huonompaankin, sillä kirjassa seurataan melko pitkää ajanjaksoa aina 1950-luvun lopusta 2000-luvun ensimmäisiin vuosiin. Hosseini avaa lukijan silmät näkemään myös mitä sota ja talebanien hallinto merkitsee tavallisille afganistanilaisille, niin naisille kuin miehillekin. Allekirjoitan täysin sen Charlotte Observerin kommentin, jota takakannessa on lainattu: "Tämän jälkeen eivät uutisotsikot koskaan enää näytä samalta".

Mariam on teoksen alussa nuori nainen, jonka elämää sanelee vahvasti hänen syntyperänsä. Mariam on harami, äpärälapsi, joka jumaloi isäänsä eikä usko äitinsä sanoihin. Kun Mariam erään käänteentekevän tapahtuman jälkeen huomaa, että äiti olikin oikeassa, on jo liian myöhäistä. Mariam naitetaan itseään huomattavasti vanhemmalle kabulilaiselle kengäntekijälle, eikä liitosta tule helppo. Samalla kadulla Mariamin ja kengäntekijä-Rashidin kanssa asuu myös Fariban ja Hakimin perhe, jota sota ja yhteiskunnalliset muutokset repivät. Fariba ja Hakim saavat kahden pojan jälkeen vielä tyttären, Lailan, jonka elämä mullistuu pommin revittyä heidän talonsa hajalle. Rashid ja Mariam pelastavat tytön kotiinsa, jonka jälkeen koulua käyneen ja älykkään tytön elämä muuttuu lopullisesti. Vaikka kirja kuvaa surullisia ihmiskohtaloita ja vastoinkäymisiä, on pohjalla kuitenkin koko ajan ajatus siitä, että aina on toivoa eikä uskoaan saa menettää. Tässä teoksessa on myös valtavasti rakkautta, joka tekee tästä kirjasta erityisen mieleenpainuvan lukukokemuksen. 

Khaled Hosseini on kirjoittanut kirjansa kauniisti ja sujuvasti, mutta todenmukaisesti ja suorasti. Suomentajakin tietysti ansaitsee kiitoksensa siitä, miten hyvin kirjan tunnelma välittyy lukijalle kääntämisen jälkeenkin. En osaa enää sanoa muuta kuin että Tuhat loistavaa aurinkoa on yksinkertaisesti loistava teos. Tätä lukukokemusta on ollut hyvin vaikea kuvailla, ja olenkin sitä mieltä, että jokaisen tulisi lukea tämä itse. Suosittelen!

♠♠♠♠♠

6 kommenttia:

  1. Minustakin Tuhat loistavaa aurinkoa on aivan loistava kirja! Rankasta aiheestaan huolimatta se ei ole raskassoutuista luettavaa vaan tarina ja hahmot vievät mukanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin niin! Naisen asema islamilaisessa kulttuurissa on mielestäni hitusen puuduttava aihe kirjallisuudessa, mutta tässä kirjassa tuo islam tuntui jotenkin jäävän taka-alalle eikä uskontoa syytetty kaikesta. Kirja oli tasapainoinen ja toimiva kokonaisuus. :)

      Poista
  2. Kirja on loistava teos ja kirja josta en luovu...todella hurja tarina naisen asemasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kyllä haluaisin omaankin hyllyyni, sillä tiedän varmasti haluavani vielä joskus palata tämän pariin.

      Poista
  3. Minustakin tämä oli loistava! Jostain syystä Hosseinin muihin kirjoihin onkin ollut sitten sitä korkeampi kynnys tarttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta, että tulee kynnys lukea Hosseinin muita kirjoja. Töissä eilen pyörittelin kahteen ellen jopa kolmeenkin kertaan Kun vuoret kaikuivat -teosta, mutta jotenkin en vain kyennyt tai halunnut lainata sitä, sillä epäilyttää tulenko pettymään näin huikean lukukokemuksen jälkeen.

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.