keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Sitten juoksin pakoon

Marie Jalowicz Simon: Sitten juoksin pakoon - Juutalaistytön selviytymistarina 1940-1945
420 s., Gummerus 2015
alkup. Untergetaucht - Eine junge Frau überlebt in Berlin 1940-1945, 2014
toim. Irene Stratenwerth ja Hermann Simon
suom. Otto Lappalainen
 
Aloitin jokin aika sitten lukemaan Marie Jalowicz Simonin tarinaa, jossa hän kertoo miten onnistui piilottelemaan Berliinissä juutalaisvainojen aikaan. Aihe sinänsä on mielestäni kiinnostava, mutta jotenkin en vain tuntunut oikein jaksavan keskittyä teokseen ja siitä syystä lukeminen tuntui aika pitkänsitkeältä.
 
Marie Jalowicz Simonin tarina on yhdellä sanalla sanoakseni uskomaton. Teos on toimitettu hänen videonauhoille sanelemiensa vaiheiden pohjalta, mikä entisestään tuo lisää eloa ja autenttisuutta tarinalle. Siitä välittyy tehokkaasti nuoren naisen tunteet pelosta hetkellisiin onnenpilkahduksiin sekä epätoivosta tyytyväisyyteen ja selviytymistahtoon. Maan alla piilotellut nuori nainen joutui alistumaan milloin minkäkinlaisen hyväksikäytön alle, sillä mikään ei tullut ilmaiseksi. Edes lähimpien tuttavien apu ei ollut pyyteetöntä, ja Marie Jalowicz tunsi jatkuvaa kiitollisuudenvelkaa kaikkia häntä auttaneita kohtaan.
 
Tuntuu uskomattomalta, että joku juutalainen todellakin onnistui piilottelemaan Berliinissä juutalaisvainojen aikaan. Tavallaan Marie Jalowicz eli melkoisen näkyvääkin elämää, tosin peitenimien turvin: hän esimerkiksi hoiti kauppa-asioita aivan normaalisti ja kävi toisinaan tuttaviensa luona vierailulla. Hänellä kävi todellakin tuuri, että hän selvisi hengissä, vaikka helpolla se ei tapahtunutkaan. On hienoa, että nyt Jalowiczin tarina on julkaistu, sillä se on todellinen aikalaiskertomus ja selviytymistarina.
 
Vaikka teoksessa onkin niitä aineksia, joita hyvässä kirjassa yleensä on, ei lukeminen tosiaan meinannut millään edistyä. Välillä luin jotakin kevyempää, jotta sain taas uutta puhtia tämän kirjan lukemiseen. Toisinaan tarina tuntui minun makuuni ehkä liian hitaasti etenevältä, sillä Jalowiczin elämässä oli hänen tilanteestaan huolimatta paljon tyveniä hetkiä, jolloin hän lähinnä odotti mitä seuraavaksi tapahtuu. Samalla tavoin minä lukijana jäin odottamaan tulevia käänteitä. Kokonaisuutena kuitenkin ymmärrän hyvin tämän teoksen arvon, sillä sain tästä ajattelemisen aihetta ja uutta näkökulmaa II maailmansodan aikaan. Marie Jalowicz oli rohkea nuori nainen, ja varmasti rohkeutta kysyi myös vuosikymmenien jälkeen kertoa koko tarina ja muistella vaikeita aikoja.

2 kommenttia:

  1. Tämä on mielestäni yksi parhaimpia lukemiani juutalaisten selviämistarinoita. On selvää, että kertoja on älykäs nainen mikä välittyy hyvin kirjoitetusta tekstistä (ja mikä tietenkin on osaltaan mahdollistanut hänen eloonjäämisensä). Päähenkilö ymmärtää ihmisiä ja heidän vaikuttimiaan ja näkemyksellisyys tuottaa myös hyvää kirjallisuutta.

    Blogin pitäjän ihmettelyyn, miten juutalainen on voinut B:ssä ylipäätään oleskella: Saksa toimi omalla maaperällään vähemmän näkyvästi kuin valloitetuilla alueilla. Esimerkkinä on säännökset esim. puoli juutalaisuudesta, mikä ei olisi Itä-Euroopassa suojannut mitään: siellä ei ollut saksalainen kotiyleisö katsomossa. Saksan osalta on lisäksi huomattava, että eteläosissa juutalaisvastaisuus oli pohjoisosia voimakkaampaa. Oli kyllä huikeata lukea päähenkilön selviytymisestä kaupungin arkielämässä vrt. toisenlaisiin 'pakenin maatilalle' -tarinoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos asiantuntevasta kommentistasi! Minulla ei ole juurikaan ollut tietoa esimerkiksi tuosta juutalaisvastaisuuden voimakkuudesta pohjois- vs. eteläosissa.

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.