tiistai 1. syyskuuta 2015

Elokuun luetut

Elokuu oli hyvin touhukas kuukausi ja näin jälkeenpäin mietin, että miten se hurahti niin nopeasti ohi. Vaan niinhän se aika rientää, kun on tekemistä. Kirjoitin heinäkuun luettujen koontipostauksessa, että aion elokuussa vain lomailla ja murehtia syksyä sitten vasta myöhemmin. En ihan pystynyt pitämään tuota ajatusta johtotähteäni ja välillä ihan oikeasti stressasi paperiasioiden hoitaminen ja raha-asiat ja kaikki mahdollinen. En pidä epävarmuudesta elämässäni. Mutta kokonaisuutena elokuu oli aika kiva kuukausi ja pystyin rentoutumaankin oikein kunnolla. Lukemaankin ehdin yllättävän paljon, vaikka kaikkea muuta puuhaa riitti yllin kyllin: pesin kaikki mattoni (16 kpl! Mistä niitä oikein kertyy?), kävin monta kertaa mustikoita poimimassa, keräsin viinimarjat ja keitin ne mehuksi, nautin auringosta ja loikoilin viltillä unen ja valveen rajamailla. Mahtavaa, että kesä ehti vielä elokuussa tarjoilla parastaan!


Elokuussa luin 8 kirjaa ja pidin niistä kaikista, mikä on ihan mahtava juttu. En osaa edes nostaa mitään lukemistani kirjoista ylitse muiden nyt tässä kohtaa, jossa yleensä mainitsen joitakin nimiä erikoishuomioina kokonaissaldosta. Yksi kirja minulta kuitenkin jäi kesken, vaikka se ihan mielenkiintoinen olikin. Kyseessä on Ilari Aallon ja Elina Helkalan Matkaopas keskiajan Suomeen. Siinä oli aivan upea kuvitus, joka on Helkalan käsialaa, mutta jotenkin kirja ei vain lähtenyt houkuttelemaan. Ehkä siinä oli liikaa tuttua koulun historiantunneilta, ja olisin kaivannut jotain uutta otetta. Mielenkiintoinen aihe kumminkin, joten jos keskiaika kiinnostaa, niin kannattaa jo ihan kuvituksenkin vuoksi vilkaista kyseistä kirjaa.

Elokuun luettuni listana näyttävät tältä
Irene Cao: Sinun katseesi 
Timo Sandberg: Kihokki 
Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja 
F.E. Sillanpää: Töllinmäki 

Nyt toivotan oikein aurinkoista ja ihanaa syyskuuta kaikille! Musta tuntuu nyt siltä, että syyskuusta tulee hyvä kuukausi. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.