perjantai 13. helmikuuta 2015

Siilin eleganssi

Muriel Barbery: Siilin eleganssi
374 s., Gummerus 2010
alkup. L'Élégance du hérisson 2006
suom. Anna-Maija Viitanen
kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti
 
Siilin eleganssi on ollut lukulistallani pitkään (huomaan toistavani itseäni aina tässä kohtaa) ja kirjastosta lainallakin jo melkein yhtä pitkään. Minulla on ollut jonkinlainen kynnys tarttua tähän teokseen, sillä vaikka en juonesta etukäteen tiennyt oikeastaan mitään, niin tiesin kuitenkin tämän olevan monen bloggaajan suosiossa, mikä riitti nostattamaan odotuksia. Huomasin pitäväni Siilin eleganssista, mutta en ehkä täysin varauksetta. Merkittävää kuitenkin on, että yleensä tällaiset melko filosofiset ja pohdiskelevat teokset eivät minua oikein kiinnosta, mutta Siilin eleganssi teki poikkeuksen.
 
Tapahtumien keskiössä on pariisilaisen kerrostalon ovenvartija rouva Michel, joka pyrkii täyttämään mielikuvan perinteisestä, hieman tyhmänpuoleisesta ja jurosta ovenvartijasta niin tarkkaan, että kukaan ei osaa aavistaa hänen olevan todellisuudessa hyvin sivistynyt, Tolstoinsa tunteva kulttuurinharrastaja. Rouva Michel ei halua katseiden suuntautuvan itseensä, mutta sitten kaikki muuttuu, kun taloon muuttaa ensimmäistä kertaa koko rouva Michelin ovenvartijuuden aikana uusi asukas, sivistynyt japanilainen herra Ozu. Samalla muuttuu myös rikkaan perheen 12-vuotiaan tyttären Paloma Jossen elämä, vaikkei hän tosin olekaan koskaan aikonutkaan asettua tyhjänpäiväisyyden ja porvarillisuuden sävyttämään tulevaisuuteen, johon häntä vaistomaisesti ohjataan. Lopullisesti kaiken muuttaa kuitenkin rouva Michel.

Siilin eleganssi rakentuu kahdesta kertojaäänestä, rouva Michelin ja Paloma Jossen. Rouva Michel pohtii mielessään arkipäivän tilanteita osuvasti ja hyviä huomioita tehden, Paloma Josse kirjoittaa ylös ajatuksiaan ja mietteitään erilaisista asioista, lähinnä kanssaihmisistään ja heidän esiintuomistaan ajatusmalleista. Kumpikin haluaa vetäytyä syrjään, tarkkailla tilannetta etäämmältä ja olla kiinnittämättä huomiota itseensä. Kakuro Ozu näkee molempien kuorten alle ja ymmärtää, että sinne kätkeytyy todellista sivistystä ja viisautta, jota muut tyhjänpäiväistä elämää viettävät rikkaat eivät kykene näkemään. Rouva Michelissä hän huomaa olevan todellista siilin eleganssia, hienoutta piikikkään pinnan alla.
 
Siilin eleganssi on mielestäni sangen pistävänterävä huomioissaan ihmisluonteista ja toimintatavoista. Sen filosofisuus ja pohdiskelevuus ei ole lainkaan teennäistä tai muka-jotain, siinä on todellista ajatusta, joka ei ehkä ihan ensimmäisellä lukukerralla täysin avaudukaan. Minulle ainakin tuli monta kertaa tunne, että tässä kirjassa olisi vielä paljon ammennettavaa useammallekin lukukerralle. Siilin eleganssi on kirja, jota ei mielestäni kerta kaikkiaan voi lukaista kevyesti, vaan se vaatii ajattelua. Tästä teoksesta voisi löytää myös paljon kauniita lauseita, ja välillä tuli miltei tunne, että tätä pitäisi lukea kynä ja viivoitin kädessä.
 
Siilin eleganssissa on siis hienoa myös kielellinen ilmaisu, ja uskon vakaasti, että Anna-Maija Viitanen on pystynyt välittämään sen kääntäessään teosta ranskasta suomeksi. Teoksessa mainitaan monta kertaa rouva Michelin tarkka kielikorva ja rakkaus paitsi kieliopillisesti myös tilannetajun suhteen oikeaoppiseen ilmaisuun, joten lienee sopivaa olettaa, että teos on ollut kielellisesti huoliteltu niin alkukielellään kuin käännöksenäkin. Kaunis on myös kirjan kansi, jotenkin elegantti sekin.
 
Pidin tästä kirjasta, mutta kuten heti alkuun totesin, en täysin varauksetta. Aluksi minusta tuntui, että tarinaan oli hieman vaikea päästä käsiksi enkä tahtonut oikein pysyä selvillä siitä, kuka talon asukkaista nyt oli sellainen ja kuka tällainen. Aluksi myös Paloma Jossen merkinnät tuntuivat jotenkin vaativilta rouva Michelin kertojaääneen verrattuna, sillä niissä oli ehkä selkeämmin sitä filosofisuutta, joka muuten välittyy vain hienovaraisesti tarinan lomassa, ei niinkään aatteina. Hieman vierastin myös sitä "ylevyyttä", jota ei ole niinkään miljöössä, vaan esimerkiksi Paloma Jossen, herra Ozun ja rouva Michelin luonteenlaaduissa. Jotenkin he olivat niin sielultaan niin hienoja, että aluksi koin etenkin kaksi ensimmäisinä mainittua hieman vieraiksi itselleni. Kokonaisuus on kuitenkin hyvä, ja uskallankin todeta vielä palaavani tämän kirjan pariin - sitten joskus.
 
♠♠♠♠

8 kommenttia:

  1. Kiva, että pidit tästä kuitenkin! Itselleni tämä on noussut yhdeksi lempikirjakseni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin, että sinä ainakin olit kehunut Siilin eleganssia. :-) Ehkä vähän jännitti alkaa tätä kirjaa lukemaan kuulemieni kehujen lisäksi myös siksi, että Kulinaristin kuolema ei oikein sykähdyttänyt enkä varmasti täysin sen kaikkia jujuja ymmärtänytkään. Onneksi Siilin eleganssi osoittautui helppotajuisemmaksi ja ehkä myös helpommin lähestyttäväksi.

      Poista
  2. Tämä on minun lempparikirjojani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkä yhtään ihmettele miksi! Tässä on niin paljon hyvää. :-) Pitäisi melkein ostaa tämä omaan hyllyyn, että saisi sitten rauhassa tehdä alleviivauksia ja mahdollisia muita merkintöjä. :)

      Poista
  3. Luin tämän jokunen vuosi sitten ilman kovin suuria ennakko-odotuksia ja yllätyin myönteisesti. Pidin kirjasta todella paljon. Olen monesti miettinyt, että tarinan pariin pitäisi palata uudelleen - ammennettavaa tosiaan varmaan riittäisi useammallekin lukukerralle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, taas meidän kirjamaku menee hyvin yksiin! :D Toivottavasti löydät aikaa palata teoksen äärelle sopivana hetkenä. On harmillista, että aikaa on niin kovin vähän, mutta luettavaa olisi niin paljon: koko ajan tulee uutta, vanhempienkin kirjojen joukossa olisi paljon mielenkiintoista ja lisäksi tekisi mieli vielä palata jo tuttujen teosten pariin. Ehkä sitten eläkkeellä! ;)

      Poista
  4. Minä pelkäsin etukäteen kirjan olevan liian filosofinen makuuni, mutta onneksi näin ei ollut. Pidin kovasti kirjan tunnelmasta ja loppu oli yllättävä! Toisenlainen loppu olisi saattanut jättää kirjasta laimean jälkimaun. Tykkäsin tästä paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä aivan oikeassa siinä, että teoksen loppu oli juuri sellainen kuin pitkin. Jos loppu olisi ollut toisenlainen, olisi helposti suistuttu nyyhkytarinamaisuuteen, mikä olisi taas vienyt tehoa teoksen terävimmältä hienoudelta.

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.